Keikkapappikeissi on vielä kesken
Kirkko ja kaupunki kirjoitti (9.1.) tuomiokapitulin ratkaisusta keikkapappien toimiin. Kirkkoherra Hannu Ronimus selitti toimijoiden näkökantaa asiaan. Lopulta myös Kerettiläinen pani lusikkansa tähän soppaan.
Itsekin tilanteessa maallikkona useasti olleena jäin pohtimaan asiaa. Mieleen nousi muutama kysymys. Ensin se, onko kyseessä laki, kuten Kerettiläinen esittää vai kirkkojärjestys, kuten uutisessa sanotaan.
Toiseksi se, mikä on omaisten asema tilanteessa, jossa vainaja ei ole kirkon jäsen, eivätkä omaiset halua kytkeä seurakuntaa asiaan, mutta haluavat siunauksen vainajalleen?
Kolmanneksi se, kenen oikeutta näiden pappien toiminta loukkaa? Kerettiläisen mukaan omaisia huijataan, kun maksu peritään! Kuinka niin? Jos he eivät ole kirkon jäseniä eivätkä halua kirkon palveluita, mutta ovat halukkaita kristillisen perinteen mukaiseen hyvästiin rakkaalleen ja haluavat maksaa palvelusta.
On selvää, että pappi tehdessään työtään seurakuntansa palveluksessa ei saa ottaa ylimääräistä palkkiota toimestaan. Kuitenkin moni seurakunnan viranhaltija saa korvauksia varsinaisen työnsä ohessa tekemästään ammattinsa työstä.
Itse olen toimittanut maallikkona useita saattohartauksia eri tilanteissa, kun vainaja ei ole ollut kirkon jäsen. Samoin työssäni merimieskirkoilla toimitin saattohartauksia arkun äärellä, kun vainajaa oltiin lähettämässä Suomeen. Kaikkia ei siunattu Suomessa hautaan, vaan saattohartaus jäi ikäänkuin ”ruumiin siunaukseksi”. Tilaisuuden muoto oli itse rakentamani kirkkokäsikirjan pohjalta. Miten kirkkolaki näihin suhtautuu?
Esko Vepsä
Helsinki
Jaa tämä artikkeli: