Kevään kannoilla
– Jaahas, ollaan taas tammikuussa, vitsailee Jenni Hämäläinen , 30.
Yhä jäässä oleva Vanhankaupunginlahti on saanut tuoreen lumiharson. Mutta huhtikuun puoliväliä kolkutellaan ja suunnaton valo puhuu.
Tänä vuonna kevät on harannut pari viikkoa myöhässä. Arabianrannassa asuva biologi tietää tämän hyvin, sillä hän toimii Luonto-Liiton kevätseurantavastaavana.
Esimerkiksi kiurusta ja laulujoutsenesta on vain murto-osa havaintoja verrattuna vastaavaan aikaan edellisvuonna, hän mainitsee.
Vuodesta 1961 järjestetyssä seurannassa kerätään ensi- ja runsaushavaintoja noin 40 eläin- ja kasvilajista. Nyt lisänä ovat elottoman luonnon ilmiöt, kuten jäiden lähtö.
Rantapolkua pyöräilee vastaan mies kiikarit kaulassa. Hän on Petro Pynnönen , ahkera lintuharrastaja. Kuulemme aamun lajit: isokoskelo, telkkä, uuttukyyhky, kiuru ja laulava peippo.
Peipon laulu! Kyllä kevät on sittenkin jo voittaja.
Kevät on innostuksen ja huuman aikaa, mutta luonnossa myös suurimman kilpailun ja suorituksen näyttämö.
– Kaikkialla näkyy hirveä kiire: täytyy saada parhaat reviirit ja lisääntyä. Siinä on myös jotain stressaavaa ja ihmisellekin voi tulla tunne, ettei pysy tahdissa mukana uinuvan talven jälkeen, Jenni Hämäläinen analysoi.
Monet jakavat kokemuksen keväästä sormien välitse valuvana aikana. Mutta ehkä juuri siksi se on suuri haastaja hetkessä elämiseen. Tätä ideaalia kohden pyrkii myös Hämäläinen.
– Että ei aina yrittäisi määritellä ja lokeroida luontoa, vaan näkisi ja muillakin aisteilla kokisi enemmän kokonaisuutta.
Espoolaistytön ensimmäinen itse kirjoittama sana oli ”koira” ja hevoshulluus sai hänet melkein muuttamaan tallille. Mahtavaa oli myös loikoilla ukin kanssa mökin sängyllä ja opetella tunnistamaan seinäjulisteista kasveja ja eläimiä.
– Vaivihkaa eläinrakkaus laajeni ympäristötietoisuudeksi. Se on vienyt kansalaisjärjestöpesteihin. Niissä voi antaa äänen äänettömälle eli luonnolle, biologi perustelee.
– Ekosysteemistä ei voi noin vain poistaa palikoita tai lisätä siihen sellaisia. Meidän ihmisten pitäisi ymmärtää, että olemme osa suurta kiertoa – emme kruunu sen yllä.
Hämäläisen kevääseen kuuluu jo perinteisesti maastoretki Ahvenanmaalle. Hän on avustajana maailmankuulun ekologi Ilkka Hanskin tutkimusryhmässä ja laskee täpläverkkoperhosten toukkia.
Omana tutkimuksenaan hän työstää Helsingin yliopistossa gradua koirien eroahdistuksesta. Aihe koskettaa satojatuhansia suomalaiskoteja: laumaeläimenä yksikään koira ei halua jäädä yksin, mutta toisille kokemus on ylipääsemätön.
Verkko- ja paperilomakkein sekä tekstiviestein toteutettuun kevätseurantaan on tullut viime vuosina yli 15 000 havaintoa. Ne taltioidaan Luonnontieteelliseen keskusmuseoon, jossa ne palvelevat eliöiden elinkiertoa käsittelevää tutkimusta, fenologiaa.
Seurannan ehkä tärkein tavoite on kuitenkin rohkaista ihmisiä avaamaan omakohtaista luontosuhdetta.
– Niin paljon hienoja asioita on ympärillämme. Ihan lähellämme, sanoo Hämäläinen ja pysähtyy iloitsemaan ylitse lentävistä tiaisista.
P.S. Toivoisin, että olisimme solidaarisempia.
Nautin pienistä asioista, kuten maukkaasta ruoasta, onnistuneesta joogatunnista tai mustarastaan laulusta kevätillassa.
Minua pännivät itsekeskeisyys, ahneus ja piittaamattomuus.
Marko Leppänen
Jaa tämä artikkeli: