Kuva: Riikka Juvonen
Kirje Marialle
Maria, sisareni
Kirjoitan sinulle nyt ensimmäistä kertaa, vaikka oletkin ollut usein mielessäni.
Tunnut läheiseltä, ja moniin elämäsi hetkiin minun on helppoa samaistua – kuten esimerkiksi kohtaamiseesi sukulaisesi Elisabetin kanssa. Uudessa elämäntilanteessasi kiirehdit vuoripolkua pitkin sinne, missä vertaistukea oli saatavissa. Ja niin te kaksi raskaana olevaa naista saitte jakaa oman elämänne mullistavaa muutosta yhdessä.
Voin myös kuvitella, että Elisabetin ikä ja elämänkokemus toivat yhteiseen odotuksen matkaanne viisautta ja luottamusta.
Synnytyskokemuksesi sen sijaan jaksaa kauhistuttaa minua vuodesta toiseen.
Kukapa nyt haluaisi lapsensa syntyvän keskellä vaivalloista matkaa, tuntemattomassa paikassa, jossa tutuista tukiverkoista ei ole tietoakaan. Voin rauhoittua vasta, kun kuvittelen mielessäni ystävällisen majatalon emännän, jonka Joosef sentään onnistuu hälyttämään apuun tuona erityisenä yönä.
Olen kiinnittänyt huomiota siihen, miten sinut kuvataan katsomassa lastasi.
Jaksoitko tosiaan aina katsoa häntä niin lempeästi ja rakastavasti? On selvää, että tuollaisen katseen alla ihmisen on hyvä kasvaa omaksi itsekseen, löytää elämässä oma paikkansa ja tehtävänsä. Erityisesti pidän niistä kuvista, joissa teidät kuvataan posket vastakkain. Sellainen hellyys koskettaa.
Äidin ja lapsen välisestä ihmeellisestä yhteydestä oli teidänkin irrottauduttava. Kyllä sen on täytynyt olla välillä vaikeaa. Esimerkiksi silloin, kun esipuberteettinen poikasi katosi pääsiäisjuhlamatkalla.
Ja kun lopulta hänet löysitte, hän kehtasi vielä vastata nenäkkäästi: ”Mitä te minua etsitte?” Voin myös kuvitella, miten olit välillä ylpeä, välillä häpesit, kun hän aloitti julkista toimintaansa.
Varmasti loukkaannuit silloin, kun menitte koko perheen voimin hakemaan häntä pois eikä hän ollut tuntevinaankaan teitä, vaan väitti paikalla olevan ihmisjoukon olevan perhettään. Ehkä muistit, että hänellä oli erityinen elämäntehtävä, mutta ethän voinut sentään tietää, mitä kaikkea sinun oli vanhempana sen vuoksi kestettävä. Kokemuksesi perusteella sinä varmasti ymmärrät kaikenlaisia äitejä, myös kiukuttelevien ja omia teitään kulkevien lasten äitejä.
Älä nyt loukkaannu, mutta sinussa on jotakin vähän ärsyttävää. Varmaan se, että olet niin hiljainen ja kiltti.
Ei hiljaisuudessasi mitään pahaa ole, mutta olisi kiva kuulla vähän enemmän ajatuksiasi. Siksi minusta onkin hienoa, että käyt vuoropuhelua enkelin kanssa, kun hän kertoo sinulle raskaudestasi. Siinä annat meille hienon esimerkin vuorovaikutuksesta Pyhän kanssa. Että saa kysyä ja kyseenalaistaa. Ja ottaa tietoisesti vastaan tehtävänsä. Kiitos siitä.
Ystävyydellä
Anna-Kaisa Tuomi
pastori
Kauniainen
Terve Maria!
Armoitetuksi, armon saaneeksi sinua kutsuvat. Tämä titteli siksi, että synnytit maailmalle Vapahtajan, kannoit kohdussasi itse Jumalaa. Tämän teit isompia nurkumatta ja nöyrästi. Et kiukutellut, että miksi minä, eikä vaikkapa tuo naapurin Mirja.
Mutta et sinä ole kohtalossasi ainoa, nuori Maria. Jaat sen miljoonien ja taas miljoonien teiniäitien kanssa, jotka hekin 14-vuotiaana puristavat käsillään kohollaan olevaa vatsanseutuaan ja ihmettelevät, että mitenkäs tässä näin kävi. En minä tätä olisi halunnut, eikä minulta edes kysytty.
Minä luulen, että Jumalan Pojan äidin homma ei erottunut toisen köyhän perheen elämästä millään tavoin. Tuskin sinä Joosefille sanoit, että katsopas sinäkin ukkoseni nyt tuota meidän vesseliä, jossa on läsnä sekoittamatta, jakamatta, muuttamatta ja erottamatta inhimillinen ja jumalallinen luonto, eikö olekin söpö?
Kyllä sinä varmasti olit niiden miljoonien muiden tavoin sydän syrjällään, että miten tässä pärjätään vai pärjätäänkö.
Minun on joskus vaikeaa sulattaa, miksi sinusta tuli kirkolle juuri se mikä sinä olet: nöyryyden, viattomuuden, tottelevaisuuden, superäitiyden esikuva. Ei lainkaan siksi, ettetkö tällaiseen kuvaan sopisi, vaan siksi, mihin tätä kuvaa käytetään.
Sinun suuruutesi ja rohkeutesi ei tule mainituksi niinkään niiden nuorten tyttöjen yhteydessä, jotka, kuten sinä, tulevat äidiksi aivan liian aikaisin ja aivan liian vähän omasta tahdostaan. Ei niiden parissa, jotka jakavat kokemuksesi köyhänä suurperheen yksinhuoltajana. Eikä niiden, jotka saattelevat omia lapsiaan ennenaikaisesti hautaan – lapsia, joiden kohtalo oli alusta asti sinetöity ulkopuoliseksi suhteessa kaikkiin muihin.
Jo varhain sinä päädyit moninaisten kirkollisten setämiesten sankarittareksi.
Vierailin muutama vuosi sitten Athos-vuorella Kreikassa. Sinä olet legendan mukaan myös joskus ammoin käynyt siellä. Ja koska kävit, koko niemimaa ja sen hulppeat luostarit pyhitettiin sinulle. Ja nyt ne ovat aluetta, johon ei sinun lisäksesi muilla naisilla ole asiaa.
Tämä sama kuvio toistaa itseään eri muodoissaan: mitä enemmän sinua ylistetään, sitä heikommin oikeuksin kanssasisaresi ovat varustetut. Täydellisyytesi kruunaa se, että alistuit Herran tahtoon ja annoit ruumiisi hänen käyttöönsä. Avaan tätä freudilaista ajatustani suoremmaksi: Sinä, Maria, et päätä kuka sinua koskee, miten ja koska.
Mikä voi siis olla vähäisempien sisariesi oikeus omaan kehoonsa? Saako kukin kohdallaan esimerkiksi säädellä tullako raskaaksi vai ei? Tai pysyäkö raskaana kaikissa olosuhteissa vai ei? Mitä sinä vastaat, Maria?
Näitä minä mietin juhlapäiväsi alla. Mutta älä tätä ymmärrä väärin. Olenhan kiitollinen siitä, että Jeesuksen äidiksi suostuit.
Ville Talola
toimittaja, pastori
Espoo
Jaa tämä artikkeli: