Kirkon sisäänheittäjä. ”Ihmiset sanovat, että lauluissani on hengellistä sanomaa”, Ilkka Vainio kertoo.
Kenttäkundin uskontunnustus
Ilkka Vainion kutsumuksena on levittää ilosanomaa ihmisen lämmöstä ja uskalluksesta elää täyttä elämää.
Levy-yhtiön toimistossa tuoksuu kahvi ja partavesi. Seinät on päällystetty levyillä ja julisteilla. Tuotantopäällikön nahkasohva kutsuu istumaan ja kuuntelemaan tarinoita, joita tulee ehtymättömänä virtana. Niiden päähenkilöitä ovat jo haudatut ystävät, kuuluisa isä Juha Watt Vainio ja laulaja Kari Tapio.
”Haluan olla samalla tavalla kenttäkundi kuin Kari. Hän toi sellaisia ihmisiä kirkkoon, jotka eivät ehkä muuten tulisikaan. Teimme yhdessä yli 20 vuotta töitä ja kymmeniä lauluja”, Ilkka Vainio kertoo ystävästään.
Baaritiskistäkin sä teit alttarin, kenttärovastiksi sinut tunnistin (…) Risti kaulassa jos kuljen pimeään, valon säteet timanteissa nään.
Sanat ovat Vainion laulusta, jonka hän teki Tapiolle. Laulaja oli teettänyt kaulaansa suuren kultaisen ristin ja luvannut, että Vainio saa sen, jos hänen aikansa lähteä tulee ensin.
Ensimmäisen kerran kuolema kosketti Vainiota kahdeksanvuotiaana. Irwinin keikkamatkalla isänsä kanssa matkustava poika oli saanut lemmikikseen auton puskuriin nokkansa murtaneen lehtopöllön.
”Manu-pöllö asui meillä olohuoneen baarikaapissa kunnes lensi ikkunaan. Hautajaiset pidettiin Haukilahdessa rivitalomme pihalla ja silloin tajusin, että jokainen lähtee taivaaseen.”
Isä oli legendaarinen sanoittaja, jonka kynästä lähtivät muun muassa Sellaista elämä on, Rööperiin, Kotkan poikii ilman siipii, Vanhojapoikia viiksekkäistä ja Albatrossi. Ilkka oli Juhan viidestä lapsesta vanhin ja seurasi tätä musiikkialalle.
”Tein pienestä lähtien lauluja ja harrastuksesta tuli huomaamatta ammatti. Juha jeesasi ja otti mukaan myös omille levyilleen.”
Haukilahdessa Vainiolla kavereineen alkoi nuorena mennä kovaa, kun jännitystäkin piti saada.
”Meillä oli villi jengi, murtauduttiin huoltoasemalle ja kauppaan. Minä mahduin kaltereiden välistä varastamaan isommille tupakkaa ja kaljaa. Ne odottivat, että sain syödä leivoksia ja juoda jaffaa sisällä”, hän muistelee.
Myöhemmin oli täysi hulina päällä. Villit nuorukaiset eivät olleet usein selvin päin, mutta vastapainoksi myös urheiltiin paljon. Pojat perustivat koripalloseuran, Rocking Hyena Brothersin, jonka jäsenet ovat nykyisin hyvin menestyneitä miehiä. ”Kukaan ei enää sano rentuksi, vaikka on mennyt välillä lujaa.”
Kuolema kävi lähellä Vainiota itseäänkin 17-vuotiaana auto-onnettomuudessa, jossa hän menetti kaksi litraa verta ja sai kasvoihinsa kymmeniä tikkejä.
”Maksoin velkani pelastumisesta kirjoittamalla SPR:lle laulun verenluovutuskampanjaan. Juhan tavoin olen halunnut sanoittaa musiikkia ihmisten keskellä, enkä sermien takana.”
Vainiosta tuli levy-yhtiön tuotantopäällikkö vuonna 1989. Seuraavana vuonna Juha-isä kuoli sydänkohtaukseen Sveitsissä. Kun isä ja poika tapasivat viimeisen kerran, toinen oli kolmekymppinen ja toinen vasta 52.
”Pyysin Juhaa korjaamaan erästä Kikan tekstiä, ja hän sanoi: ’Tee itse, sinulla on kaikki tarvittavat lahjat’. Istuimme sohville ja hän sanoi tuntevansa, ettei elä kauaa. Hän käski katsoa sisarusteni perään ja kestää sen, että meitä tullaan vertaamaan toisiimme. Lopuksi hän pyysi anteeksi, jos ei ole ollut hyvä isä. Sanoin, ettei mitään anteeksiannettavaa ole.”
Suruviesti tuli Sveitsistä. Lauluntekijän työpöydältä löytyi keskeneräinen teksti, jonka kertosäkeessä sanotaan: Ei mulla toivetta kummempaa kunhan terveenä kuolla saisi / Ja tyttö kaunis / tulipunaruusun mun haudalle istuttaisi.
”Juha lähti terveenä taivaaseen parhaassa iässä tehtyään monen miehen työt”, Vainio sanoo.
Kertosäe sai uuden elämän laulussa, jota esitetään Kari Tapion muistokonserteissa Ruotsissa asti. Vainio haluaa jatkaa isänsä hengessä hyvän tuulen levittämistä laulujen avulla.
”Se on sanoma ihmisen lämmöstä, kaihosta, luonnosta ja rohkeudesta elää täyttä elämää”, hän tiivistää.
Vainio kulkee sanomansa kanssa pitkin maata, esiintyy, juontaa, puhuu ja tekee lauluja. Omia tekstejä eri artisteille on syntynyt liki tuhat. Konserttien lisäksi hän esiintyy turnauksissa, tapahtumissa ja markkinoilla. Kesällä uutena mukana olivat Kuopion Kirkkopäivät, joilla Vainio sai lämpimän vastaanoton.
”Kirkon väki ja erityisesti Kirkkopalvelut ovat löytäneet lauluni ja pyytäneet puhumaan alttarille. Ihmiset tulivat sanomaan, että lauluissani on hengellistä sanomaa. Juttuani tultiin kuulemaan kaduilta ja kapakoista. Olen tällainen tavallinen, vuorineuvoksista kadun jätkiin kaikki tulevat juttelemaan. Laitapuolen kulkijatkin vaistoavat omaksi kaverikseen. Ulkomailla minua luullaan usein papiksi”, hän sanoo.
Jotkut ovat myös ihmetelleet, onko Ile tullut uskoon.
”Vastaan siihen, että ainahan olen uskonut. Jos ei usko mihinkään, sitten ollaan pulassa.”
Vainion mielestä kirkossa on tärkeää pitää kiinni matalasta kynnyksestä.
”Kirkko kuuluu kaikille, kaikilla on lupa uskoa. Monilla vain on kirkosta ahdasmielinen ja vakava käsitys. Olen itse halunnut olla mieluiten sisäänheittäjä”, hän sanoo.
Toimistossa puhelimet soivat ja tuotantopäällikön ovella käy kuhina. Vainio kaivaa haastattelun lopuksi farkkupaitansa taskusta pienen taulun. Kuvassa on maalattu merimaisema ja kaksi isoa lintua lentämässä taivasta vasten.
Vainio sanoo sitä ikonikseen ja itseään albatrossin pojaksi.
”Ajatukseni on ollut, että ei tarvitse olla kiiltokuva eikä liian kiltti, mutta hyvä olen yrittänyt olla. Haluaisin, että kun menen taivaaseen, ihmiset voisivat sanoa, että Ilkka oli hyvä poika ja teki pari hyvää lauluakin.”
Kuka?
Sanoittaja ja musiikintuottaja Ilkka Vainio.
Mistä
Kotkasta Haukilahteen 4-vuotiaana
Missä
Asuu Espoon Olarissa.
Perhe
Vaimo ja kaksi lasta, 17- ja 20-vuotiaat.
Motto
Ei mennä shokkiin.
Jaa tämä artikkeli: