null Kesä alkaa suvivirrestä

Kesä alkaa suvivirrestä

Suvivirsi herättää närkästystä Viikin koulussa ja aiemmin Roihuvuoren koulussa. Kyseisissä kouluissa närkästys on ollut saman rehtorin aikana. Mieleen tulee, että se onkin koulun rehtori, jolla itsellään on henkilökohtaista antipatiaa virttä kohtaan. Miten hän reagoi jouluisin virteen 21?

Itse useamman lapsen äitinä ja isoäitinä olen sitä mieltä, että kyseiset virsikirjassa olevat laulut kuuluvat perinteeseen, joita on syytä pitää edelleen yllä. Perinteet luovat turvaa.

Kun käy lasten joulujuhlissa itkemässä ja laulamassa ”Enkeli taivaan”, tuntuu joulu ja rauha alkavan siitä. Samoin kesä alkaa, kun käy itkemässä ja laulamassa suvivirren.

Ainahan perheille, jotka eivät halua lastensa osallistuvan näihin tilaisuuksiin, joissa näitä lauluja lauletaan, voidaan järjestää muuta heille sopivaa ohjelmaa. Itse en veisi lapsiani kiroileviin ja metelöiviin joukkoihin, vaikka ne kuinka tämän rehtorin mielestä tärkeää elämäntietoutta olisivatkin.

Kauniisti joka paikkaa koristaa kukkanen

Perinteisen suvivirren laulamisesta koulujen kevätjuhlassa on mielestäni puhuttu lehden palstoilla aivan liikaa ja kielteisesti. On kuitenkin ainakin kaksi tapaa, jotka tyydyttävät kumpaakin ajattelumallia.

Joko lauletaan suvivirsi heti tilaisuuden alussa, jolloin virren laulajat osallistuvat ja ne, jotka eivät halua osallistua, pysyköön virren aikana poissa. Tai lauletaan suvivirsi tilaisuuden lopussa, jolloin ne, jotka eivät sitä halua laulaa, päästetään tilaisuudesta pois.

Luulisin tämän menettelyn tyydyttävän kaikkia.

Raimo Berkan

Helsinki

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.