Lakiston pubissa on biljardipöytä. Jari Naakka osaa pelata pallot pussiin. Kuva: Sirpa Päivinen
Kehitysvammaiset kokoontuvat kylään
Autistisille kehitysvammaisille tarkoitetussa Ankkuri-omakotitalossa Espoon Lakistossa vierailee harvoin ulkopuolisia. Rutiinien ja tuttuuden säilyttäminen on tärkeää sen asiakkaiden arjessa.
Ankkurin toiminta on osa Rinnekoti-Säätiön kehitysvammatyötä. Talossa harjoitellaan työ- ja elämäntaitoja ryhmässä.
28-vuotias Teemu Törmänen on käynyt Ankkurissa puolitoista vuotta. Hän tulee paikalle aamuisin yhdeksältä ja palaa kolmen tienoilla takaisin Hansakallion ryhmäkotiin, jossa hän asuu.
Törmäsen arkipäiviin kuuluu työskentelyhetkiä.
”Teen pajatöitä”, Teemu Törmänen kertoo ja lähtee näyttämään työpisteelle, mistä on kyse. Hän ottaa esiin laatikollisen avaimenperiä ja alkaa irrottaa niistä ylimääräisiä muoveja. Nämä roskat Törmänen laittaa eri kippoon.
”Kaikki tehdään vasemmalta oikealle. Keskittymisen harjoittelu on pajatyössä tärkeää”, kertoo ohjaaja Merja Niemi.
Keskittymisen ja kommunikaation vaikeudet ovat autisteille tyypillisiä.
Kaikki autistit eivät ole kehitysvammaisia, mutta autismi on mahdollinen lisäoireyhtymä kehitysvammaisella.
Ankkurissa tehdään kaikenlaisia arjen askareita. Asiakkaat kattavat pöydän, vievät ulos mattoja, keräävät marjoja, imuroivat, maalaavat ja piirtävät.
”Käytämme paljon kuvia, sillä ne selventävät viestiä. Jos teemme helmitöitä, näytän helmien kuvia”, Niemi sanoo.
Eeva auttaa huonompikuntoisia
Rinnekoti-Säätiön päätoimipiste sijaitsee Espoon Lakistossa. Lisäksi toimintaa on Helsingissä ja joissakin muissa Etelä-Suomen kunnissa. Säätiössä työskentelee lähes 900 työntekijää.
Lakiston päivä- tai työtoiminnassa käy useita alueen ulkopuolella asuvia kehitysvammaisia, mutta siellä on myös monien asiakkaiden koti.
Eeva Pelkonen on yksi RK-asunnoilta asunnon vuokranneista.
”Muutin tähän viereisestä talosta”, kertoo Pelkonen, joka on asunut Lakistossa useissa rakennuksissa. Nykyinen koti sijaitsee hiljattain remontoidussa talossa.
Pelkonen on sisustanut huoneen omilla tavaroilla. Kirjahyllyssä on isän kuva, ja seinille on ripustettu äidin perintönä tulleita enkelitauluja.
Arkisin talon asukkaat saavat ruoan valmiina. Viikonloppuisin he kokkaavat yhdessä ohjaajan avustuksella.
Pelkonen on niin hyväkuntoinen, että hän pystyy auttamaan muita kehitysvammaisia. Hän toimiikin hoiva-avustajana neljänä päivänä viikossa.
”Petaan sänkyjä, haen postia ja saatan porukkaa töihin Martintaloon. Kotipäivänä siivoan oman huoneeni ja pesen pyykkiä.”
Pikkukylästä löytyy palveluja
Rinnekoti-Säätiön alue Lakistossa muistuttaa pientä kylää. Siellä on asuntojen lisäksi työpaikkoja, kahvila-myymälä, pubi, kappeli ja kauppa. Kauppa on ollut viime ajat kiinni, mutta uuden kauppiaan odotetaan aloittavan lähiaikoina.
Rinnekodin asiakkaat osallistuvat työ- tai päivätoimintaan kuntonsa mukaan. Jotkut tekevät metsä-, kuljetus-, puutarhamyymälä- tai postinjakelutöitä. Osa työskentelee kutomossa, ja kahvila-myymäläkin tarvitsee työväkeä.
Rinnetuote-kahvilassa myydään leivonnaisten lisäksi käsityöpajoissa tehtyjä tuotteita.
”Ennen kahvilan avaamista leivomme. Me myös siivoamme yhdessä ja palvelemme kahvilan asiakkaita”, kertoo kahvilatoiminnan ohjaaja Marianne Jenu.
Periaatteessa kuka vain voi tulla kahvittelemaan Rinnetuotteeseen edullisesti tai ostamaan sieltä käsitöitä. Erityisen tärkeä paikka on kuitenkin yhteisön jäsenille.
”Niinä päivinä, kun asiakkaat saavat työosuusrahansa, täällä on ruuhkaista”, kertoo työ- ja päivätoiminnan johtaja Sirpa Granö.
Mielekäs päivä tavoitteena
Granö pitää tärkeänä, että maaseutumaisessa Lakistossa asiakkaiden on mahdollista tehdä oikeita töitä.
”Kaupunkiolosuhteissa hommia voi olla rajatummin, mutta täällä moni pystyy itsenäisestikin toimimaan.”
Osa Rinnekodin asiakkaista on osallistunut työelämätaitoja tukevaan työvalmennukseen. Viime vuonna muutama henkilö sai sitä kautta töitä säätiön ulkopuolelta.
Heille, joiden toimintakyky ei riitä työskentelyyn, järjestetään päivätoimintaa.
”Tavoitteena on luoda mielekkäitä päiviä. Ohjelmassa on esimerkiksi liikuntaa tai musiikkia”, Granö sanoo.
Lakistossa henkilökunta kohtaa myös kaikkein vaikeimmin vammaisia. Heille järjestetään hierontaa, rentoutusta ja erilaista aistien aktivointia.
Alueella toimii lisäksi erityispäiväkoti sekä -koulu. Ne on perustettu lasten hoitokodin asukkaille sekä niille lähikuntien lapsille, jotka eivät tuetustikaan pysty integroitumaan lähikouluun tai oman alueen päiväkotiin.
Poliklinikka tarjoaa tietotaitoa
Lakistossa toimiva tutkimus- ja palvelukeskuksen poliklinikka tarjoaa erityisasiantuntemusta kehitysvammaisuuteen ja sen lisävammoihin tai sairauksiin.
”Täällä harvinaistenkin ongelmien ratkominen on arkipäivää. Samanlaisten haasteiden toistuvuus työssä on suurempaa kuin esimerkiksi terveysasemilla”, toteaa Rinnekoti-Säätiön johtaja-ylilääkäri Markus Kaski.
Kehitysvammasta ei voi parantua, mutta monia lisäsairauksia voidaan ehkäistä. Kehitysvamma ja sen liitännäiset, kuten esimerkiksi aisti-, puhe- ja liikuntavammat, tulisi tunnistaa varhain, jotta lapsi saa kaiken tarvitsemansa tuen.
Sosiaali- ja terveydenhuollon sekä Kelan tukien ja lääkekorvausten piirissä on Suomessa 36 000 kehitysvammaista ihmistä. Kaikki kehitysvammaiset eivät kuitenkaan ole palvelujen piirissä.
Kaski sanoo, että väestöpohjaisten tutkimusten valossa määrän voi arvioida nousevan yli yhden prosentin eli reiluun 50 000 henkilöön.
”Etuuksia saatetaan hakea muiden diagnoosien perusteella. Myöskään sosiaalista tukea, johon olisi ollut lainmukainen oikeus, ei aina haeta. Joskus syynä on se, että perhe kokee kehitysvammaisuusdiagnoosin leimaavaksi”, Kaski sanoo.
Kehitysvamman syyt moninaisia
Kasken mukaan 75 prosenttia kehitysvammaisuuden syistä vaikuttaa ennen syntymää ja 10–15 prosenttia syntymävaiheen ja vastasyntyneisyyskauden aikana. Vammoja voi muodostua myös lapsuusaikana, jos tapaturmat tai taudit vahingoittavat aivoja.
Raskaudenajan vaaratekijöihin sisältyy tartuntatauteja, haitallisia kemikaaleja, lääkkeitä ja muita ulkoisia tekijöitä sekä äidin sairauksia.
Pieni osa kehitysvammoista on periytyviä.
”Monen periytyvän kehitysvamman ilmeneminen edellyttää perintötekijän saamista molemmilta vanhemmilta. Todennäköisyys, että valitsee samaa perintötekijää kantavan puolison, on erittäin harvinainen”, Kaski selventää.
Vaikka äidillä ja isällä olisi sama perintötekijä, välttämättä kukaan lapsista ei silti synny kehitysvammaisena. Sitten on perheitä, joissa on useita vammaisia jälkeläisiä.
Perheet tarvitsevat tukea
Tieto lapsen kehitysvammaisuudesta on vanhemmille usein järkytys. Kasken mukaan perheille olisikin tarjottava riittävästi tukea.
”Perheet saattavat kysellä, miksi tämä tapahtui heille. On vääriä syyoletuksia ja moni kokee syyllisyyttä. Kun tiedetään kehitysvamman syyt, perheiden taakkaa voidaan huojentaa tiedon valossa.”
Kaski toivoo, että leimautumisesta päästään vähitellen eroon. Saatavilla oleva tieto on onneksi muuttanut suhtautumista parempaan suuntaan.
Pinnalle nousseet ohjelmasarjat ja elokuvat kehitysvammaisine tähtineen ovat Kasken mukaan omiaan vähentämään ulkopuolisten ennakkoluuloja. Toisaalta ohjelmissa ikuistetaan useimmiten vain lievästi kehitysvammaisten elämää.
”Katsellessa voi unohtua, että olemassa on paljon vaikeamminkin vammaisia ihmisiä.”
Rinnekodilla järjestetään kulttuuripäivät
85-vuotisjuhliaan tänä vuonna viettänyt Rinnekoti toimii syyskuussa kehitysvammaisten valtakunnallisten kulttuuripäivien isäntänä. Päiviä on järjestetty eri puolilla maata jo 1980-luvulta lähtien.
Paikalle odotetaan saapuvan parituhatta osallistujaa. ”Vieraista tutuksi”-teemalla nimetty tapahtuma avataan Helsingin Narinkkatorilla 7. syyskuuta., ja Lakistossa on luvassa monipuolista ohjelmaa 8.–9.syyskuuta.
Muusikko Jukka Pojan ja muiden nimekkäämpien esiintyjien lisäksi lavalla nähdään paikallistakin osaamista. Esimerkiksi Lakiston musiikkiryhmä esiintyy ja kuvataideryhmällä on oma näyttelynsä.
Osallistujille tarjotaan myös muun muassa liikunnallista ohjelmaa, muotinäytöstä, karaokea, näyttelyitä ja kankaanpainantaa.
Lisätietoa löytyy osoitteesta www.kulttuuripaivat.fi
Sisar Aino perusti Rinnekodin
Helsingin Diakonissalaitoksella työskennellyt sisar Aino Miettinen otti vuonna 1927 kaksi kehitysvammaista poikaa hoidettavikseen laitoksen oppilasosastolle. Sen jälkeen sisarelle alkoi tulla pyyntöjä, että muutkin kehitysvammaiset lapset pääsisivät hoitoon.
Pian tilaa tarvittiin lisää, ja hoitokoti siirrettiin viereisellä rinnetontilla sijaitsevaan huvilaan. Myöhemmin kun kehitysvammaisille lapsille haluttiin luoda työskentelymahdollisuuksia, Diakonissalaitos osti Skogbyn tilan Espoosta. Sota-ajaksi koko Rinnekodin väki muutti sinne evakkoon.
Helsingin huvilalle palattiin vielä, mutta toiminnan kasvattamiselle oli tilausta.
Lapsia tuli hoidettaviksi koko ajan enemmän. Kunnat eivät kyenneet huolehtimaan heille hoivaa, opetusta tai työtä.
Pikkuhiljaa asukkaat siirtyivät kokonaan Skogbyhyn. Itsenäinen Rinnekoti-Säätiö perustettiin 1957, ja sisar Aino johti sitä itse vuoteen 1959 asti.
Jaa tämä artikkeli: