Olga Immonen ja Mika Österholm hakivat kahvia ja pullaa Paavalin kirkon laskiaiskahveilla viime sunnuntaina. Kirkkoon kuuluvien osuus alueen asukkaista on Paavalin seurakunnassa Helsingin alhaisin. Kuva: Sirpa Päivinen

Kirkkoon kuuluvien osuus vaihtelee rajusti kaupunginosittain

Tyypillinen seurakunnan jäsen on omakotitalossa asuva nainen.

• 12.11.2009 10:33

Kirkkoon kuuluvien osuus väestöstä vaihtelee huimasti eri puolilla Helsinkiä.

Parhaiten evankelisluterilainen kirkko on säilyttänyt asemansa Pakilassa, missä vielä lähes 80 prosenttia asukkaista on seurakunnan jäseniä.

Paavalin ja Helsingin Mikaelin seurakuntien alueilla kirkkoon kuuluvien osuus oli viime vuoden lopun tilastoissa painunut alle 60 prosentin. Paavalin seurakunta käsittää muun muassa Vallilan ja Itä-Pasilan kaupunginosat, Mikaelin seurakuntaan eli entiseen Mellunkylän seurakuntaan puolestaan kuuluvat esimerkiksi Kontulan ja Mellunmäen alueet.

Vuodenvaihteessa kirkkoon kuului kaikista suomalaisista 80,6 prosenttia ja helsinkiläisistä 65,2 prosenttia.

Helsingissä kirkon jäsenyys näyttää olevan tavallista yleisempää hyvin toimeentulevien kaupunginosissa. Suomenkielisten seurakuntien alueilla kirkkoon kuuluminen on Pakilan ohella tavallisinta Munkkiniemessä, Munkkivuoressa, Lauttasaaressa ja Kulosaaressa.

Jäsenyystilastojen perää pitävät puolestaan Itä-Helsingin ja itäisen kantakaupungin seurakunnat, Paavalin ja Mikaelin ohella Kallio, Alppila ja Herttoniemi.

Tulotasolla yhteys kirkon jäsenyyteen

Suomessa evankelisluterilaisen kirkon jäsen ei valitse seurakuntaansa itse, vaan kotiseurakunta määräytyy ihmisen asuinpaikan mukaan.

Pakilassa kuulutaankin aktiivisesti kirkkoon ennen kaikkea siksi, että kaupunginosassa asuu erilaista väestöä kuin vaikkapa Paavalin seurakunnan alueella.

Vuonna 2006 valmistunut maantieteen pro gradu osoittaa, että muun muassa asumismuodolla ja tulotasolla on yhteys kirkon jäsenyyteen.

Tutkielmassaan Tytti Lepistö selvitti kirkkoon kuulumista eri puolilla Helsinkiä ja totesi jäsenyyden olevan keskimääräistä yleisempää seudulla, jolla on paljon suuria asuntoja tai jonka asukkaista suhteellisen iso osa on naisia.

Harvinaisempaa kirkkoon kuuluminen on maahanmuuttajien, työttömien tai pienituloisten vuokrataloalueilla.

Pakila on omakoti- ja rivitaloaluetta, jossa ei asu käytännössä lainkaan kirkon jättäviä pari-kolmekymppisiä.
– Eikä maahanmuuttajia ole edes kourallista, sanoo Pakilan seurakunnassa yli 20 vuotta työskennellyt kappalainen Annele Martin .

Paavalin seurakunnan alueella työväestö taas on kuulunut nihkeästi kirkkoon jo vuosikymmeniä. Lisäksi kaupunginosan yksiöissä ja kaksioissa asuu runsaasti nuoria aikuisia.

Kirkollisvero ei ole tärkein syy lähteä

Sekä hyvin että huonosti toimeentulevilla on kirkon jäsenyyteen hyvin erilaisia syitä, sanoo Kirkon tutkimuskeskuksen johtaja Kimmo Kääriäinen.

– Osa ihmisistä mainitsee kirkkoon kuulumisen syyksi sen hengellisen tehtävän, toisille kasteen ja vihkimisen kaltaiset toimitukset ovat tärkein syy kirkon jäsenyyteen. Jotkut taas arvostavat kirkon tekemää konkreettista auttamistyötä ja haluavat olla niin sanottuja iloisia veronmaksajia, Kääriäinen kuvaa.

Hän lisää, että tutkimusten mukaan pienituloisetkaan eivät eroa kirkosta ensisijaisesi välttyäkseen veroilta vaan kirkosta lähdetään, jos siellä pysymiseen ei ole tarpeeksi hyviä syitä.

Paavalin kirkkoherran Jorma Parviaisen mukaan seurakunnissa pitäisikin keskittyä yhä enemmän työhön, jossa ollaan pienten ja vähäisten puolella.
– Pitäisi olla kirkko niille, joita kukaan muu ei ota huomioon, Parviainen sanoo.

Annele Martin huomauttaa, ettei Pakilassakaan saada tuudittautua siihen, että alue pysyisi jonkinlaisena lintukotona.
– Kirkon jäsenyys on kaikkien seurakuntien yhteinen kysymys.