null Kirkkopuisto siistiksi

Roska pihtiin. Puistokummi Sirkku Parviainen on huolehtinut Vanhan kirkkopuiston siisteydestä erityisesti kirkon tapahtumailtoina.

Roska pihtiin. Puistokummi Sirkku Parviainen on huolehtinut Vanhan kirkkopuiston siisteydestä erityisesti kirkon tapahtumailtoina.

Kirkkopuisto siistiksi

Vanhassakirkossa ja sen edustalla on kesätorstaisin ohjelmaa ja kahvikärry. Kuvioon liittyvät myös puistokummit.

Teksti Marjo Kytöharju
Kuva Jani Laukkanen
Kauniilla ilmalla Vanha kirkkopuisto eli Ruttopuisto täyttyy kesästä nauttivista kaupunkilaisista. Myös roskaa, eväspapereita, kaljatölkkejä ja tupakantumppeja riittää, vaikka puistossa on useita roska-asioita ja kaupunki pyrkii huolehtimaan puiston kunnosta päivittäin.

Torstai-iltaisin ja muulloinkin saattaa nähdä, miten neonkeltaiseen huomioliiviin pukeutunut nainen poimii puistossa pihdeillä roskia. Hän on Sirkku Parviainen , yksi Vanhankirkon puistokummeista.

Parviainen ryhtyi puistokummiksi vuosi sitten. Vanhankirkon kappalainen Arto Antturi kutsui kirkolle porukkaa tilaisuuteen, jossa rakennusviraston vapaaehtoistyön koordinaattori Riitta Partanen kertoi kaupungin puistokummitoiminnasta.

– Meitä on nyt 3–5 puistokummia, jotka poimimme roskapihdeillä roskia ja siistimme muutenkin puistoa. Tätä voi tehdä oman aikataulunsa mukaan, mutta viime vuonna olin usein täällä kirkon torstai-iltojen yhteydessä, koska osallistuin vapaaehtoisena myös niiden järjestämiseen, Parviainen kertoo.

Puistokummius on tuntunut Sirkku Parviaisesta luontevalta. Hän rakastaa puistoja ja erityisesti juuri Vanhaa kirkkopuistoa, jonka historia ja puusto tuntuvat kiehtovilta.

– Roskien keräämiseen yhdistyy myös tietynlainen yhteisöllisyys, sillä olen monesti jutellut puistossa aikaansa viettävien ihmisten kanssa ja kutsunut heitä kirkkoonkin. Suurin osa porukasta on nuorisoa, ja olen kokenut itseni tavallaan nuorten äitihahmoksi.

Parviainen pohtii, että hänessä on vähän maailmanparantajan vikaa, ja sitä voi toteuttaa vaikka tällaisella kevyellä tavalla. Samalla hänestä on jotenkin terapeuttista, kun kerää roskia puiden alla lintujen laulaessa.

Riitta Partanen tiedottaa puistokummeille tarvittaessa asioista. Kummit puolestaan merkitsevät vapaaehtoistuntinsa puistokalenteriin kaupungin tilastointia varten.

– Kaupunki järjestää kerran vuodessa puistokummeille kiitostilaisuuden. Viime vuonna meidät kutsuttiin Viulunsoittaja katolla -teatteriesitykseen. Siellä pääsi tapaamaan kaupungin eri alueiden kummeja, Parviainen selvittää.

– On kiva olla mukana jossakin uudessa, ja suosittelen puistokummiksi ryhtymistä muillekin. Tätä voi tehdä niinkin, että kokoaa pienen porukan, joka lähtee tiettyyn aikaan keräämään roskia.

Helsingissä on nykyään jo 471 vapaaehtoista puistokummia. Kummiksi haluava voi ilmoittautua rakennusviraston asiakaspalveluun, Pohjoinen Makasiinikatu 9. Sieltä kummi saa roskapihdit, huomioliivin, kalenterin ja vakuutuskortin. Lisäksi hän saa oman alueellisen puistokummiohjaajansa yhteystiedot. Lisätietoja toiminnasta löytyy osoitteesta www.hyvakasvaa.fi.

Vanhassakirkossa ja sen puistossa alettiin kolme vuotta sitten järjestää kesätorstaisin Rukouksen huonetta.

– Tärkeänä tekijänä oli laajentaa kesäiltoina kirkon aukioloaikaa. Kirkko on avoinna torstaisin puolestapäivästä puoli yhdeksään illalla, kertoo Arto Antturi.

Kirkon torstai-ilta on osittain ohjelmallinen. Se alkaa rukoushetkellä ja myöhemmin illalla kuullaan elävää musiikkia. Lisäksi iltaan liittyvät esirukouspalvelu ja kahvikärry, josta saa kahvia, mehua ja kolmioleipiä.

Antturin mukaan illat ovat vetäneet mukavasti kaikenikäistä väkeä. Hänestä tämäntyyppistä voisi olla Helsingin kirkoissa kesäaikana enemmänkin.

– Illoissa on ollut innostavaa yhdessä tekemisen meininkiä. Toimintaan voi osallistua eri tavoin ja löytää siten oman paikkansa seurakunnasta. Yhtä hyvin voi toisaalta tulla vain olemaan ja kuuntelemaan.

Tilaisuuksissa on mukana aina joku Tuomiokirkkoseurakunnan papeista, mutta toimintaa pyörittämään tarvitaan iso vapaaehtoistiimi. Siihen kuuluu nyt kaikkiaan 120 vapaaehtoista. Kahvikärryä ja esirukouspalvelua tarvitaan hoitamaan kerralla parikymmentä ihmistä.

Kesätorstaitoimintaan haetaan mukaan lisää kokeneita vapaaehtoisia. Sen vuoksi Vanhassakirkossa järjestetään torstaina 30.5. kello 19 toimintaa esittelevä Startti-ilta.

Open House Vanhassakirkossa to 6.6. klo 17.30–21. Pekka Simojoki
ja EXIT-yhtye klo 20.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.