Kirjava panoraama
Mario Vargas Llosa: Vihreä talo. Tammi 2010.
Mario Vargas Llosa kuuluu Latinalaisen Amerikan rönsyilevään koulukuntaan García Márquezin ja Jorge Luis Borgesin tavoin. Perulainen kirjailija kirjoittaa hengästyttävällä vauhdilla, yksityiskohtia pursuten, nopeassa sykkeessä. Mitään ei suljeta pois, kaikki kukkii yhtäaikaa, lakastuu, limittyy, virtaa, huuhtoutuu ajan jokeen, elämänvirtaan, joka on kuin Amazon itse.
Vihreä talo -romaanin perulaisessa kylässä joskus ajattomana aikana harrastetaan ihmiskauppaa, ostetaan helyillä alkuasukkaiden kumi ja nahat, otetaan ihmisiä kiinni lähetysasemille ja armeijaan kasvatettaviksi. Alkuasukkaiden suunnaton erilaisuus kukoistaa. Lukija ei pysy perässä rikkaiden etnisten tuntomerkkien kanssa.
Joet virtaavat, saarilla ja suistoissa, kylissä ja kukkuloilla käy rikastumisen ja elämän ja kuoleman jahti vailla taukoja tai armoa. Luonto elää kuin valtava panoraama. Se on kuin naivistinen maalaus, täynnä vihreää, eläimiä, hyönteisiä, ääniä, tuoksuja, huutoja ja kahinaa.
Juoni polveilee tauotta. Kirjassa rakennetaan ja tuhotaan salaperäistä vihreää taloa, josta ei lopulta edes tiedetä, onko se totta vai tarua. Kylään nousee ilotalo lähetysaseman rinnalle, ja asukkaat ja ohikulkijat kansoittavat sen. Talo elää aikansa, tuhoutuu tulipalossa ja saa matkaansa uskomattomia tarinoita, joiden alkuperää ei enää kukaan tiedä. Ihmiset kertovat jatkuvasti toisilleen tarinoita ja niiden taustoja. Taikausko, ennakkoluulot, katolilaisuus ja eri heimojen traditiot elävät teoksen pohjakudoksessa, eivät sovussa, vaan jatkuvasti taistellen ja kamppaillen elintilasta.
Tajunnanvirtatekniikkaa käyttävässä romaanissa kohtaukset vaihtuvat usein ilman kappalejakoa tai jopa keskellä virkettä. Lukija saa pitää tiukasti langanpäästä kiinni pysyäkseen tässä virrassa.
Vargas Llosan pääteoksena pidetty Vihreä talo ilmestyi suomeksi ensimmäisen kerran jo vuonna 1965. Viime vuonna kirjailijalle myönnetyn Nobelin palkinnon johdosta kirjasta otettiin toinen painos.
Jaa tämä artikkeli: