Kuva: Hans Eiskonen

Kirkolla on vielä tekemistä tasa-arvossa

Uusi linjaus vaatii edistämään sukupuolten välistä oikeudenmukaisuutta kirkossa. Johtopaikoilla on yhä miesvalta, ja naispappi saattaa kuulla olevansa sulostuttaja.

• 08.10.2015 13:40
• Laura Koskelainen

Naisten ja miesten tasa-arvon tarkasteluun on ilmestynyt suomeksi uusi kehittämisväline. Se on Luterilaisen maailmanliiton (LML) julkaisema Linjaus sukupuolten välisestä oikeudenmukaisuudesta.

– On kuunneltava sitä, jolla on syrjään työnnetyn kokemus, linjauksen suomentanut teologian tohtori Minna Hietamäki sanoo.

Sukupuolten välisellä oikeudenmukaisuudella tarkoitetaan linjauksessa naisten ja miesten välistä tasa-arvoa ja valtasuhteiden tasapainoa. Oikeudenmukaisuus edellyttää sitä, että poistetaan järjestelmät, jotka ylläpitävät toisten etuoikeuksia.

Kansainvälinen linjaus haastaa 145 jäsenkirkkoaan vahvistamaan sukupuolten tasa-arvoa. Vielä ei tiedetä, kuinka tämä tapahtuu Suomessa.
 

Miten sukupuolten välinen oikeudenmukaisuus sitten toimii kirkossa? Tätä pohdittiin syyskuisessa tilaisuudessa, jossa julkistettiin linjaus suomeksi. Sukupuolten epäsuhtaa ainakin on. Suomen evankelisluterilainen kirkko soveltaa sukupuolikiintiöitä joissakin johtoryhmissä ja toimielimissä.

– Kirkkohallituksessa, Kirkon ulkoasiainneuvostossa ja sen toimikunnissa on kumpaakin sukupuolta oltava vähintään 40 prosenttia, kirkkoneuvos Kimmo Kääriäinen sanoo.
 

Kiintiöillä ei voi vaikuttaa kaikkiin hallintoelimiin. Seurakuntaneuvostoissa, yhteisissä kirkkovaltuustoissa, hiippakuntavaltuustossa ja kirkolliskokouksessa valta on äänestäjällä. Mitä korkeammasta hallinnollisesta tasosta on kyse, sitä vähemmän siellä on naisia. Kirkolliskokouksessa naisten osuus on 35 prosenttia.

Kirkon huippupaikoilla ovat piispat ja kirkkoneuvokset. Irja Askola on Suomen ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa piispa, joka on nainen. Kirkkoneuvoksista puolet on naisia.

Kääriäinen kertoo, että naisten kiinnostus esimiestehtäviin on lisääntynyt.

Kirkon työntekijöistä papisto on ainoa työntekijäryhmä, jossa miehiä on vielä enemmistö, 56 prosenttia. Naisten osuus seurakuntapapeista kasvaa kuitenkin koko ajan, sillä nykyään enemmistö papiksi vihityistä on naisia.

– Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa suurin osa opettajista on miehiä, mutta valtaosa tiedekunnan opiskelijoista on naisia. Naisten osuus myös kasvaa koko ajan, kertoo Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan dekaani Ismo Dunderberg.

Luterilainen maailmanliitto kannustaa kaikkia jäsenkirkkojaan avaamaan pappisviran myös naisille. Lähes 80 jäsenkirkkoa on niin tehnytkin.

– Yksikään jäsenkirkko ei ole vielä täyden osallisuuden yhteisö, LML:n apulaispääsihteeri Kaisamari Hintikka huomauttaa.

Linjauksen teologisena perustana on se, että luomiskertomus ei erota naista ja miestä, vaan Jumalan ja luomakunnan. Jumala on luonut kaiken ja kutsuu koko ihmiskuntaa jakamaan vastuuta jatkuvasta luomistyöstä.

– Oikeudenmukaisuus on luterilaisesta teologiasta nouseva kutsu, ei sosiaalinen kysymys, Hintikka sanoo.
 

Jos nainen on aktiivinen Naisteologit ry:ssä, hänet koetaan liian radikaaliksi. Jos nainen saa valtaa, hän muuttuu usein kovaksi."
– Kirkossa työskentelevä nainen

Hanne von Weissenbergillä on vuosien kokemus sekä yliopisto- että kirkkomaailmasta. Hän aloitti elokuussa Tampereen hiippakunnan verkosto- ja yhteisötyön asiantuntijana. Tänä vuonna hän on ryhtynyt muodostamaan teologian tohtoriksi väitelleiden naisten verkostoa muutaman muun tohtorin kanssa.

– Väitelleitä naisia on työssä myös yliopiston ulkopuolella. On tärkeää saada heidän asiantuntemuksensa hyödynnetyksi sekä kirkossa että yhteiskunnassa, von Weissenberg perustelee.

Tavoitteena on, että tieto kulkee verkostossa ja uusia nimiä nousee, kun ihmisiä etsitään eri tehtäviin. Muuten samoja ihmisiä pyydetään uudestaan ja uudestaan.

Verkoston on tarkoitus tehdä näkyväksi monenlaiset mahdollisuudet työllistyä tohtorina. Sen tehtävänä on myös kannustaa ja tukea.

Von Weissenbergin mielestä on tärkeää, että jokaisen lahjat ja kyvyt tunnistetaan ja sanotaan ääneen. Se voi vaikuttaa ratkaisevasti siihen, mihin tehtäviin naiset – ja miehet – uskaltavat hakeutua.

Von Weissenberg on toiminut myös kirkon työnohjaajana. Siinä tehtävässä hän on kuullut, miten naisten on joskus vaikea yhdistää työn ja perheen vaatimuksia. Sukupuolten välisen oikeudenmukaisuuden toteutuminen kirkossa edellyttää rajattoman työnkuvan uudelleenarviointia. Jos kumpikin puoliso tekee työtä tai pappi on yksinhuoltaja, ei voi antaa seurakunnalle kaikkea ympäri vuorokauden joka päivä.