On iltapimeää.
Lenkkeilijä näkee kaukaa, että jalkakäytävällä tapellaan. Lähemmäksi tullessaan hän huomaa, että ottelijat ovat teini-ikäisiä tyttöjä. Toistensa kimpussa ollaan jo verissä päin, ja toinen on jäämässä pahasti alakynteen. Toinen ohikulkija on pysähtynyt seuraamaan etäältä tilannetta.

Katutappelu

Avun soittaminen
on auttamista

”Pahoinpitelyt kuuluvat selvästi poliisityön piiriin. Jos näkee pahoinpitelyn ja kokee, ettei itse pysty menemään väliin, ohjeena on soittaa hätänumeroon 112.

Auttamista on jo se, että soittaa. Lisäksi voi pyrkiä vaikka etäämpää seurailemaan tilannetta ja antamaan puhelimella reaaliaikaista tietoa tapahtumista. Samalla voi yrittää painaa mieleensä henkilöiden tuntomerkkejä ja mahdollisia poistumissuuntia.

Se, ettei itse uskalla mennä väliin, ei ole pelkuruutta. Päinvastoin se voi olla järkevää. Isokokoisia tappelijoita voi olla useita.

Kun kyseessä on nuorten tai lasten välinen väkivaltatilanne, saattaisi kenen tahansa aikuisen rauhallinen väliintulo lopettaa tilanteen. Monesti jo se, että aikuinen kysyy, mitä te teette, voi laukaista tilanteen.”

Ylikonstaapeli Tanja Martikainen

Tappeluun ei mennä
fyysisesti väliin

”Tavallisina perjantai-iltoina ovat saapaslaiset törmänneet Länsi-Vantaalla erittäin harvoin katutappelu- tai pahoinpitelytilanteisiin. Toimintamme kohderyhmänä ovat alle 18-vuotiaat ja toimimme iltayöpainotteisesti.

Vaikka saapaslaiset liikkuvat ryhmänä, tappeluun ei mennä fyysisesti väliin. Jos tappelussa käytetään minkäänlaista asetta, soitetaan heti poliisille.

Aina ei ole selvää, onko nujakointi pelleilyä vai kimppatappelu, jossa varsinaiset vastapuolet jäävät nurkan taakse piiloon. Mahdollisesti ympärillä olevilta nuorilta voi yrittää kysellä, mitä on meneillään. Aggressiivisesta suunsoitosta ja uhoamisesta yritetään selvitä puhumalla.

Yksin liikkuvan kulkijan voi olla mahdollista puuttua tilanteeseen sanallisesti. Toisaalta kannattaa miettiä, miten väliintulo ehkä tulkitaan, ja välttää itse joutumasta väkivallan kohteeksi.”

Palveluoperaatio Saappaan vastaava ohjaaja Anne-Maria Laukkarinen

Osapuolet tapaavat
sovittelussa

”Useasti sekä tytöt että pojat selvittelevät välejään rajusti. Paikalle osuneen aikuisen olisi viisainta pyytää paikalle poliisi. Silloin saadaan kirjattua kamppailun osapuolet ja voidaan järjestää mahdollinen sovittelutapaaminen. Samalla turvataan oikeusturva mahdollisiin vammojen varalta.

Sovittelussa keskustellaan, mikä johti tilanteeseen ja miten se olisi voitu välttää. Korostetaan myös sitä, että yksikin lyönti on liikaa. Asiat pitää pystyä ratkaisemaan muuten kuin käyttämällä väkivaltaa.

Soviteltavia juttuja on ollut tänä vuonna yli 400. Epäillyistä yli 40 prosenttia on alle 18-vuotiaita nuoria. Teot ovat näpistyksiä, vahingontekoja, erilaisia pahoinpitelyjä. Sovittelussa tehdyt sopimukset täytetään yleensä 90-prosenttisesti.”

Sovitteluohjaaja Sirpa Lassila

Muutamat toisella kymmenellä olevat pojat ovat toistuvasti heitelleet pikkukiviä tai lumipalloja omakotitalon ikkunoihin, rikkoneet postilaatikon ja tunkeneet sinne kiviä ja risuja, laittaneet kiviä tielle ja huudelleet kaduilla rumia asukkaiden perään.

Pikkujutuista
ei pidä hätkähtää

”Usein pikkukivi- ja lumipallojutut ovat satunnaisia tapahtumia, eikä kaikista, jotka tekevät niitä, tule kioskimurtajia. Kymmenen ikävuoden molemmin puolin voivat poikien erilaiset uhittelut ja uskaltamiskilpailut olla osa mieheksi kasvamisen kipuilua.

Mutta jos ruvetaan hajottamaan postilaatikoita tai muuta omaisuutta, on napakka puhuttelu paikallaan. Ja jos naapurin omaisuuden kimpussa puuhailee joku aivan uppo outo nuori, voi kysäistä, mitä hän sieltä etsii. Silloin on tärkeää, ettei aikuisen käytös mene asiattomaksi.

Aikuisen ei pidä ruveta huutelemaan lapsille ja nuorille kadun toiselta puolelta, vaan mennä kadun yli, keskustella ja todeta rauhallisesti, että tämä puuhastelu loppuu tähän: ’Näin ei toimita tässä naapuristossa. Vai haluatko, että tulen keskustelemaan asiasta kotiisi? Mietipä, mikä olisi viisainta.’

Kieltoja voi esittää asiallisesti, ilman v-sanoja, ja lasta kunnioittaen. Lapseen tai hänen tavaroihinsa ei saa koskea.

Toisaalta ongelmana ovat perheet, joita lasten tekemiset eivät kiinnosta, ja lapsilta puuttuu rajat, rakkaus ja huolenpito. Häiritsevillä teoillaan lapset yrittävät usein pyytää, että heidät huomattaisiin. Aikuinen voisi ehkä olla yhteyksissä kaupungin tai seurakunnan nuorisotyöhön, jossa samat nuoret mahdollisesti tiedetään. Ehkä sieltä voisi löytyä myönteisiä huomatuksi tulemisen mahdollisuuksia.”

Erityisnuorisontyönohjaaja
Petri Minkkinen

Lähipoliisi voi puhutella

”Esimerkkitapauksessa tulisivat rikosnimikkeinä kysymykseen vahingonteko ja kotirauhan rikkominen. 15 vuotta täyttäneet nuoret ovat rikosoikeudellisesti vastuussa teoistaan. Kaiken ikäiset, siis myös alle 15-vuotiaat, ovat korvausvelvollisia teoistaan.

Jos nuoret häiriköivät jatkuvasti, asiassa voi hyvin ottaa yhteyttä oman alueen lähipoliisiin. Hän voi neuvoa, miten toimia. Hän voi jo valmiiksi tuntea alueen nuoria. Hän voi selvitellä riitoja ja ehkä ottaa häiriköivät nuoret puhutteluun.

Lähipoliisi tekee yhteistyötä myös koulujen kanssa. Tarvittaessa nuoren tilannetta käsitellään verkostossa, johon kuuluu poliisin lisäksi koulun sekä kaupungin nuoriso- ja sosiaalitoimen työntekijöitä.

Oman alueen lähipoliisin nimen löytää www.poliisi.fi-sivuston kautta valitsemalla ensin Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen, johon Vantaa kuuluu, ja sieltä kohdan lähipoliisi. Vantaalla toimii yhteensä kaksitoista lähipoliisia.”

Ylikonstaapeli Tanja Martikainen

Vahingontekoa ja ilkivaltaa
voidaan sovitella

”Meillä on ollut sovittelussa tapauksia, joissa nuoret miehet ovat häiriköineet tai kiusanneet naapuria.

Sovittelutoimisto ei tee tutkintaa. Useimmat sovittelualoitteet tulevat poliisilta. Myös rikoksen tai riidan osapuoli tai hänen huoltajansa voi tehdä aloitteen sovittelusta. Sovittelutoimisto vastaa puhelimeen 050 312 2072 arkisin varmimmin kello 9–15.

Sovittelutapaamiseen kutsutaan nuoret tekijät huoltajineen ja vahinkoa kärsinyt osapuoli. Nuorille voidaan kertoa, että kaikki tilanteessa mukana olleet nuoret voivat tulla huoltajineen paikalle. Joskus tarvitaan paikalle myös tulkki, lastensuojelun ja koulun edustajat, tukihenkilö ja sijoituspaikan vanhempi.

Kahden vapaaehtoisen sovittelijan vetämässä tapaamisessa keskustellaan tapahtuneesta ja sen aiheuttamasta haitasta ja mielipahasta. Anteeksipyytäminen kuuluu sovitteluun.

Jos osapuolet pääsevät yksimielisyyteen, laaditaan kirjallinen sopimus allekirjoituksineen. Myös alle 15-vuotiaalla on korvausvastuu.”

Sovitteluohjaajat Mariitta Vilén
ja Minna Autere

Vanhus kulkee kadulla pakkasessa kummallisesti pukeutuneena ja ilman ulkovaatteita. Vaikka kädessä on lähikaupan kassi, vaikuttaa siltä, kuin suunta olisi hukassa.

Toiselta voi kysyä,
tarvitseeko hän apua

”Pukeutumista olennaisempaa on, kuinka sekaisen tuntuinen vanhus on. Onko hän hätääntynyt, eksynyt tai voiko huonosti? Jos hän näyttää apua tarvitsevalta, kysyisin ihan suoraan, tarvitseeko hän apua.

Sekavaa vanhusta ei missään tapauksessa saa jättää yksin kadulle vaan täytyy odottaa, että poliisi tai ambulanssi tulee paikalle. Jos hän osaa kertoa, missä asuu, voi hänet saattaa kotiin ja tarkistaa, että siellä asiat ovat kunnossa.

Joskus apua tarvitseva vanhus on ryöstetty. Niinpä ymmärrän oikein hyvin, jos vanhus ei halua tuntematonta ihmistä kotiovelleen. Myös auttamiseen voi liittyä riskejä, jopa riski tulla ryöstetyksi.

Muutaman kerran vuodessa joku esittää diakoniatyöntekijälle huolensa naapurista, omaisestaan tai ystävästään. Diakoniatyöntekijä pystyy kotikäynnin aikana arvioimaan, minkälaista apua vanhus tarvitsee ja onko aihetta puuttua tilanteeseen.

Rohkaisen ottamaan vastuuta lähimmäisestä, käyttämään maalaisjärkeä ja pyytämään apua viranomaiselta, jos ei selviä omin avuin.”

Diakoni Anne Saviranta

Poliisi selvittää, minne muistamaton on menossa

”Se, että joku pukeutuu tai käyttäytyy vähän oudosti, ei ole poliisiasia. Pienemmällä paikkakunnalla olisi ihan luontevaa mennä kysymään vastaantulijalta tai naapurilta, onko kaikki hyvin. Tuskin Vantaallakaan kukaan panee pahakseen, jos lähimmäinen osoittaa kiinnostusta ja välittämistä.

Jos huoli on aiheellinen keskustelun jälkeenkin, voi soittaa kriisipäivystykseen. Se ottaa vastaan tietoja ja antaa neuvoja. On sosiaalityöntekijän asia ottaa yhteyttä esimerkiksi omaisiin. Vantaan kaupungin sosiaali- ja kriisipäivystys vastaa ympäri vuorokauden numerossa 09 8392 4005.

Silloin, kun kadulla liikkuva vanhus on muistamaton eikä tiedä minne on menossa, on syytä ottaa suoraan yhteys poliisiin hätänumeron kautta. Poliisi selvittää, voiko vanhuksen palauttaa kotiin tai sairaalaan, ja ilmoittaa myös tilanteesta sosiaaliviranomaisille.

Tätä nykyä Vantaan alueella on joku vanhus eksyksissä lähes joka viikko. Omaiset saattavat soittaa, ettei häntä ole näkynyt tuntikausiin sen jälkeen, kun hän lähti kävellen käymään lähikaupassa. Kadoksissa on kotonaan asuvien lisäksi myös tukiasuntojen ja vanhainkotien asukkaita.”

Ylikonstaapeli Tanja Martikainen

Moni jää ilman apua, jos naapuri ei näe häntä

”Silloin kun ollaan niin sanotulla huolen harmaalla alueella, eli jostakin syystä huolissaan toisesta ihmisestä ja hänen selviämisestään, voi ja pitää tehdä jotakin. Usein jo yksi puhelinsoitto vie asiaa eteenpäin.

Vanhusten lisäksi myös moni vammainen ja mielenterveyskuntoutuja jää ilman apua, jos naapuri, ystävä tai joku toinen paikalle osuva ihminen ei näe häntä ja totutun käyttäytymisen muutosta.

Vanhuksen huolestuttavasta elämäntilanteesta voi kertoa Vantaan kaupungin vanhusten palvelutarpeen arviointipuhelimeen 09 8392 4202, joka päivystää arkisin kello 8.15–16. Toivon, että kynnys soittaa ja kysyä neuvoja, olisi matala.

Muina aikoina ja erilaisissa kriisitilanteissa voi ottaa yhteyttä sosiaali- ja kriisipäivystykseen 09 8392 4005 tai kaupungin terveyspäivystykseen Peijaksen sairaalaan. Poliisi tekee yhteistyötä sosiaali- ja terveydenhuollon kanssa, kun löytää kaduilta harhailevia, muistisairaita vanhuksia. Näiden vanhusten tilapäiseen majoitukseen ja asioiden selvittelyyn on varattu kriisipaikkoja.”

Vanhusten avopalvelujen palvelupäällikkö Anna-Liisa Korhonen