Ken on maassa rikkahin?
Esko Seppänen halusi selvittää, keitä ovat rikkaat nyky-Suomessa ja vieläkö työllä voi rikastua.
Kun Esko Seppänen, tietokirjailija ja entinen Vasemmistoliiton kansanedustaja ja europarlamentaarikko, julkaisi teoksen Suomen rikkaat – Kuka kukin on (Minerva 2014), oli arvattavissa, että se saa huomiota.
– Halusin näyttää, etteivät rikkaat ole epämääräistä, tunnistamatonta massaa, vaan yksilöitä, joilla on nimi ja kasvot.
Kirjassa esitellään tulojen ja pääomien muodostumista ja liikkeitä parin viime vuosikymmenen ajalta. Niihin on ratkaisevasti vaikuttanut 1980-luvulla alkanut markkinoiden uusliberalisoiminen. Sen myötä Suomeen alkoi muun muassa virrata ulkomaista lainarahaa.
Seppänen on kaivellut verotustietoja ja tonkinut osakeyhtiöiden omistuksia ja niiden muutoksia. Hän halusi pohtia myös moraalisia kysymyksiä: Mikä tulojen ja omaisuuden jakautumisessa on kohtuullista ja oikeudenmukaista? Onko rikastumisessa jotakin moraalisesti arveluttavaa?
Itsekin hyväosainen
Kun Esko Seppänen on halunnut nostaa esiin rikkaita, häntä on sanottu kateelliseksi kommunistiksi. Vähentääkseen kyräilyä hän on halunnut kertoa omat tulonsa. Vuoden 2012 verotuksessa Seppäsen ansiotulot, jotka koostuvat pääasiassa eläkkeistä, olivat noin 90 000 euroa, ja hänen veroprosenttinsa oli 38,5. Lisäksi hän sai vuokratuloja vajaat 5000 euroa.
– Olen taloudellisesti riippumaton, kuulun hyvätuloiseen eliittiin. Arvopapereiden omistaminen ei ole kiinnostanut minua.
Keskimäärin vanhuuseläkkeellä olevat saavat 1635 euroa kuukaudessa. Palkansaajien keskimääräinen ansio oli 3206 euroa kuukaudessa.
Sitten on ihmisryhmä, joiden tulot ovat aivan omaa luokkaansa. Seppänen on laskenut vuonna 2012 kuolleen Helsingin Sanomien ex-omistajan Aatos Erkon tulot 20 vuoden ajalta. Erkon tulot olivat yhteensä reilusti yli 300 miljoonaa euroa. Niistä laskettu tuntipalkka on 1900 euroa tunnilta yötä päivää, pyhät arjet. Keskipalkkaisen työntekijän pitäisi tehdä 8538 vuotta työtä tauotta, jotta hän saisi hankituksi saman rahamäärän.
Omistamalla rikastuu
Ei ole sattumaa, että Aatos Erkko oli pitkään Suomen suurituloisin pääomatulojensa ansiosta. Pääomatulojen osuus kansantuotteesta on kasvanut.
– Yhtiöistä otetaan ulos osinkotuloja enemmän kuin ennen. Jos 1990-luvun alussa osinkojen osuus bruttokansantuotteesta oli yksi prosentti, vuonna 2012 se oli 10 prosenttia. Ennen yritykset olivat rikkaita, nykyään niiden omistajat, Esko Seppänen kertoo.
Rikkaiden etsimisessä oli monet mutkansa. Verotustiedoista ei näy, onko verot maksettu osinkotuloista vai kertaluonteisesta myyntivoitosta. Sen Seppänen on joutunut päättelemään muiden tietojensa perusteella. Pääomatuloista saa tehdä erilaisia vähennyksiä, aivan laillisesti, toisin kuin palkkatuloista.
Vuoden 1993 alusta toteutettu ”vuosisadan verouudistus” erotti ansio- ja pääomaverotuksen toisistaan.
– Vanhoina hyvinä aikoina kaikista tuloista, ei vain ansiotuloista, maksettiin veroa progressiivisesti. Olisi oikeudenmukaista, että progressio koskisi kaikkia tuloja, Seppänen toteaa.
– Osinkotuloista meni ennen veroja muiden tulojen tapaan, ja myyntivoitot olivat verovapaita. Esko Ahon hallitus teki osingoista verottomia, ja myyntivoittojenkin verotus oli vain 10–20 prosenttia. Virallinen veroprosentti on ollut alimmillaan 20 ja nyt se on 30–32 prosenttia, mutta osa pääomatuloista on verovapaita.
Seppäsen mielestä veroratkaisu on tarkoittanut, että pääomatuloja on jatkuvasti aliverotettu. Rikkaat ovat voineet rikastua vähemmän ansaitsevien kustannuksella senkin vuoksi, ettei pääomatuloista makseta lainkaan kunnallisveroa.
Saako yrittäjä rikastua?
Seppänen liittää rikkauden ennen kaikkea omaisuuteen.
– Rikas voi olla, vaikkei saisi tuloja senttiäkään. Mutta kun nykyään ei enää makseta varallisuusveroa, omaisuus ei näy verotiedoista.
– Aineistoni osoittaa, että Suomeen pätee se, minkä ranskalainen taloustieteilijä Thomas Piketty sanoo tänä vuonna ilmestyneessä hittiteoksessaan Capital in the 21st Century: kapitalismissa ei voi rikastua omalla työllä ja ansiotuloilla. Rikastua voi perimällä, naimalla, myymällä ja ostamalla.
Entä mitä ajatella henkilöstä, joka on perustanut yrityksen ja myy sen sitten kymmenillä tai sadoilla miljoonilla euroilla eteenpäin? Eikö hänen voisi sanoa rikastuneen omalla työllään?
– Kun myy yrityksen, myy tavallisesti muutakin kuin omaa työtä, kuten vaikkapa toisten työtä ja osaamista. Myyntivoiton maksimointi on omistajien tapa rikastua.
Suuria myyntituloja ei yleensä jätetä sukanvarteen. Ne sijoitetaan eteenpäin, tätä nykyä aika usein tekemään rahaa rahalla finassitaloudessa. Se pyörii omassa maailmassaan ja jopa virtuaalirahalla, kun keskuspankit ovat voineet lisätä saman rahamäärän sekä meno- että tulopuolelle.
Seppäsen mukaan kyse on uudenlaisista ilmiöistä, joita perinteinen kansantaloustiede ei tunne eikä pysty tarkastelemaan. Finanssitaloudella ei ole juurikaan kosketuskohtia reaalitalouteen, joka liittyy ihmisten arkeen, työhön ja tuotantoon.
– Finanssikapitalisti ja yrittäjä ovat kaksi aivan eri asiaa. Maassa tarvitaan idearikkaita ja ahkeria yrittäjiä, jotka työllistävät itsensä lisäksi muita. He kyllä ansaitsevat kohtuulliset tulot kohtuullisella verotuksella.
Rikkauden jäljille on vaikea päästä
Suomessa on yli 20 000 ihmistä, joilla on sijoitusvaroja yli miljoonan dollarin arvosta. Sijoitusvarallisuudeksi ei lasketa kallistakaan asuntoa, kesämökkiä tai venettä. Tällä kriteerillä ei siis ketä tahansa lottovoittajaa pidetä rikkaana.
Lisäksi Suomen rikkaiden joukosta pitäisi löytyä vielä 416 ultravarakasta ihmistä, joiden sijoitusomaisuus on vähintään 30 miljoonaa dollaria eli 22 miljoonaa euroa. Seppänen halusi selvittää, keitä he oikein ovat. Hän joutui huomaamaan, ettei saa selville kaikkia, monestakaan syystä.
Esko Seppäsen mukaan rikkain suomalainen on kuitenkin Kone Oyj:n valtias Antti Herlin, jonka pörssiomistukset ovat miljardiluokkaa, arviolta 3000 miljoonaa.
– Antti Herlin on esimerkki siitä, ettei rikkaan tarvitse välttämättä omistaa omaisuuttaan omalla nimellään. Riittää, kun omistaa holding-yhtiöt, jotka omistavat omaisuuden ja operoivat sillä. Herlin omistaa nimellään vain pienen määrän Koneen A-osakkeita, joihin kuitenkin äänivalta yhtiössä keskittyy.
Vielä Herliniäkin rikkaampi on venäläinen Gennadi Timtšenko, jolla on myös Suomen kansalaisuus. Hänen omistuksiinsa liittyy monimutkaisia veroparatiisikytkentöjä sekä epämääräisiä huhuja siitä, että hän voisi toimia presidentti Vladimir Putinin varallisuuden sijaisomistajana.
Perintöveroa voisi kiristää
Veroparatiisikytkennät eivät ole harvinaisia.
– Pidän epäisänmaallisina ja moraalittomina omistajia, jotka vievät tulonsa veroparatiiseihin, vaikka se tapahtuisi Suomen lakien mukaan. Esimerkiksi aikoinaan suuria optiotuloja saanut Jorma Ollila on sittemmin vienyt omaisuuttaan veroparatiisiin. Optiotuloista häntä niin kuin muitakin alettiin verottaa ansiotulojen mukaan, Seppänen kertoo.
Sen sijaan Björn Wahlroos saa Seppäseltä synninpäästön siltä osin, ettei ole perustanut holding-yhtiöitä veronkiertoon. Asiaa on helpottanut, että suuri osa hänen pääomatuloistaan on ollut verovapaata. Se, että Wahlroos olisi muuttanut Ruotsiin vältelläkseen perintöveroja, hymyilyttää Seppästä.
– Eihän Wahlroos itse maksa hänen jälkeensä syntyviä perintöveroja. Hänen lapsensa maksavat.
Seppäsen mukaan suuria perintöjä verotetaan Suomessa niin kevyesti, että verotusta olisi vara kiristää oikeudenmukaisuuden nimissä.
– Perintöveroa voisi eriyttää perinnön koon, ei vain sukulaissuhteen perusteella. Ehkä pienet asunto-omaisuuden kokoiset perinnöt voisi jättää kokonaan verotuksen ulkopuolelle.
Jaa tämä artikkeli: