Muslimien rukous. Imaami Ramil Belyaev esittelee muslimien rukoustapoja Norssin lukiolaisille. Vierailukäynti tataarien moskeijaan kuuluu sekä evankelisluterilaisen uskonnonopetuksen että elämänkatsomustiedon syventävän kurssin ohjelmaan. Oppilaat vasemmalta: Sami Aalto, Panu Kankaanpää, Anna Raeste, Lisa Laumets, Sofia Tapaninen ja Rosa Kivilaakso
Keskeneräinen kysymys
Miten koulussa opetetaan uskontoa, elämänkatsomusta, etiikkaa ja tietoa maailmanuskonnoista? Pitäisikö niitä opettaa eri taustoista tuleville erikseen vaiko kaikille yhdessä?
Teksti Salla Korpela
Kuva Sirpa Päivinen
Norssin eli Helsingin normaalilyseon lukiossa on menossa evankelisluterilaisen uskonnonopetuksen 3. kurssin oppitunti, ja käsittelyssä on lääketieteen etiikka. Opettaja Jarmo Karvinen heijastaa seinälle kuvan värikkäästä pillerikokoelmasta ja käynnistää keskustelun. Noin 15 toisen vuosikurssin oppilasta ja abia pohtii lääkebisneksen valintoja. Keille ja millaisiin vaivoihin kehitetään lääkkeitä? Ja millä periaatteella asetetaan hoidettavat järjestykseen? Entä, jos vaiva on tavalla tai toisella itse aiheutettu? Puhetta riittää ja porukka on hereillä. Kristillisen ajattelun aines sisältyy oppikirjan tekstiin, jonka Karvinen antaa oppilaiden lukea hiljaa tykönään.
Katsomusaineiden opetus koulussa on herättänyt viime aikoina vilkasta keskustelua siitä, voisiko ja pitäisikö katsomusaineita opettaa lapsille ja nuorille yhteisesti vaiko erikseen.
Viimeksi asiasta kohistiin syyslukukauden alussa, kun Kulosaaren yhteiskoulussa alettiin koulun omalla päätöksellä kokeilla katsomusaineiden yhteistä opetusta. Kulosaaressa opetetaan kaikkia 7. ja 8. luokkien oppilaita osittain samoissa ryhmissä. Kokeilu sai huomiota pääministeriä myöten.
Nykyisten säädösten mukaan koulussa annetaan uskonnonopetusta oppilaiden oman uskonnon mukaisissa ryhmissä, mutta opetus on tunnustuksetonta. Kunnan on tarjottava oman uskonnon opetusta, jos sen alueella asuu vähintään kolme samaan uskontokuntaan kuuluvaa oppilasta, ja heidän vanhempansa pyytävät tätä.
Käytännössä kaikissa kouluissa opetetaan evankelisluterilaista uskontoa. Lisäksi peruskoulua varten on vahvistettu 12 muun uskonnon opetussuunnitelman perusteet, mutta läheskään kaikkia näitä ei tällä hetkellä toteuteta. Tavallisimpia muita uskonnonopetusryhmiä ovat ortodoksinen, islamilainen ja katolilainen uskonnonopetus.
Uskonnonopetukselle vaihtoehtoinen aine on elämänkatsomustieto, koulukielessä ET. ET-opetukseen osallistuvat lähtökohtaisesti uskontokuntiin kuulumattomat. Lisäksi uskonnottomat ja muihin kuin evankelisluterilaiseen kirkkokuntaan ja muihin uskontokuntiin kuuluvat voivat halutessaan opiskella evankelisluterilaista uskontoa. Evankelisluterilaiset eivät voi valita vaan he opiskelevat aina oman uskontokuntansa ryhmässä.
Onko mutkikasta? Nykyinen ajattelu lähtee uskonnonvapauden positiivisesta tulkinnasta, jonka mukaan jokaisella on oikeus uskonnolliseen vakaumukseensa. Katsomusaineiden opetus elää nopeasti muuttuvassa kulttuurisessa ja uskonnollisessa tilanteessa. Suomi ja varsinkin pääkaupunkiseutu ovat yhtäältä maallistuneet ja toisaalta monikulttuuristuneet vauhdilla. Millaiseen elämään ja maailmaan koulu lapsia valmistaa?
Yli 30-vuotisen uran katsomusaineiden opettajana tehnyt Jarmo Karvinen katsoo, että nykyinen katsomusaineiden opetus oman uskonnon mukaisissa ryhmissä toimii peruskoulun puolella, mutta lukiossa eri ryhmät voitaisiin yhdistää opetukseen, johon sisällytettäisiin aineksia kummastakin nykyisestä oppiaineesta.
– Kotikasvatuksen kautta saatava tietous omasta katsomusperinteestä on monen oppilaan kohdalla niin ohut, että tämän perustan luominen on koulun tehtävä. Sen sijaan lukiossa eri taustoista tulevien oppilaiden olisi mielekästä olla vuorovaikutuksessa keskenään, Karvinen arvioi.
Yhtenäiskoulun yläasteella ja lukiossa evankelisluterilaista uskontoa ja yläasteella myös elämänkatsomustietoa opettava Hannele Mettänen yhtyy näkemykseen, että vahvat oman kulttuurin juuret synnyttävät ymmärrystä ja suvaitsevaisuutta, mutta oppilaiden karsinointi esimerkiksi maailmanuskontojen opetuksessa on ongelmallista.
– Ajatellaan vaikka oppituntia, jossa käsitellään islamia. Opettaja opettaa asiaa teoreettisesti, mutta luokan muslimioppilaat ovat silloin muualla.
Ala-asteen puolella hän näkee ongelmalliseksi sen, että uskonnon tunneilla aloitetaan Raamatun kertomusten esittely jo ensimmäisellä luokalla, mutta historia vasta viidennellä.
– Kertomukset eivät asetu mielekkääseen kontekstiin ilman käsitystä historiallisista ajoista ja ympäristöistä, Mettänen huomauttaa.
Norssin lukiossa opetusta osittain yhdistetään. Esimerkiksi evankelisluterilaisen uskonnon neljäs, syventävä kurssi Uskontojen maailma on käytännössä sama kuin ET:n viides kurssi: Maailman selittäminen katsomusperinteissä.
– Meillä on ollut tämä käytäntö jo pitkään, Jarmo Karvinen toteaa. Hän on itse koulutukseltaan teologi, mutta on opettanut ET:tä siitä lähtien, kun oppiaine 1980-luvun puolivälissä luotiin.
Karvinen perustelee yhteistä opetusta tunnustuksettomuudella.
– Nämä ovat asiapitoisia aineita ja niitä opetetaan niin, että ketään läsnäolijaa ei sitouteta mihinkään oppiin. ET-opetuskaan ei ole ateismin vahvistamista. Minkä tahansa uskontokunnan edustajan pitäisi voida olla läsnä maailman uskontoja esittelevällä tunnilla joutumatta toteamaan, että opettaja opettaa väärin, Karvinen toteaa.
Esimerkiksi tyhjän haudan ongelma esitellään, mutta sitä ei opeteta historiallisena faktana eikä ylösnousemuksesta väitellä. Islamista kerrotaan, että sen opetuksen mukaan Muhammed koki ilmestyksiä, mutta seikan totuusarvoa ei arvioida.
Jarmo Karvisen mielestä opettajan oman vakaumuksen ei pidä vaikuttaa opetukseen.
– Uskonnollinen uskonnonopettaja on samassa tilanteessa kuin vaikka yhteiskuntaopin opettaja, joka on itse poliittisesti aktiivinen. Omasta puoluekannastaan riippumatta hänen on opetettava asiallisesti myös muiden puolueiden ohjelmista.
Toisaalta katsomusaineen opetusryhmään päätyminen ei kerro mitään oppilaankaan vakaumuksesta. Sekä uskontojen että ET:n ryhmissä on väkeä syvästi uskonnollisista ateisteihin ja kaikkea siltä väliltä, Jarmo Karvinen muistuttaa.
Osittaisen yhdistämisen kannalla on myös Norssin johtava rehtori, teologian tohtori Markku Pyysiäinen , itsekin uskonnon ja ET:n opettaja sekä entinen uskonnon didaktiikan professori.
– Pitäisin tätä erityisen hyödyllisenä etiikan opetuksessa. Lukioikäisten on syytä oppia kuuntelemaan toisten ajatussuuntien edustajia ja argumentoimaan omia kantojaan myös toisin ajatteleville.
Hannele Mettäsen mielestä lukion etiikan opetuksessa voitaisiin mennä lähemmäksi ET:n oppisisältöjä, joissa esitellään erilaisten katsomusperinteiden näkökulmia.
– Opiskelijat kokevat uskonnonkurssin etiikan opetuksen usein paasaamisena, jos joka käänteessä selostetaan, mikä on Raamatun näkökulmasta hyvää elämää.
Rehtori Pyysiäinen huomauttaa, että pätevien uskonnonopettajien löytäminen opettamaan vähemmistöuskontoja on todella hankalaa. Koko maassa on esimerkiksi vain muutama pätevä islamin opettaja. Lukiossa yhteinen aine voisi parantaa opetuksen tasoa, kun päteviä opettajia löytyisi helpommin. Huomattava osa ET:n opettajista on Karvisen ja Pyysiäisen tavoin myös uskontoa opettavia teologeja.
Tiedossa on tapaus, jossa tarjolla on ollut ylemmän korkeakoulututkinnon sekä pedagogiset opinnot suorittanut islam-opettaja, mutta vanhemmat ovat ohjanneet lapsensa mieluummin ET-opetukseen, koska kyseinen islam-opettaja ei itse ole muslimi.
Lain mukaan uskonnon opettajan ei tarvitse kuulua opettamansa uskonnon yhteisöön, mutta tapaus viittaa siihen, että kaikki vanhemmat eivät joko ole sisäistäneet tai hyväksyneet opetuksen tunnustuksettomuutta.
Yhtenäiskoulun luokanopettaja, ET-opetukseen erikoistunut Nipa Nieminen haluaisi laajentaa katsomusaineiden opetusta koskevan keskustelun oppisisältöjä ja ryhmäjakoja suurempiin kysymyksiin. Hänen mielestään katsomusaineiden tärkein anti uskonsuunnasta riippumatta on elämän syvien ulottuvuuksien käsittely.
– Elämme kiireistä, suorituskeskeistä aikaa, jossa ihmiset eivät pysähdy miettimään, keitä ovat ja miksi ovat täällä. Meillä ei oikein kehity itsensä ja toisten kuuntelun ja keskustelun kulttuuri. Ajattelu jää mustavalkoiseksi, Nieminen pohtii.
Hän pitää opettajan tehtävänä viestittää lapsille, että elämä on kaunis, maailma on monipuolisesti mielenkiintoinen, sinä pystyt ja me yhdessä pystymme vielä paremmin.
– Tämä on kristillisen ja itse asiassa kaiken elämää kannattelevan ajattelun ydin. Minusta katsomusaineet ovat rinnastettavissa taito- ja taideaineisiin siinä, että niiden puitteissa ihmiset ilmaisevat itseään.
Kaikki tätä artikkelia varten haastatellut katsomusaineiden opettajat ovat yhtä mieltä siitä, että uskontojen ja etiikan opetuksen merkitys on vain kasvamassa.
– Katsomusaineet ovat tärkeä foorumi, koska tunneilla pääsee oppilaiden kanssa keskustelemaan asioista, joista ei muilla tunneilla pääse koskaan, Hannele Mettänen sanoo.
Jaa tämä artikkeli: