Kirjava kirkko
Suomalaiset kuohahtelivat viime viikolla siitä, onko sopivaa antaa lapsen maistaa alkoholia. Nainen kirjoitti lehdessä maistattaneensa nelivuotiaalla viiniä, olutta ja viskiä. Monet paheksuivat. Monet puolustivat. Heti alkuun kävi selväksi, ettei keskustelu onnistu, koska ”maistaminen” tarkoittaa yhdelle puolta teelusikkaa ja toiselle puolta lasia. Jollekin maistamista on yksi kerta, toisen mielestä maistiaisia tarvitaan pitkä ja sitkeä sarja. ”Lapsen kanssa juominen” tarkoitti yhden mielikuvissa sunnuntailounasta, toisen tajunta loihti kuvan perjantaipullon ääressä nuokkuvasta perheestä.
Suomalainen tapa käsittää maailma ja elämä on onneksi vain yksi monista mahdollisista. Luin alkoholijuttuja palattuani juuri Saksan kirkkopäiviltä. Martti Lutherin kirkossa tarjoiltiin torstaina puolilta päivin prosecco-kuohuviiniä ja sämpylöitä samaan tapaan kuin meillä kirkkokahvia ja pullaa. Maassa maan tavalla, ajattelin ja sopeuduin oitis siemailemaan proseccoa kirkon hilpeässä tunnelmassa.
Meillä luterilaisilla oli Hampurissa mainiot juhlat – sulassa sovussa muiden kirkkokuntien ja uskontojen kanssa, tietenkin. Meitä oli koolla yli sata tuhatta, ohjelmatarjonta oli runsas ja keskustelut sekä viisaita että henkeviä. Olin kirkkopäivillä konsertoimassa bändikaverini Hilkka-Liisa Vuoren kanssa. Rukouksen kieli ylitti vaivatta kaikki kielirajat.
Matkalla mietin, miten tuoda meidänkin suomalaiseen meininkiimme lisää iloa – eikä vain proseccon voimin. Yksi saksalaisten lempikäsitteistä oli Inklusion, kaikkien mukaanotto, yksi suuri kutsu ketään mitenkään erottelematta. Kirkkopäivillä näkyivät ja kuuluivat kaikenväriset ja -ikäiset ihmiset, kaikki mahdolliset enemmistöt ja vähemmistöt, pyörätuoleilla ja jaloilla kulkijat. Toisin kuin Suomessa, missään ei jauhettu ”kirkon kriisiä”.
Vahva kirkko on kirjava, ja kirjavalla kirkolla on varaa olla myös iloinen.
Jaa tämä artikkeli: