Kirkko ei saa tukea syrjintää
Naisten ja vähemmistöjen syrjintää kehitysmaissa ei pitäisi puolustella sanomalla, että se on osa paikalliskulttuuria.
Ihmisten välinen yhdenvertaisuus on toki varsin tuore ilmiö. Sen voi myös katsoa olevan länsimainen ilmiö. Vähemmistöt kaikkialla maailmassa ovat kuitenkin nykyään siinä mielessä samanlaisia kuin me länsimaalaiset, että naisten ja vähemmistöjen tasa-arvoliikkeitä löytyy kaikkialta maailmasta, myös kaikkein epädemokraattisimmista maista. Onkin syytä miettiä, minkälaisia paikallisia näkemyksiä lähetystyön kautta tuetaan.
Suomen luterilaiset seurakunnat myönsivät 2,32 miljoonaa euroa talousarviomäärärahoja Suomen Evankelisluterilaiselle Kansanlähetykselle vuonna 2010. Kansanlähetys tekee lähetystyötä sekä kotimaassa että ulkomailla, esimerkiksi Afrikassa.
Kansanlähetyksen dokumenttien mukaan luomisjärjestyksen mukaista sukupuolten välistä järjestystä tulee noudattaa sekä perheessä että seurakunnassa. Miehet ja naiset ovat yhtä arvokkaita. Heidät on kuitenkin luotu erilaisiksi. Paimenen eli johtajan asema kuuluu miehelle.
Kansanlähetys vastustaa naispappeutta ja kehottaa jäseniään ja työntekijöitään kieltäytymään jumalanpalvelusyhteistyöstä naispappien kanssa. Järjestö vastustaa parisuhteessa olevien homoseksuaalien ottamista järjestönsä tai kirkon työntekijöiksi.
Lähetystyössä tulee ottaa huomioon paikalliset tavat ja käsitykset. Jos kirkko ei kuitenkaan halua olla tukemassa naisten ja homoseksuaalien syrjintää harjoittavia tahoja lähetysmaissa, on syytä miettiä, mille lähetysjärjestöille tukea myönnetään.
Kirkko ei rahoittaisi rotujen välisiin hierarkioihin sitoutuneiden lähetysjärjestöjen toimintaa, siitäkään huolimatta että myös tällaiset käsitykset ovat monissa osissa maailmaa paikallisperinnettä. Meidän ei myöskään tule rahoittaa sukupuolten väliseen hierarkiaan ja homojen työsyrjintään sitoutuneiden järjestöjen toimintaa alueilla, joissa nämä perinteet edelleen vallitsevat.
Sari Roman-Lagerspetz
VTT, Vantaan yhteisen
kirkkoneuvoston jäsen
Jaa tämä artikkeli: