Kilometrillinen kohinaa

• 26.11.2012 13:46

Mehevän täyteläinen ja samalla raikas kohina täyttää äänimaiseman. Kapealta kävelysillalta avautuu yli kilometri tummien metsien keskellä kuohuvaa virtaa. Haltialan Pitkäkoskella ei ensimmäisenä tule mieleen, että ollaan Helsingissä. Toinen ranta onkin Vantaata, ja ne molemmat luonnonsuojelualuetta.

Noin 90 kilometrin päästä Hausjärven Erkylänjärvestä alkunsa saava Vantaanjoki on kuin maitokahvia syyssateiden huuhdottua siihen peltojen humusta. Talvella kosken sulapaikoissa voi nähdä virtaan sukeltelevan koskikaran tai ketterän pitkulaisen saukon. Kevät on järeäkuusisten rantalehtojen kukoistusaikaa. Pinnan alla elävät niin merilohi ja taimen kuin Euroopassa uhanalainen vuollejokisimpukka. Uskaliaat koskimelojat syöksyvät kivikkojen halki kanootilla.

Virtaava vesi on kuin liekkien tanssi; jotain, mitä ei kyllästy katselemaan. Alati uusiutuvana siitä on mahdoton saada otetta, takertua siihen. Sen äärellä voi herätä halu päästää irti. Kaikilla on asioita, joista mielii vapautua ja asioita, joita haluaa jakaa.

Koskiretkeen kannattaa yhdistää käynti läheisellä ulkoilumajalla. Siellä aika tuntuu siirtyvän 1950-luvulle kuumine mustaherukkamehuineen, hartiafiltteineen ja seinälle ripustettuine suksineen. Samalla voi kuulla, missä viimeksi nähtiin hirvi ja onko joki tulvinut.

Marko Leppänen
Kerro meille paikasta, josta kannattaisi tehdä juttu: toimitus@kirkkojakaupunki.fi