Kirkko
Kaupallisessa kilpailussa jatkuva uudistuminen ja toimintatapojen parantaminen on välttämätöntä. Menestyäkseen yrityksen on kyettävä vastaamaan kuluttajien alati muuttuviin mieltymyksiin. Huomattava osa kaikesta taloudellisesta kasvusta perustuu uuden keksimiseen ja vanhan kyseenalaistamiseen.
Niin ikään politiikassa on välttämätöntä kyetä toistuvasti kyseenalaistamaan vanhoja toimintamalleja. Myös valtiot elävät kansainvälisessä kilpailuympäristössä, ja jos jokin valtio tuudittautuu omaan itsetyytyväisyyteensä eikä kykene uudistumaan, se alkaa nopeasti menettää vaurauttaan ja hyvinvointiaan.
On kuitenkin vaarallista jatkaa tätä analogiaa kirkkoon. Kirkko ei ole yritys eikä oikein valtiokaan. Sen tehtävä ei ole tuottaa taloudellista voittoa eikä määrittää yhteiskunnallista järjestystä.
Koko kirkon olemassaolon perustana on ajatus siitä, että se kurkottaa maallisten asioiden yläpuolelle, kohti ikuista ja muuttumatonta. Sen tulisi kyetä tarjoamaan vastauksia niihin olemassaolon ja elämän perimmäisiin kysymyksiin, jotka askarruttavat ihmisiä ajasta ja paikasta riippumatta.
Jos kirkolle asetetaan samanlainen jatkuvan modernisoitumisen vaatimus kuin maallisille organisaatioille, on vaarana, että se lopulta kadottaa syyn koko olemassaololleen. Jos kirkon vastaukset ajattomiin kysymyksiin ovat kulloisestakin muodista riippuvaisia, voivatko ne silloin edes teoriassa olla oikeita?
Kirkko ei voi koskaan olla rockimpi, trendikkäämpi tai seksikkäämpi kuin sitä ympäröivä maallinen yhteiskunta. Sitä vastoin kirkko voi olla turvallisuuden ja pysyvyyden linnake kaiken maailmallisen levottomuuden, mullistusten ja epävarmuuden keskellä. Ja juuri sellaisena äärimmäisen tarpeellinen.
Miksi ortodoksikirkko on säilyttänyt niin hyvin suosionsa? Ei ainakaan siksi, että se olisi kouristuksenomaisesti pyrkinyt elämään yhteiskunnan modernisaation tahdissa. Sehän on itse asiassa torjunut jotakuinkin kaikki uudistusvaateet jo viimeiset parituhatta vuotta. Vai piileekö juuri siinä sen suosion salaisuus?
wille@willerydman.fi Kirjoittaja on helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu, joka ei häpeä tunnustautua konservatiiviksi.
Jaa tämä artikkeli: