Pappi Tuuli Aitolehti (vasemmalla), eläkkeellä oleva rovasti Heikki Laukkanen, suntio Heidi From ja keppiradasta vastaavat lapset ovat mukana Paavalinkirkon keskiaikatapahtumassa.
Keppiheppa vai oikea poni? Taiteiden yönä Paavalinkirkolla pääsee kokeilemaan keskiajan juttuja
Helsingin kirkoissa järjestetään Taiteiden yönä 24.8. monenlaista ohjelmaa.
Paavalinkirkolla järjestetään Taiteiden yönä 24.8. Valoisa keskiaika -tapahtuma, jossa tapahtuu monenlaista jännää.
Tapahtumaa tuottava Säde Kultanen kertoo, että keskiaikateema nousi reformaation juhlavuodesta.
– Suomessahan 1500-luku oli vielä keskiaikaa, Kultanen selittää.
Ohjelmassa on muun muassa renessanssimusiikkia, keskiaikaisia tanssiesityksiä ja tanssinopetusta sekä historian elävöittäjiä, jotka tutustuttavat yleisöä keskiajan arkeen.
Kirkon takana olevalle nurmialueelle rakennetaan keppihevosrata.
– Minulla on perhepiirissäni keppariharrastajia ja sain idean, että tähänhän saisi täydellisen keppihevosradan. Lapset leikkivät keppihevosilla jo keskiajalla, Kultanen kertoo.
Keppihevosten lisäksi Paavalinkirkolla pääsee tutustumaan eläviin eläimiin. Paikalle on tulossa kaksi ponia läheiseltä Annalan tallilta, ja Paavalin seurakunta tarjoaa kärryajelua.
Säde Kultasen mielestä kirkko sopii erinomaisesti mukaan Taiteiden yöhön.
– Taiteethan ovat aina kuuluneet kirkkoon. Keskiajalla kirkko oli monelle tavalliselle ihmiselle ainoa paikka nähdä kuvataidetta tai veistoksia.
Taiteiden yön tapahtuman idea on myös avata kirkon ovia ympäröivään maailmaan.
– Seurakunta ei ole vain pieni aidattu yhteisö. Monia lähialueen toimijoita on lähtenyt mukaan vapaaehtoisiksi. Tällaiset tapahtumat yhdistävät ihmisiä.
Paavalinkirkossa vietetään Taiteiden yötä kello 18–22. Tapahtuma on maskuton.
Helsingin kirkoissa tapahtuu Taiteiden yönä
- Kallion kirkko: Urkukesä Taiteiden yössä – Urkumaraton (kello 19)
- Töölön kirkko: Tribute to Mahalia Jackson (kello 19)
- Kampin kappeli: Anthoni Hætta soittaa kolme pianokonserttia (kello 19, 20 ja 21)
- Temppeliaukion kirkko: Sid Hille ja Rasmus Hedlund konsertoivat (kello 19, 20 ja 21)
- Mikael Agricolan kirkko: Urkukesä Taiteiden yössä – "Musiikkia – Kamera käy!" (kello 19)
- Tuomiokirkko: Urkukesä Taiteiden yössä – Kuorojen kavalkadi (kello 19)
- Oulunkylän vanha kirkko: Juurien luoja – Taiteiden yön poikkitaiteellinen messu (kello 19)
- Malmin kirkko: Taiteiden yö Malmin kirkossa (kello 20)
- Vanhakirkko: Urkukesä Taiteiden yössä – Kanttorit tangon siivillä (kello 20.30)
- Oulunkylän kirkko: Vaivauksia – Taiteiden yön konsertti Oulunkylän kirkossa (kello 21)
Jaa tämä artikkeli: