Kehumalla oppii
Meikäläiseen keskustelukulttuuriin ei kuulu kehuminen. Ei arjessa ystävien tai puolisoiden kesken, mutta ei myöskään virallisemmissa tilanteissa. Siis silloin, kun esimerkiksi ohjataan, opetetaan tai annetaan palautetta.
Ammattimaiseen palautteen antamiseen on toki kehitetty malleja, joissa kehumisellakin on sijansa. Moni on varmasti kuullut esimerkiksi sämpylämallista. Sen mukaan ensin pitää hieman kehua, sitten vasta esitetään kritiikki ja lopuksi taas hieman kehutaan.
Sämpylämallin idea on yksinkertainen. Ajatellaan, että otamme palautetta paremmin vastaan, jos kuulemme alussa hieman kehuja. Loppukehut taas varmistavat, ettei meille jää paha mieli.
Sämpylämallissa kehut ovat pelkkiä pakollisia höysteitä. Näiden välistä löytyy itse pääasia eli negatiivinen kritiikki. Kehujen välissä on itse pihvi.
Voisiko kehut nostaa tärkeämpään asemaan? Voisiko niistä olla jopa ihan oikeaa hyötyä? Voisi, sanoo tutkija ja opettaja Kimmo Svinhufvud. Hän väitteli juuri kaksi viikkoa sitten Helsingin yliopistossa kirjoittamisen ohjaamisesta ja palautteen antamisesta.
Svinhufvud tarkasteli tutkimuksessaan yliopiston ohjaustilanteita. Hänen huomionsa todisti kehujen olevan marginaalissa. Siinä missä negatiivinen palaute on yksityiskohtaista ja tarkkaa, kehut ovat ylimalkaisia. Usein kehu on vain pieni, rutiininomainen pohjustus ennen kuin päästään itse asiaan. Eli haukkuihin.
Kehua kannattaisi kuitenkin paljon enemmän. Ajatelkaapa. Minkä tahansa asian voi tehdä hyvin monella tapaa. Riittääkö siis, että saa tietää, missä oli väärässä? Eikö silloin jää vielä jäljelle monia muita potentiaalisia tapoja epäonnistua?
Parempi olisi, jos palautteen antaja kertoisi kunnolla, missä ja miksi on onnistuttu. Toimiva asia on helpompi toistaa, kuin keksiä aivan uusi ratkaisu. Kehu on haukkua tehokkaampi.
Muistakaa siis kehua – ihan vaan kehumisen vuoksi.
Jaa tämä artikkeli: