Kirkko tarjoaa sirkusmaista toimintaa
Olen eläkeiässä oleva tavallinen naismaisteri kantakaupungissa. Olen vuosia miettinyt evankelisluterilaisesta kirkosta eroamista. Syynä ei ole mielestäni uskoni vähyys vaan kirkon ja seurakuntien ”sirkusmainen” toiminta. Olen niin vanhanaikainen, että uskon vielä Raamattuun. Minun on vaikea niellä kirkon toimintaa, joka nykyisin on kuin laiva ilman peräsintä ja kaikkien tuulien armoilla.
Olen sitä mieltä, että evankelisluterilaisen seurakunnan jäsenellä on oikeus Raamatun mukaiseen mielipiteeseensä ilman, että hänet ”heti kivitetään”. Tuntuu, että kaikkia pitäisi miellyttää, vaikka toimittaisiin vastoin Jumalan sanaa. Kirkon perustehtävä hukkuu kaikkeen harrastustoimintaan. Itse kaipaan seurakuntiin uutta palavaa herätyksen tuulta ja tulta, joka kirkastaisi sen mikä uskossamme on olennaista.
En halua ketään ihmisenä tuomita, kaikkihan olemme Jumalan armon alla. Valitettavasti vain odotan seurakunnaltani uskoa ja rohkeutta sanoa rehellinen mielipiteensä nojautuen Raamattuun. Harrastaa voin maalausta, kirjoittamista, tanssia ja vaikka valokuvausta muuallakin.
Jungfru Margareta
Jaa tämä artikkeli: