Keppihevosratsukot kulkivat kohti auringonlaskua. Juliana Elo yksisarvisensa takana, Raita Virkkunen, Karolina Kuchia, Tanja Kangas, Tero Huotari ja Suvi Haapala laukkasivat joukon kärjessä. Kuva: Sandra Sitron
Keppihevoset ilahduttivat kaupungin kaduilla
Keppihevoset ratsastajineen ryhmittyvät jonoon Kuvataideakatemian sisäpihalla Sörnäisissä seitsemän jälkeen illalla. Ratsastajien jono kiemurtelee ratsumestari Ravin johdolla sisäpihalta Kaikukadulle kuin iloisenkirjava, monipäinen toukka.
Toissaperjantainen keppihevosvaellus on taiteilija Raita Virkkusen opinnäyte Kuvataideakatemian maisteriohjelmassa. Vaellus on kertaluonteinen ympäristötaideteos, josta jäävät jäljelle siihen liittyvään työpajaan osallistuneiden hartaasti valmistamat hevoset, valokuvaajien kuvat ja video-otokset sekä osallistujien ja ohikulkijoiden mielikuvat.
Vaelluksen parikymmentä ratsukkoa laukkaa aina sinne, missä aurinko pilkahtaa. Siksi hevoset suuntaavat nyt ylös Kallioon, jossa aurinko heijastelee Pengerkadun ikkunoista. Puistojen istujat hymyilevät ja heiluttavat keppihevosille.
Ratsut ravaavat ylväästi halki Kallion. Castreninkadulla ihmisiä tulee parvekkeelle kuvaamaan keppihevosten laumaa. Pikkutytöt pinkaisevat katsomaan heppoja lähempää. Kulmakaupan eteen sidottu pystykorva haukkuu niin antaumuksella ratsukkoja, että ne näkevät parhaaksi vaihtaa toiselle puolelle katua.
Aikuinen antautuu leikkiin
Raita Virkkunen haluaa paitsi luoda esteettisen kokemuksen myös herättää kysymyksiä. Voiko vaelluksella syntyä kokemus luonnosta keskellä kaupunkiympäristöä? Antautuuko aikuinen leikkiin, josta näennäisesti ei ole mitään hyötyä?
Silminnähden aikuiset osaavat leikkiä. Hevosten välille syntyy kahinoita, ja välillä ne saavat Stadionin takaisilla viheriöillä laukata vapaasti. Keppihevonen auttaa ratsastajansa leikin maailmaan.
Illan hämärtämällä Mannerheimintiellä keppihevoset kulkevat kurinalaisesti jonossa. Matka jatkuu Meilahden kirkon ohi. Hetkeä ennen auringonlaskua arvaillaan, mihin päädytään. Kun aurinko painuu horisontin taakse kello 21.17, joukkio pysähtyy Kuusitiellä sijaitsevan ravintolan nurmelle.
On aika antaa hevosille kauroja ja jakaa palkinnot. Jokainen saa ensimmäisen palkinnon.
Ravintolasta tulee ulos hilpeä mies, joka haluaa tietää, mistä on kysymys. Kun hän kuulee auringon laskeneen Kuusitielle, hänen onnellistuu entisestään:
– Minulta ei puutu enää mitään. Tästä täytyy kertoa muillekin.
Mies suuntaa takaisin ravintolaan kertomaan, mitä oli nähnyt ja kuullut.
Jaa tämä artikkeli: