Kiire, kiire, kiire!
Elämä on tehty kiireiseksi. Asun palvelutalossa. Täällä ihmiset ovat aivan kuin koteloituina. Johtaja, toimistoväki, hoitajat – jokainen on omassa lokerossaan. Koen, että aivan kuin sairaudet olisivat tehneet meistä asukkaista oman kastin. Tunnemme alemmuutta. Sitten tullaan kiireeseen. Jos haluat keskustella johtajan kanssa, hän on liian kiireinen. Asukkaana toivoisin, että johtaja kävisi edes lounasaikaan ruokalassa. Tai vaikka päiväkahveilla. Mutta hän on kiireinen.
Fysioterapeutit eivät ennätä ja jaksa tarjota palveluitaan niin usein tarvitsisimme. Kiire. Sosiaaliohjaajakin on täystyöllistetty. Virikeohjaajat varmasti tietävät, mistä se palkka juoksee. Kaikki nämä ihmiset todella ovat tiukoilla ja ansaitsevat kiitoksen.
Silti tuntuu, että meidät asukkaat lasketaan numeroina. Emme me ole arkistokaappeja. Tarpeet ovat toisina päivinä erilaiset. Olisi tärkeä, että hoitaja voisi keskustella kanssamme muutaman minuutin verran. Tuntuu, että kaikki tutut, ystävät ja sukulaiset olisivat unohtaneet meidät tänne. Itsestäni tuntuu, kun kunto huononee, että muu maailma jää kauas taakse. Sitä lakkaa yrittämästä yhteyttä muuhun maailmaan.
Sisko Karjalainen
Jaa tämä artikkeli: