Hanna Tarkan mielestä vaikeinta kääntämisessä on oikeiden sävyjen tavoittaminen. Esimerkiksi vitsien rakenteet vaihtelevat kielittäin. Kuva: Sirpa Päivinen
Kirjallisuuden kääntäminen on kuin soittaisi nuoteista
Hyvän ulkomaisen kaunokirjallisen teoksen taustalta löytyy yleensä taitava suomentaja.
Töölöläisen huoneen pöydällä on kasa sanakirjoja ja vanhuuttaan huriseva läppäri.
– Minulla ei ole työhuoneessani sähköpostia eikä nettiä. Täällä keskityn kokonaan tekstiin, kertoo Hanna Tarkka.
Hän on suomentanut päätoimisesti yli 30 vuotta. Tarkka valmistui Turun yliopistosta englannin maisteriksi ja työskenteli hetken opettajana. Sen jälkeen hän on kääntänyt lähes sata teosta, enimmäkseen englanninkielistä kaunokirjallisuutta. Tarkka on suomentanut muun muassa kanadalaisen Carol Shieldsin koko romaani- ja novellituotannon ja Isaiah Berlinin historianfilosofisen tutkielman.
Espanjasta ja portugalista kääntävä Jyrki Lappi-Seppälä on suomentanut niin maaseudun mökissä kuin ulkomailla.
– Työskentelen Espanjassa mielelläni, koska imen kieltä televisiosta, radiosta, katukylteistä ja ihmisten puheista kahviloissa. Käännös pysyy mielessä lähes aamusta iltaan.
Lappi-Seppälä on saanut ehdottaa itse kustantamoille useita käännettäviä kirjoja. Hänen ansiostaan esimerkiksi espanjalaisen Manuel Vázquez Montalbánin rikoskirjoja voi lukea suomeksi.
Kun Lappi-Seppälä aloitti kääntäjänä 1960-luvun puolivälissä, espanjan asema erosi nykyisestä. Kieltä opetettiin Helsingin yliopistossa vähän ja käännöksiä saatettiin tehdä välikielien kautta.
Tekstin hiomisvaiheessa on mahdollista lähestyä flow-tilaa, nähdä tekstin sisäiset lainalaisuudet ja saada palat loksahtamaan paikoilleen."
– Hanna Tarkka
Jyrki Lappi-Seppälä työskentelee mielellään Espanjassa, koska siellä voi imeä kieltä televisiosta, radiosta, katukylteistä ja ihmisten puheista kahviloissa. Kuva: Into Kustannus
Apua alan asiantuntijalta
Miten kääntämistä voi kuvailla?
– Ruotsin akatemian jäsen Horace Engdahl on sanonut, että ainoa tapa osoittaa ymmärtäneensä lauseen on muotoilla se uudelleen. Myös kääntäjä purkaa alkuteoksen lauseiden merkitykset ja muotoilee ne uudelleen suomeksi, Hanna Tarkka selittää.
Tarkka kertoo aluksi tekevänsä teoksesta nopean raakakäännöksen, jota hän alkaa sorvata paremmaksi. Hiominen on paras vaihe.
– Silloin on mahdollista lähestyä flow-tilaa, nähdä tekstin sisäiset lainalaisuudet ja saada palat loksahtamaan paikoilleen.
Jyrki Lappi-Seppälä kääntää useimmiten luku kerrallaan. Ensimmäiseen käännösversioon saa jäädä reunahuomautuksia ja kysymysmerkkejä. Sitten hän tulostaa luvun, koska epäselvyydet hahmottaa paperilla paremmin.
Tietokone on helpottanut työtä. Internetistä huolimatta Hanna Tarkka uskoo, että apua kannattaa kysyä ihmisiltä.
– Hankalissa, erikoissanastoa sisältävissä kaunokäännöksissä turvaudun alan asiantuntijoihin. Olen saanut apua tähtitieteilijältä, hydrologilta, kukkakauppiaalta, huoltomieheltä ja venäjän kirjallisuuden professorilta.
Kun suomennos on valmis, kääntäjä lukee tekstin ainakin kerran sekä kustannustoimittajan korjauksien että taittamisen jälkeen. Karkeasti yleistäen yksittäisen teoksen kääntämiseen voi kulua neljännesvuosi. Päivässä käännöstä saattaa valmistua enimmillään kymmenisen sivua.
Kääntäjää voi verrata muusikkoon: kirjailija kirjoittaa nuotit, mutta kääntäjä saa ne soimaan."
– Jyrki Lappi-Seppälä
Vierassanat suomennetaan
Jyrki Lappi-Seppälän suurtyö on vuoden 2013 suomennos Miguel de Cervantesin Don Quijotesta. Hän sai siitä kääntäjien valtionpalkinnon.
1600-luvulla kirjoitettu veijariromaani on aikaisemmin suomennettu lähes 90 vuotta sitten. Vuosikymmenien aikana kirjallisuustutkimus on kehittynyt, eikä J.A. Hollon käännös ollut enää ajantasainen.
– Cervantes joutui välttämään sekä maallista sensuuria että inkvisitiota. Kirjassa on paljon piiloilmaisuja ja seksuaalisia kaksimielisyyksiä, joita ei ole osattu tai haluttu tuoda esille aikaisemmin, Lappi-Seppälä sanoo.
Myös kääntämisen metodit ovat muuttuneet. Ennen hidalgot, señoritat ja muut vierassanat saatettiin jättää kokonaan suomentamatta. Vaihtoehtoisesti ne varustettiin runsailla selityksillä, vaikka osuudet rikkoivat alkuperäistekstin rytmin. Nykykääntäjä suosii keskitietä.
Suomentajan täytyy myös osata huomioida tekstin tyylin vaihtelut.
– Don Quijotessa on paljon kielikerrostumia. Lähtökohtaisesti 1600-luvulla kirjoitettu kieli on ollut aikansa nykykieltä. Höpsähtänyt päähenkilö puhuu vanhahtavasti, sillä hän jäljittelee kaksisataa vuotta vanhemman ritarikirjallisuuden kielenkäyttöä.
Maaginen puuttuva rengas
Suomentaminen on merkitysten kääntämistä, ei yksittäisten sanojen. Pienin merkitsevä yksikkö on kappale, Hanna Tarkka arvelee.
Jyrki Lappi-Seppälän mielestä virke tekee kirjallisuuden. Se ei tarkoita, ettei pitkää virkettä saisi katkoa. Vieraan kielen rakenteita ei tarvitse kunnioittaa, ellei kiemurtelevuus ole kirjailijan tyylikeino.
Esimerkiksi portugalilainen José Saramago tunnetaan monirivisistä ja välimerkittömistä virkkeistään. Saramagon kääntäminen on tasapainoilua muodon ja merkityksen välillä.
– Tekniikka voi viedä osan siitä terästä, mikä pitäisi käyttää itse tarinaan, Lappi-Seppälä sanoo.
Hanna Tarkan mielestä vaikeinta on oikeiden sävyjen tavoittaminen. Esimerkiksi vitsien rakenteet vaihtelevat kielittäin, eikä kirosanojenkaan suomentaminen ole helppoa.
– Kirosanojen merkityskentät eivät vastaa toisiaan eri kielissä. Kääntäessäni Janet Evanovichin kohellusdekkareita valitsin tahallani kirosanaston, joka ei humoristiseksi tarkoitetussa dialogissa kuulostaisi liian rivolta.
Mitä hyvältä kääntäjältä vaaditaan? Hyvä suomen tai vieraan kielen taju ei riitä. Tarkan mielestä monipuolinen lukeminen on kääntämisen kivijalka. Lappi-Seppälä taas puhuu alkukielen ja suomen välillä olevasta maagisesta puuttuvasta renkaasta, kääntämisen taidosta.
– Kääntäjää voi verrata muusikkoon: kirjailija kirjoittaa nuotit, mutta kääntäjä saa ne soimaan.
Jaa tämä artikkeli: