Kiitos Esselle raikkaudesta
Mielipidesivulla pohdittiin Essen lukijatutkimusta (Esse 19/1.10.). Kyselyyn vastanneiden määrä oli mielipidekirjoittajan mukaan pieni, mikä tarkoittaa sitä, että vastaamatta jättäneille asia on pääasiassa yhdentekevää ja vastanneet taas on niin sanottuja "tosiuskovaisia".
Tämä sinänsä kertoo jo paljon, muun muassa sen, että tarpeettomaan asiaa on turha vastata. On suuri todennäköisyys tehdä väärä tulkinta.
Itse en ole ollut kyselyyn valittu. Tuon nyt kuitenkin esiin mielipiteeni Esse-lehdestä. Minusta se on mielipiteissään raikas ja ennakkoluuloton ja kykenee arvioimaan avoimesti seurakunnan kipupisteitä kirkollisessa elämässä. Kun posti tuo lehden kotiin, luen tapakristittynäkin sen mielenkiinnolla ja mietin, mitähän uusia avauksia nyt on esillä ja kuinka lehti ravistelee pölyjä.
Antti Vuorela
Matinkylä
TNS Gallup vastaa
Espoon ja Kauniaisten seurakuntien Esse-lehden lukijatutkimus tehtiin touko–kesäkuussa 2014. Tutkimus kohdistettiin satunnaisotannalla poimituille 2 000 seurakuntalaiselle. Satunnaisotannalla koostettu näyte oli neutraali, puolueeton ja seurakuntien jäseniä edustava.
Tutkimukseen osallistuminen on henkilökohtainen valinta, johon vaikuttaa tutkimusaiheen kokeminen itselle tärkeäksi ja merkitykselliseksi. Essen kohdalla vastaamiseen vaikuttavat myös vastaajan hengellisyys sekä suhde kirkkoon ja seurakuntaan
Essen lukijatutkimukseen vastasi 323 henkilöä, joista selvä enemmistö oli hengellisyyden ja seurakunnan itselleen läheiseksi kokevia. Mielipiteitä ja palautteita Essestä saatiin myös kirkkoon ja seurakuntaan neutraalisti tai välinpitämättömästi suhtautuvilta.
Lukijatutkimuksen mukaan Esse on nyt ja jatkossakin tärkein viestintäkanava seurakuntalaisten ja seurakunnan välillä. Esse antaa tietoa kirkon ja seurakuntien esillä pitämistä arvoista sekä toiminnasta. Esse on ihmisläheinen, riittävän hengellinen ja poliittisesti sitoutumaton.
Siinä kirjoitetaan asioista ymmärreltävällä tavalla, artikkelit antavat keskustelun aihetta ja lehti tarjoaa virikkeitä osallistua toimintaan. Arvokasta on, että Esse jaetaan osoitteellisena seurakuntalaisille.
Painettuna lehtenä Esse on vahvasti voimissaan. Nuorempien seurakuntalaisten tavoittamiseksi tarvitaan vaihtoehtona verkkopalveluja. Tähän tarpeeseen pääkaupunkiseudun seurakunnat ovat alkuvuodesta avanneet mobiililla, tabletilla ja tietokoneella toimivan valomerkki.fi -sivuston.
Sinikka Laine
Anne Lahtinen
TNS Gallup Oy Media
Lue lisää täältä.
Jaa tämä artikkeli: