Kehitysapu ei nosta maata köyhyydestä
Seppo Simola antoi pääkirjoituksessaan (K&k 8.10.) kehitysavulle kunnian absoluuttisen köyhyyden rajusta vähenemisestä maailmassa. Tässä hän unohtaa toisen, paljon merkittävämmän vaurauden lähteen. Köyhyydestä on noustu tehokkaimmin suurissa maissa kuten Kiinassa ja Brasiliassa, joita nimenomaan yritystoiminta ja teollistuminen ovat rikastuttaneet. Tässä länsimaisilla yrityksillä, nyttemmin myös paikallisilla, on ollut avainasema.
Mikään maa ei nouse köyhyydestä, jos sen asukkaat eivät saa mahdollisuuksia korottaa työn tuottavuutta, ja tällaisia mahdollisuuksia silkka kehitysapu ei anna. Se lähinnä estää ihmisiä kuolemasta. Ei ole sattumaa, että Afrikka on avustusrahojen Moolokin kita, kun taas Kiina jakaa jo omasta pussistaan lainoja länteen. Teollisuusmaiden taloudelliset ja poliittiset instituutiot ovat näet saaneet niin vähän jalansijaa Afrikassa.
Simola on aivan oikeassa siinä, että köyhien maiden etu on meidänkin etumme. Jos ne pysyvät köyhinä, ihmisiä valuu länsimaihin sellaisissa määrin, etteivät täkäläiset yhteiskunnat sitä kestä. Tämä on jo nähtävissä Välimerellä. Kehitysapu ei kuitenkaan palvele pitkän vaan lyhyen tähtäimen etuja. Sitä tarvitaan siellä, missä sota tai muu kaaos estää tuotannon kehittämisen. Kun olot taas ovat otolliset, on keskityttävä juuri vaurauden tuottamiseen eikä sen siirtelyyn. Muuten sitä saadaan siirrellä loputtomiin.
Olavi Seppänen
Jaa tämä artikkeli: