Kirjailija kielen rajoilla

Kirjailija Alexandra Salmelalle huumori on keino puhua tärkeistä asioista.

• 27.03.2015 13:05
• Anu Heikkinen
• Esko Jämsä

Ensimmäinen huomio kirjailija Alexandra Salmelasta on loistavan värikäs pukeutuminen.

Sama vivahteikkuus jatkuu, kun hän avaa suunsa. Slovakialaissyntyinen Salmela puhuu rauhallisesti ja harkitusti, huolitellumpaa ja kauniimpaa kieltä kuin moni suomen äidinkielenään oppinut.

– Minulle kieli on tärkeä. Sitä on hauskaa käyttää koko laajuudessaan ja kokeilla sen rajoja. Kieliympäristö on minulle ratkaiseva. Imen virikkeitä kuin sieni, Kirkko ja kaupungin kolumnistina aloittava Salmela sanoo.

Huomiota on herättänyt se, että Salmela myös kirjoittaa suomeksi. Hänen esikoisteoksensa 27 eli kuolema tekee taiteilijan voitti vuonna 2010 Helsingin Sanomain kirjallisuuspalkinnon. Romaanin Finlandia-ehdokkuus nostatti kohun, koska Salmela hyväksyttiin mukaan ensimmäisenä muun maan kuin Suomen kansalaisena.

Toissa vuonna Salmelalta ilmestyi suomeksi ja slovakiksi satukirja Kirahviäiti ja muita hölmöjä aikuisia. Se ihastutti ja hämmensi riemukkaan epäsovinnaisilla tarinoillaan.

Suomessa kahdeksan vuotta asunut Salmela syntyi Bratislavassa, silloisessa Tšekkoslovakiassa. Hän opiskeli teatteridramaturgiaa kotikaupungissaan ja myöhemmin suomen kieltä ja kirjallisuutta Kaarlen yliopistossa Prahassa.

– Suomen kieli oli minulle jotakin uutta ja eksoottista. Toinen syy alan valintaan oli se, että opiskelu antoi mahdollisuuden muuttaa vanhempien luota Prahaan.

Slovakia oli liittymässä EU:hun, ja Salmela arveli työllistyvänsä kääntäjänä tai tulkkina. Toisin kävi. Opiskeluaikana hän oli pari kertaa vaihdossa Suomessa, tapasi suomalaisen miehen, jäi tälle tielleen ja päätyi kirjailijaksi.

– Ehkä en ole kovin määrätietoinen. Epämääräinen harhailu ja taiteen tekeminen on miellyttävämpää ja merkityksellisempää minulle.

Kirjoittaminen on ollut Alexandra Salmelalle tärkeää siitä lähtien, kun hän oppi kirjaimet viisivuotiaana.

Salmela sai kipinän esikoisromaaniinsa vuonna 2008 Teos-kustantamon maahanmuuttajille tarkoitetusta kirjoituskilpailusta. Hän halusi kokeilla, osaisiko kirjoittaa vieraalla kielellä, ja tuli toiseksi. Kun Salmela tarjosi kustantamolle ideaa kirjasta, se otettiin kiinnostuneesti vastaan.

– Esikoisteoksen kirjoittaminen oli kuin free jazzia, tosin usein huonoa. Siihen piti vain heittäytyä. Joskus onnistuin, joskus meni pahasti metsään. Suomeksi kirjoittaminen vie aikaa, mutta suomi alkaa jo saada sijaa mielessäni.

Vaikka Salmelasta on puhuttu maahanmuuttajakirjailijana, hän ei koe olevansa maahanmuuttaja vaan Suomessa asuva slovakialainen. Salmelaa ärsyttää muualta tulleiden niputtaminen maahanmuuttajiksi edes kysymättä, miksi henkilö on tullut Suomeen ja haluaako hän jäädä.

– Olen aika etuoikeutettu: korkeasti koulutettu, valkoinen ja nuori. Puhun hyvää suomea. Minä menen läpi tässä yhteiskunnassa, toisin kuin monet muut ulkomailta tulleet.

Salmela arvelee, että suomalaisuus on vaikuttanut häneen niin vahvasti, ettei hän edes tajua sitä – paitsi silloin, kun matkustaa muualle.

Kansainväliset erot saattavat Salmelan mielestä olla paljon pienempiä kuin maiden sisäiset erot.

– Joskus voi olla paljon suurempi ero siinä, onko ihminen kaupungista vai maalta kuin ero siinä, onko hän Somaliasta vai Suomesta.

Parhaillaan Salmela viimeistelee toista romaaniaan. Teoksen työnimenä on Antisankari.

– Kirjassa nousee esille monia teemoja kuten vapaus, yksinäisyys, ehdottomuus, sankaruus, äitiys, kompromissien tekeminen, itsensä myyminen ja itsepetos. Myös ympäristöasiat ovat esillä, Salmela kertoo.

Salmelan esikoisromaani oli kasvutarina, jossa hän käytti omaelämäkerrallisia aineksia. Ensi syksynä ilmestyvä uusi teos on jollakin tasolla jatkoa sille.

– Sanotaan, että kirjailija kirjoittaa aina samaa kirjaa. Aiheet virtaavat kirjasta toiseen ja tulevat pintaan eri tavoin eri aikoina.

Huumori nousee Salmelan teksteissä monesti etualalle, mutta hän ei pidä itseään ensisijaisesti humoristina.

– Musta huumori on minulle keino puhua tärkeistä asioista, jopa keino purkaa ahdistusta. Moni minut tavannut sanoo, että olen tolkuttoman tylsä ihminen, hän sanoo ja nauraa.

Kirkko ja kaupungin kolumneissa Salmelaa kiinnostaa käsitellä muun muassa ihmisten suhdetta ympäristöönsä, valintoja olennaisen ja toissijaisen välillä, kulttuuria ja julkista tilaa. Etiikka on hänelle uskontoa läheisempää.

– Olen ajatellut kirjoittaa kolumnejani kirjeinä rakkaalle ystävälleni. Ehkä ne helpottavat sisäistä tuskaani kaikesta siitä, mitä ei ole aikaa kertoa ihmisille.