Auttajan muistoksi. Prahan Pyhän Vituksen katedraali on paljon kuvattu monumentti, tässä eteläsivulta nähtynä. Pyhä Vitus on yksi katolisen kirkon neljästätoista auttajasta, noin vuonna 290 Sisiliassa syntynyt pyhimys, joka aluksi auttoi erityisesti tanssitautisia ja vuoteenkastelijoita, myöhemmin tanssijoita ja näyttelijöitä.
Kirkko pilasi mahdollisuutensa
Prahassa kirkot kaikuvat tyhjyyttään. Tšekissä kirkosta erottiin vilkkaasti kommunismista vapautumisen jälkeen.
Teksti Taru Nyström
Kuva Rex Features / Lehtikuva
Prahassa, kultaisen kaupungin sydämessä sijaitsevan Pyhän Henrikin kirkon goottilainen laiva tuntuu liian avaralta kouralliselle seurakuntalaisia, jotka ovat saapuneet kuulemaan sunnuntaimessua. Se on kuin väljäksi jäänyt vaate yllättäen laihtuneen kantajan yllä. Barokkipylväiden kulta hohtaa turhaan poissaolevalle yleisölle. Alttarin kirjoitus, Isä, anna heille anteeksi, tuntuu olevan tähdätty siitä tietämättömälle enemmistölle.
Pyhän Henrikin kirkon sunnuntaimessua kuulemaan tulleet seurakuntalaiset ovat melkein kaikki vanhempaa väkeä, yli viisikymppisiä. Paikalla on vain kolme nuorta ihmistä. Pappi valaa rohkeutta kuulijoihin. Hän kertoo onnellisesta kerjäläisestä, joka löysi Jumalan.
– Tehkää niin kuin tämä mies. Hyväksykää kohtalonne, älkää tunteko alemmuutta, etsikää Jumalaa tämän päivän todellisuudesta.
Tšekin tasavalta elää uutta aikakautta sen jälkeen, kun yksi ateistisimmista diktatuureista kaatui vajaa sukupolvi sitten. Puoli vuosisataa stalinismia ei kuitenkaan kyennyt siihen, minkä kaksikymmentä demokratian vuotta ovat saaneet aikaan. Pieni, hyvinvoiva ja teollistunut kulttuurivaltio on kääntänyt selkänsä uskonnolle. Euroopan maista Tšekin tasavallassa on vähiten kristittyjä.
Monet ovat sitä mieltä, että syy on puoli vuosisataa kestäneen kommunistikauden. Toisten mielestä on otettava huomioon myös muut historialliset tekijät. Vastaus ei välttämättä ole yksinkertainen.
Kansakunnan muistiin on jäänyt itävaltalainen katolilaisuus, jonka habsburgilainen miehittäjä toi maahan pakkotoimin. Tuolloin teloitettiin monia hussilaisia teologeja. Kansan rakastamat goottilaiset kirkot puettiin uuteen, hienostelevaan barokkityylisen asuun.
Vuoden 1918 itsenäisyys tartutti kirkkoon demokratian ja vapauden aatteet. Keskustelu naispappeudesta ja selibaatin poistamisesta sai aikaan sen, että viidennes katolilaisista erosi kirkosta.
Tšekin aatehistoria on aina ollut eripuraista ja monesti varsin dramaattista. Nuori Jan Palach kuoli liekkeihin 1969 samoin kuin Jan Hus (1369–1415) muutamaa vuosisataa aikaisemmin. Toinen oli poliittinen polttoitsemurha, toinen inkvisition tuomio.
Musta pörssi, korruptio, salainen poliisi ja ilmiannot, jotka kukoistivat Breznevin ajan ”sielujen autiomaassa”, kuuluvat tämän päivän rikkaassa ja modernissa Tšekissä menneisyyteen. Menneisyyteen kuuluvat myös täydet kirkot.
Karl Marx olisi luonnehtinut Prahaa vakaaksi porvarilliseksi demokratiaksi. Hyvinvoivassa kulttuurivaltiossa kirkon suosion lasku jatkuu. Nykyisin katolisia on 10 prosenttia, muita uskontokuntia vielä vähemmän. Ateistien, agnostikkojen ja välinpitämättömien osuus on melkein 80 prosenttia. Kommunismin kauden jälkeisessä demokratiassa eletään ilman uskontoa ja ilman Jumalaa omasta tahdosta, ei enää ylhäältä tulevien määräysten takia.
Kommunismin kauden aikana kristittyjen määrä aleni puoleen (94 prosentista 44 prosenttiin) romahtaakseen kahden demokratian vuosikymmenen aikana vielä kaksi kolmasosaa (44 prosentista 14 prosenttiin). Sosiologi Zdenek Nesporin mukaan diktatuurin romahdettua ihmiset janosivat uusia konkreettisempia ideologioita. He panivat toivonsa kirkkoon. Tuolloin katolinen kirkko kuitenkin taisteli saadakseen takaisin takavarikoidun omaisuutensa ja puolusti yksinomaan konservatiivisia arvoja.
– Heti kommunismin kauden päätyttyä kirkko ikävä kyllä toimi juuri niin kuin kommunistinen propaganda oli sen kuvaillut: sitä kiinnostivat enemmän sen oma talous kuin ihmisten sielut, Nespor sanoo.
Uskonnottomuus näkyy kaikesta ateistisessa, kukoistavassa kulutusyhteiskunnassa. Moraali on kuitenkin korkea, eikä kyse ole vain rahvaanomaisesta materialismista. Erityisesti nuoret etsivät eettistä ja rakentavaa ohjausta muualta. Esimerkiksi astrologia ja buddhalaisuus kiinnostavat heitä.
Kaarlensillan itäpuolella olevassa Kristus Vapahtajan katedraalissa isä Tomas Halik pitää messua. Yllättäen kirkko on täynnä. Paikalla on paljon nuoria lapsiperheitä ja opiskelijoita. Messun päätyttyä isä Halik siirtyy kirkon kryptaan.
– Olemme tietoisia siitä, että olemme poikkeus. Elämme ateistisessa yhteisössä. Pyrin luomaan yhteisiä kulttuuritapahtumia ja ottamaan huomioon kaikki nuoret riippumatta siitä, ovatko he uskovaisia vai eivät. Emme voi suhtautua ateisteihin poikkeuksina, heitä on siihen Tšekinmaassa liian paljon.
Kommunismin kaudella isä Halik oli vainottu pappi. Hän oppi todella elämään laumansa jäsenenä.
– Jumalan vaikeneminen on tulkittava osaksi tämänhetkistä todellisuutta. Se ei merkitse, että Jumala olisi kääntänyt selkänsä maallistuneelle yhteiskunnalle. Papin tehtävä on lähestyä niitä, jotka ovat etääntyneet kaikkein kauimmas. Sielunpaimenen on osattava puhua avoimesti ja asiallisesti erityisesti nuorille.
Jaa tämä artikkeli: