Kelirikon aikaan

• 22.04.2013 13:45

Heikolta näyttää, miettii Imre Peemot ja katselee laikukasta jäätä Laajasalon Reposalmessa. Namo -koira vilkaisee isäntäänsä ja tuntuu olevan samaa mieltä.

Virolaissyntyisellä muusikolla on työhuone Vartiosaaren taiteilijatalolla. Tuvan tasavallassakin asunut mies on tottunut ankariin oloihin, mutta saaristokelirikko on uusi kokemus. Toistaiseksi kansi kuitenkin kantaa, niin ovat vanhat saarelaiset vakuuttaneet. Parhaat ylityshetket ovat aamuisin, jolloin jään pinta on usein yön viileydestä kovempi. Keksi ja naskalit ovat vakiovarusteita, mutta konsteihin kuuluvat myös puulaverit ja edellä lykittävät tasapohjaiset jollat.

Noin 20 ympärivuotisen asukkaan saari on valtakunnallisestikin harvinaisessa asemassa kohdatessaan kelirikon omin avuin ilman valtion yhteysaluksia tai lossia. Helsingissä kelirikkomoteissa elää myös yksi perhe Villingissä, toinen Harakassa.

Vartiosaaren toisessa, Tammisalon suunnan ylityspaikassa on tuhkattu jäälle vana, jotta aurinko jelppisi avaamaan väylän. Toive on siirtyä suoraan kävelystä veneilyyn. Monina vuosina on silti päiviä, jolloin täytyy vain stoalaisen tyynesti perua kaikki menot – tai anoa sohvapaikkaa mantereelta.

Vaivoistaan huolimatta kelirikkoa ei manailla. Saari on saari ja vuodenaikojen karuselli vahvasti osa pohjoisen ihmisen todellisuutta.

Teksti ja kuva: Marko Leppänen
Kerro meille paikasta, josta kannattaisi tehdä juttu: toimitus@kirkkojakaupunki.fi.