Pajulintu. Kevään kauneus pakahduttaa.

Kiitollisuutta

• 20.05.2013 13:45

Uskotko Jumalaan? Kyllä tai ei? Rasti ruutuun ja eteenpäin. Mitä vastaan? Jonain päivänä uskon, toisena epäilen. En kuulu varmoihin ja vahvauskoisiin, enkä niihin, jotka osaavat tarkasti määritellä Jumalan. Silti kaipaan ja tarvitsen Häntä.

Herään aamuvarhain linnunlauluun. Menen avoimen ikkunan ääreen nähdäkseni visertäjän, mutta näen vain vihertyneen pihapuun ja nousevan auringon kajon. Pakahduttavan kaunista! Mielen täyttää syvä kiitollisuuden tunne. Kenelle osoittaisin kiitoksen ellen Jumalalle? Tässä, puhkeavan kesän kauneudessa, Hän näyttäytyy Luojana.

Jonain iltana pyörin sängyssä unta saamatta. Syyllisyys kiertää mielessä, asiasta, jota en voi pyytää ihmiseltä anteeksi. Loukkaisin häntä. Olen umpikujassa. Pääsenkö tästä koskaan vapaaksi? Lopulta mieleen muistuu Jumala, hänen armonsa ja anteeksiantamisensa. Nöyrtynein mielin niitä rukoilen. Ja ihmeesti mieli vähitellen rauhoittuu. Tunnen saaneeni vastauksen, Vapahtajan kosketuksen.

Istun kirkossa. Pitkästyttää. Valpastun vasta, kun seurakunta alkaa veisata. Etsin virren, ja veisuu vie mukanaan. Koen taas olevani osa yhteen kokoontunutta seurakuntaa. Tiedän tarvitsevani tätä yhteyttä, myös uskoni vahvistamiseksi. Olemme yhdessä salatun Pyhän äärellä: ”Me kasvojasi, Herra, tunne emme, se valo, jolla kohtaat sydämemme, on salattu”.

Kosketettuna jatkan virttä: ”myös minut Jeesus Isän syliin kantaa, anteeksi synnit juurinensa antaa. Oi salaisuus.”

Eeva Hurskainen

Pyhän Kolminaisuuden päivä