null Kiitos Essen uudelle kolumnistille!

Puheenvuorot

Kiitos Essen uudelle kolumnistille!

Lotta Aarikka kirjoitti Essessä koskettavasti uskonhäpeästä. Onko älykkään, humanistisesti ajattelevan ihmisen järkevää uskoa Jumalaan? Usko on tabujen uusi musta: se on yksityisasiana seksiä ja rahaakin salatumpi puheenaihe.

Aarikan ulostulo kosketti itseni lisäksi taatusti monia muitakin. Ei ole helppoa astua kaapista, ei mitenkään yksinkertaista löytää sanoja asialle, josta ei saisi edes puhua.

Perinteiset kristilliset termit tuovat monelle mieleen stereotyyppisen ”uskon dogmien perusteella toisten ihmisten elämänvalintoja arvostelevan, ikävän ihmisen”, kuten Aarikka osuvasti ennakkoluuloja kuvailee.

Uskosta ja uskonnoista – myös kristillisyydestä ja kirkoista – pitäisi voida puhua liberaalinkin ihmisen näkökulmasta, nykykielellä ja ilman tarvetta tuomita toisin uskovat. Itselleni juuri tällaiset ulostulot ja sellainen lähimmäisenrakkaus, mitä esimerkiksi arkkipiispa Kari Mäkinen edustaa, ovat merkinneet äärettömän paljon pohtiessani omaa hengellistä paikkaani tässä elämässä.

Ihminen voi olla kriittinen kyseenalaistaja, mutta silti uskoa vakaasti. Sen salaaminen olisi minuutta haavoittavaa: monelle ihmiselle usko ei ole valinta vaan olennainen osa identiteettiä, ”jotakin, mitä minussa on”.

Kiitos siis näistä sanoista Essen uudelle kolumnistille! Tulen seuraamaan hänen tekstejään varmasti jatkossakin.

Seija Vilén

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.