null Kirkkomyönteiset vihreät järjestäytyivät

Vihreä omatunto. Laura Mäntylän johtama Armon Vihreät suunnittelee linjausta kirkon ympäristökasvatuksen kohentamiseksi. Kuva: Esko Jämsä

Vihreä omatunto. Laura Mäntylän johtama Armon Vihreät suunnittelee linjausta kirkon ympäristökasvatuksen kohentamiseksi. Kuva: Esko Jämsä

Kirkkomyönteiset vihreät järjestäytyivät

Uskontopolitiikka ja kirkon asema puhuttaa poliittisia nuorisojärjestöjä.

Kysymys kirkon, uskontojen ja valtion suhteista kuplii politiikan kentällä, vaikka esimerkiksi pääministeri Jyrki Kataisen hallitusohjelmaan nämä teemat eivät sisälly.

Viimeisin merkki tästä on, että joukko vihreitä aktiiveja perusti äskettäin uuden Vihreän liiton jäsenjärjestön nimeltä Armon Vihreät.

– Monia vihreitä harmittaa vihreisiin liittyvä kirkkovastainen mielikuva. Kuitenkin vihreiden tavoitteet menevät pitkälti yksiin kristillisten arvojen kanssa, toteaa uuden yhdistyksen puheenjohtaja, yliopistopappi Laura Mäntylä.

 

Vihreän puolueenjäseneksi kuulutaan aina paikallisjärjestön tai valtakunnallisen erityisjärjestön kautta. Järjestörakenteesta seuraa, että vihreät ovat monivivahteinen joukko. Puolueen uusimpaan poliittiseen ohjelmaan päätyi kirjaus, jossa vaaditaan muun muassa koulujen uskonnonopetuksen korvaamista kaikille yhteisellä katsomusaineella, yhteisöverojen tilittämisen lopettamista ja kirkon lakisääteisten tehtävien siirtoa valtion ja kuntien hoidettaviksi. Vaatimus keräsi taakseen niukan enemmistön.

– Me Armon Vihreiksi järjestäytyneet koimme, että näkemyksillemme ei löytynyt nykyisestä järjestökentästä sopivaa väylää. Olen myös varma siitä, että Armon Vihreiden kautta vihreät saa uusia jäseniä, Mäntylä perustelee.

Samaan hengenvetoon hän kuitenkin toteaa, että Armon Vihreiden tarkoitus ei ole viedä uskontoa politiikkaan. Uskontopolitiikka ei ole vihreiden ykkösjuttu.

Yhtenä tavoitteena on laajentaa julkisen keskustelun kuvaa kristityistä. Nykyisin kun pienen konservatiivisen joukon näkemykset tulkitaan helposti kirkon ääneksi.

 

Järjestön tavoitteet on listattu teeseiksi. Niistä ensimmäinen liittyy ihmisoikeuksiin: ”Kannatamme kaikkien ihmisten tasavertaista kohtelua. Siksi puolustamme vähemmistöjen asemaa kirkossa ja yhteiskunnassa. Kannatamme tasa-arvoista avioliittolakia ja tasapuolista adoptio-oikeutta.” Mäntylä itse antoi kasvonsa julkisuuteen keväällä 2009 homoseksuaalisena pappina.

Toinen teesi lupaa pitää esillä vihreää näkökulmaa kirkossa. Suunnitelmissa on vaikuttaa kirkon luottamuselimissä toimivien ryhmien kautta.

Kolmannessa teesissään Armon Vihreät kannattaa positiivisen uskonnonvapauden mallia yhteiskunnassa. Tämä tarkoittaa, että kaikille uskonnollisille yhteisöille taataan samat oikeudet ja mahdollisuudet sekä vapaus olla uskomatta. Vastakohtana on negatiivinen uskonnonvapaus, joka pyrkii rajoittamaan uskonnollisen toiminnan mahdollisuuksia ja näkyvyyttä yhteiskunnassa.

Yhdistyksen perustaminen on kirvoittanut vilkkaan keskustelun vihreiden keskuudessa. Mäntylä kertoo saaneensa runsaasti innostunutta palautetta. Uusi yhdistys on herättänyt myös hämmennystä ja kritiikkiä. Varsinkin monille vihreille nuorille uskonnottomuuden edistäminen on keskeinen poliittinen tavoite.

 

Kirkon ja valtion suhteet ja esimerkiksi koulujen uskonnonopetuksen järjestäminen palaavat politiikan pöydälle kaikesta päättäen nykyisten nuorten varttuessa vastuuseen. Suurimmat puolueet sivuuttivat nämä kysymykset eduskuntavaaleissa, mutta keskustelua käydään puolueiden nuorisojärjestöissä.

Demarinuoret on viimeksi marraskuussa antanut julkilausuman, jossa se vaatii kirkon ja valtion viimeistenkin siteiden katkaisemista, kirkon verotusoikeuden poistoa ja kirkon yhteisöverotilitysten lakkauttamista.

– Puolueen kannanotoissa näitä vaatimuksia ei viime aikoina ole näkynyt, mutta kirkon ja valtion täydellinen ero on kuulunut ohjelmaan Forssan puoluekokouksesta 1903 lähtien, toteaa puheenjohtaja Timo Kontio. Hän on koulutukseltaan kirkon nuorisotyönohjaaja ja työskennellyt kirkossa.

Koulujen uskonnonopetuksen tilanne ei tyydytä demarinuoria.

– Opetusta väitetään tunnustuksettomaksi, mutta todellisuudessa se ei ole sitä.

Puheenjohtaja Wille Rydmanin mukaan kokoomusnuoret ovat pääsääntöisesti tyytyväisiä kirkon ja valtion suhteisiin. He hyväksyvät kirkon verotusoikeuden, mutta yhteisöveron tilittäminen kirkolle pitäisi lopettaa.

– Vastaavasti kirkolle tulisi sallia oikeus periä korkeampaa maksua hautaus- ja muista palveluista kirkkoon kuulumattomilta, Rydman linjaa.

Koulujen uskonnonopetus sopii kokoomusnuorille, mutta valikoimaksi pitäisi riittää evankelisluterilainen ja ortodoksinen uskonnonopetus sekä kaikille muille yhteinen elämänkatsomustieto.

– Pidämme kestämättömänä tilanteena sitä, että kuntia velvoitetaan järjestämään pienimpienkin uskontokuntien mukaista opetusta, sanoo Rydman.

Kokoomus puolueena ei ole viimeisimmässä vaaliohjelmassaan lausunut uskontopoliittisista teemoista mitään.

Salla Korpela

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.