null Kävelevä ikoni

Kävelevä ikoni

Mikkelin torilla oli joulumarkkinat. Ihmisten nyssykät täyttyivät joulutortuista, lanttulaatikosta ja sinapista. Torin kulmalla nökötti pieni ortodoksimunkin koju. Vahvat maustearomit houkuttelivat väkeä kojun luo. Ja voi sitä tuoksua! Mirha ja pyhä savu nostivat ihmisten mielet kohti korkeuksia.

Kojun nurkalle seisahtui noin viisikymppinen mies. Hän puhutti myyntitouhuissa ollutta munkkia ja kertoi ostaneensa muutama vuosi sitten ikonin samasta teltasta. Mies kaivoi ikonin farkkupaitansa rintataskusta ja näytti, että siitä oli kuva kulunut pois. ”Piti oikein tulla kysymään, että haittaako se, että minun matkaikonistani on kulunut kuva pois. Saakohan tällaista ikonia kuljettaa mukanaan, vai pitääkö ostaa uusi?” hän sanoi kauppiasmunkille.

Munkki katsoi lempeästi miestä ja totesi, että jos mies kokee tuon kuvattoman ikonin omakseen, niin mikäs siinä. Tärkeintä on se, mitä ikonilla haluaa kertoa.

Ikonista on tapana sanoa, että se on ikkuna iäisyyteen. Sitä katsomalla pääsee kosketuksiin Jumalan todellisuuden kanssa. Siksi mies ihmetteli, mitä virkaa kuvattomalla ikonilla on.

”Kuvan kuluminen ikonin pinnasta kertoo siitä, että sinusta, ikonin kantajasta on tullut ikonin kuva. Sinä kerrot sanoillasi, teoillasi ja koko olemisellasi Jumalan todellisuudesta. Sinusta on tullut ikkuna iäisyyteen”, munkki vastasi miehelle.

Munkki jatkoi kertomalla, että alun perin ihminen luotiin Jumalan kuvaksi ja työtoveriksi, heijastamaan Jumalan rakkautta maailmaan. Sen vuoksi jokainen kristitty on kuin kävelevä ikoni, joka avaa ikkunan iankaikkiseen elämään.

Sen kuultuaan ikoni otti jalat alleen, katosi ihmisvilinään ja toivotti mennessään hyvää joulua.

Jaa tämä artikkeli: