”Kadulla saa kulkea sitruunan syöneenä, mutta hymy huulilla ei saa näyttäytyä.”
Kehonkieltä
Eleet, ilmeet ja sanomisen tapa ovat vuorovaikutuksen avaimia.
Kokouksessa kädet puuskassa ja tuolinsa selkämykseen nojautuva ihmettelee, miksi hänen ideoistaan ei innostuta.
Uusi työkaveri keskittyy kulmat kurtussa. Muut miettivät, onko hän noin kiukkuinen. Voiko häntä lähestyäkään?
Tai vanhat Suomi-filmit, ne ovat täynnä henkilöhahmoja, jotka eivät saa kerrottua tunteitaan rakkautensa kohteelle. Mutta heidän katseensa ja puristuneet kätensä kertovat jokaiselle sen, mitä ei ääneen voi lausua.
— Kahdeksankymmentä prosenttia kaikesta ilmaisustamme on sanatonta! sanoo teatteriohjaaja ja ilmaisukouluttaja Pia Aro.
— Keho ei koskaan viesti nollaa — siellä on sielu sisällä ja meillä silmät sielun peileinä. Monien väärinymmärrysten ja ristiriitojen takana on se, että perheissä, parisuhteissa ja ihmisten kohtaamisissa yleensä ei ymmärretä, että tärkeää ei niinkään ole se, mitä sanotaan, vaan se, miten sanotaan.
Jäyhiksi opetetut suomalaiset
Pienillä lapsilla ei ole rajoituksia ilmaisussaan. Lapsi osaa esimerkiksi olla koko olemuksellaan iloinen, yhtä naurua puoli metriä ilmassa. Lapsi myös antaa ilon tarttua. Aikuisena sama lapsi laittaa käden suunsa eteen, kun naurattaa. Mitä siinä välillä tapahtuu?
"Nyt lopeta ja ole kunnolla!"
"Ole nyt nätisti!"
"Istu suorassa!"
"Älä ilmehdi!"
Suomalaiset pelkäävät innostumista, koska meillä on opetettu jäyhää ihannetta: Tyhjän naurajasta ei tule miestä. Kellä onni on, se onnen piilottakoon!
— Täällä saa kulkea kadulla sitruunan syöneenä, mutta hymy huulilla ei saa näyttäytyä, Pia Aro sanoo.
— Kehon kieli on aina lähtökohdiltaan kulttuurisidonnaista. Perinteisesti meillä ei miehille ole sallittu eläväisyyttä ja nauravaisuutta. Suomalaisten naisten kehonkieli puolestaan on varsin maskuliinista.
Valmiit mallit kahlitsevat
Pia Aron mukaan jäykät mallit, ennakkoasenteet ja pelot tekevät olemisen hankalaksi. Kun ihmiset alkavat kiinnittää huomiota itseensä ja varoa "väärää käytöstä", he eivät enää olekaan läsnä tilanteessa. Ja kun ei ole kehon kielen tasolla läsnä, ei todella ole läsnä kohtaamisessakaan.
Kaksoisviestinnän tilanteissa, eli silloin kun sanallinen viesti on ristiriidassa ulkoisen kanssa, kehon kieli voittaa aina puhutun.
— Kehon kielellä on ratkaiseva vaikutus siihen, millaisen ensivaikutelman toisesta ihmisestä saa. Ensivaikutelmalla on valtavan suuri merkitys. Uuden ihmisen tapaaminen voi muokata koko elämän kulkua, kuten työhaastattelussa, Aro sanoo.
Esimerkiksi katseen merkitys ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa on keskeinen.
Aktiivisessa keskustelussa kuuntelijan pitäisi aina katsoa puhujaa silmiin, puhuja puolestaan saa katsoa muuallekin. Onnistunut flirttailukin edellyttää silmiin, ei omiin varpaisiin katsomista.
Oma ilmaisu pitää etsiä
Tärkeintä olisi löytää aito tapa olla läsnä omana itsenään, eli oma kehonkieli.
Siinä vaikeus juuri piileekin. Usein ennakkokäsitykset ja nolatuksi tulemisen kokemuksista kumpuavat pelot sitovat eleitämme ja olemisen tapojamme.
— Onneksi omaa kehon kieltään voi kuitenkin opiskella kuin mitä tahansa kieltä. Voi opetella tunnistamaan käyttämiään eleitä, ilmeitä, äänenkäyttöä, asentoa ja tilaan asettumista. Harjoittelemalla voi huomata sen, mikä jännittää vuorovaikutustilanteissa ja miten se näkyy, Aro toteaa ja antaa esimerkkejä.
— Omaan kehonkieleensä voi alkaa tutustua esimerkiksi yrittämällä tehdä aivan tietoisesti jotain uudella tavalla: Vetäytyvä ihminen astuukin eturiviin rinta auki ja kädet levällään. Kokoustuolissa kädet sylissä istuva asettuu nojaamaan pöydälle kohti toisia. Etäisyyttä hakeva asettuu istumaan aivan toisen lähelle.
Lukot auki, persoona esiin
Kun omat lukot ja piintyneet tavat ovat löytyneet, niitä oppii löysäämään niin, että oma arvokas persoona pääsee vapaammin esille. Kaikki omat eleet ja aidot ilmaisun tavat ovat jo ihmisessä ihon alla.
— Meistä jokainen tarvitsee tilanteessa olemisen taitoa. Harva asia menee täysin käsikirjoituksen mukaan, ja niinpä me improvisoimme joka tapauksessa koko elämämme. Pitää vain heittäytyä vuorovaikutukseen: vuorotellen vaikuttaa, vuorotellen vaikuttua.
Joillakuilla on enemmän empatian kykyä kuin toisilla. Myös kyky vuorovaikutukseen vaihtelee, eikä omaa perustemperamenttiaan voi muuttaa, mutta sen puitteissa varovainen ja ujo voi löytää eloisan puolensa ja vilkas ihminen levollisuutensa.
Harjoittelemalla jokaisen oma ilmaisu laajenee. Ja samalla kun oppii tuntemaan ilmaisunsa monitasoisuutta, oppii myös kohtaamaan toisia avoimemmin mielin.
Käyttäytymisroolit myös muuttuvat ajan myötä. Nykyään malleja poimitaan mediasta. Uudeksi ihanteeksi tarjotaan notkeaa nuoruutta amerikkalaismalliin.
— Ainahan vuorovaikutuksessa ja kehonkielessä vallitsee joitain ihanteita, Pia Aro sanoo.
— Minä kuitenkin toivon, että jokainen uskaltaisi olla oman itsensä kaltainen. Me tarvitsemme eri-ikäisiä ihmisiä, erilaisia temperamentteja. Persoona ei koskaan muutu, vaikka eleitään muuttaisikin, ja arvokkainta on juuri se ainutlaatuinen persoona.
Hengitä ja hypi narua!
Kehon kieli paljastaa, mitä me tunnemme. Mutta kehoon vaikuttamalla pystymme myös virittäytymään erilaisiin tunnetiloihin.
Tunteita voi herättää kehon kautta. Jos ehdoin tahdoin istuu kädet puuskassa puoli tuntia, äkeä tunne viriää varmasti.
Esimerkiksi jännitystä voi torjua aivan yksinkertaisella reseptillä: Hengitä kaksi kertaa syvään ajatellen samalla, kuinka hyvää tuulta virtaa sisääsi ja paha tuuli virtaa ulos.
Jännitykseen voi kokeilla myös lämpimän rintakehän ajatusta: Kuvittele, että rintakehäsi sisällä on lämmin loistava pallo, ja tunne, kuinka sen lämpö saa sinut rentoutumaan.
Jos ajatukset ovat solmussa, hyppynarulla hyppiminen tai muu fyysinen ponnistelu auttaa saamaan mielikuvat ja ajatukset liikkeelle.
Siivoamiseen saa paremman mielen, jos laittaa hiuksiin prinsessatiaran, jalkaan kauniit kengät ja taustalle soimaan lempimusiikkia.
Jaa tämä artikkeli: