Espoon hiippakunnalla on kirkolliskokouksessa 10 edustajaa. Ylärivissä seisovat: Tapio Tähtinen (vas.), Mika Nurmi, Heikki Sorvari, Markku Jalava, Antti Siukonen ja Kalervo Salo. Alarivissä istuvat Anna-Mari Kaskinen (vas.), Päivi Linnoinen, Hannele Karppinen ja Johanna Lumijärvi. Kuva: Jukka Granström
Kirkolliskokous aloittaa istuntokautensa
Arkkipiispa Kari Mäkinen avaa kirkolliskokouksen 7.5. Tämän jälkeen uusi kirkolliskokous järjestäytyy ja jakaa muun muassa valiokuntapaikat.
Istuntoviikon työsuunnitelmassa on muun muassa Porvoon hiippakuntavaltuuston esitys, jossa esitetään, että kysymystä maksujen keräämisestä kirkkoon kuulumattomien henkilöiden hautaan siunaamisesta selvitetään ja tutkitaan.
Seurakunnat tarjoavat jokaiselle kunnan asukkaalle hautapaikan eduskunnan säätämän hautaustoimilain perusteella.
Kirkolliskokous käsittelee lisäksi kirkkohallituksen esitystä, jolla selkeytettäisiin kirkkolakia kirkollisten rakennusten suojelua koskevien säännösten osalta.
Nykyisen lain mukaan kaikki ennen vuotta 1917 rakennetut kirkot ovat suojeltuja. Suojeltuja kirkkoja on yli 500.
Viikon aikana käsitellään lisäksi kirkkohallituksen esitystä yhteistyösopimuksesta Suomen ja Eteläisen Afrikan evankelisluterilaisten kirkkojen välillä. Sopimus noudattaa Namibian luterilaisen kirkon kanssa tehtyä sopimusta. Se vahvistaa kirkkojen, hiippakuntien, rovastikuntien ja seurakuntien sekä järjestöjen yhteistyötä muun muassa tiedotuksen, yhteisten konsultaatioiden ja vierailujen avulla.
Jaa tämä artikkeli: