null Kirkko jakaa 500 000 kiloa ruokaa

Kuva: Sirpa Päivinen

Kuva: Sirpa Päivinen

Kirkko jakaa 500 000 kiloa ruokaa

EU-elintarviketuen jakelua seurakuntiin koordinoiva Kirkkopalvelut ry välitti ruoka-apua vuonna 2012 runsaat 300 000 kiloa. Edellisenä vuonna ruokaa saatiin yli 700 000 kiloa, tänä vuonna 500 000 kiloa.

Elintarvikkeita sai yli 100 000 asiakasta, ja jakeluun osallistui yli 183 seurakuntaa tai seurakuntayhtymää. Apua välitettiin ruokapaketteina, noin 100 000 kappaletta, sekä seurakuntien valmistamina aterioina, noin 31 000.

Lapsiperheet olivat ruoka-avun suurin asiakasryhmä ja joukossa oli myös opiskelijoita, maahanmuuttajia sekä pienituloisia eläkeläisiä. Eniten elintarvikkeita jaettiin Itä- ja Pohjois-Suomessa, jossa muun muassa kyläkauppojen väheneminen pidentää kauppamatkoja tai tekee ne ikääntyvälle väestölle mahdottomiksi. Monet seurakunnat jakavat ruokaa myös kotikäynneillä.

Ruoka-avusta on tullut merkittävä osa diakoniatyötä. Ruokatarpeen taustalla ovat työttömyys, lomautukset, suuret asumiskustannukset, ylivelkaantuminen, sairaudet ja pienituloisuus.

EU-tuotteet ovat peruselintarvikkeita, joista saadaan pohja aterialle. Seurakunnat lisäävät ruokakasseihin usein ateriaa täydentäviä tuotteita sekä kahvipaketin, lastenruokaa tai hygieniatuotteita.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.