null Kesä siltavahtina

Kesä siltavahtina

Laajasalon ja Santahaminan yhdistää kapea kääntösilta. Hevossalmi on vilkas vesiväylä, ja siksi touko-lokakuussa silta avataan puolen tunnein välein, jos vesiliikennettä on. Vain öisin silta pysyy kiinni.

Benjamin Heinonen , 24, työskentelee toista kesää siltavahtina Puolustushallinnon rakennuslaitoksen palveluksessa.

– Viime kesänä silta avattiin 3 098 kertaa. Ennätys oli 77 venettä kerralla, Heinonen kertoo.

Sellainen ruuhka ei ehdi purkautua kerralla, vaan osa veneistä joutuu odottelemaan seuraavaa avausta. Varsinkin itäpuolella väylä on ahdas ja kiviäkin siellä on.

Sillalla jyristää koko Santahaminan liikenne ja bussi numero 86. Iltalomille autolla kiirehtivät tai lomalta palaavat varusmiehet aiheuttavat tilanteita melko usein.

– Vaikka sillan liikennevalot palavat punaisella, kuski painaa kaasua. Monesti auto jää puomien väliin, eikä siltaa voi silloin avata. Puomi on nostettava uudestaan.

Kesäsunnuntaisin sillanhoitaja ei ehdi tehdä muuta kuin avata ja sulkea puomeja ja siltaa. Välillä liikennettä ohjataan myös kuulutuksilla ja sähköisillä opastetauluilla, ja puhelimeen vastataan. Hälytysajoneuvo pääsee aina sillan yli, ja silloin veneet odottavat.

Hiljaisina päivinä taas ohjaustornissa on Heinosen mukaan tylsää. Jos veneitä ei tule, siltaakaan ei avata.

– Silloin katselen telkkaria, otan aurinkoa, nostelen käsipainoja.

Eira Serkkola

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.