Kirkollisvero on mielekäs
Nimimerkki Veroja maksava kirjoitti , että kirkkoon kuulumattomien ei ole oikein saada käyttää seurakunnan palveluja, ainakaan ilmaiseksi (K&k 6.11.). Taloudellisen voiton tavoittelun logiikka ei kuitenkaan ole kristinuskon logiikkaa. Seurakunnan toimintaperiaatteisiin ei ole ikinä kuulunut sulkeutuneisuus tai pelkkä oman ryhmän edun palvelu.
Jeesus paransi ilmaiseksi ja jakoi ruokaa ilmaiseksi. En osaa kuvitella hänen kysyneen yhdeltäkään parannettavalta, onko hän varmasti maksanut kymmenyksensä temppeliin ennen kuin tulee hakemaan apua. Seurakunta ei ole palveluja tarjoava yritys vaan Jeesuksen seuraajien yhteisö. Pidetään yhteisömme ja apumme jatkossakin auki myös niille, jotka syystä tai toisesta eivät ole siihen virallisesti sitoutuneet.
Maria Albekoglu
Nimimerkki Veroja maksava avasi keskustelua seurakunnan palveluista ja otti kirjoituksessaan (K&k 6.11.) kantaa sen puolesta, että seurakunnan palvelut olisivat vain kirkollisveroa maksavien käytettävissä. Esimerkkinä kirjoituksessa annettiin lasten kerhot.
Mieleeni juolahti järjetön tilanne, jossa seurakuntalaiset kisaavat siitä, kuka lopulta pääsee osalliseksi näistä palveluista. Eikö Veroja maksavan logiikkaa jatkaen myös eniten maksavan pitäisi saada paremmat palvelut, tai ainakin ensimmäinen paikka jonossa?
Kolmekymppisenä kaupunkilaisena minun suhteeni seurakuntaan on typistynyt lähinnä lähikirkkoni ihasteluun iltakävelyillä ja kirkon perässä naapurustooni ajautuneiden turistien opastamiseen. Välillä tuntuu, että olen kaveripiirini ainoana mammuttina vielä kirkon jäsen. Myönnän itsekin pohtineeni kirkosta eroamista.
Päällimmäisenä ajatuksena on nimenomaan ollut, miksi maksaa kirkollisveroa, jos ei edes käytä seurakunnan palveluita. Olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että kyse ei ehkä olekaan siitä, mitä minä saan, vaan mitä joku muu saa.
Tarkistin, paljonko itse asiassa maksan kirkollisveroa. Eroakirkosta.fi sivustolla oli kätevä laskuri, joka kertoi, että veroprosenttini olevan tasan 1. Eroakirkosta.fi sivustolla oli myös kaavake, jolla voi erota kirkosta, jos vero tuntuu kohtuuttomalta. Minusta se ei tunnu. Jos tämä prosentti, joka ei oikeastaan edes kerkeä käymään taskussani, edesauttaa ylläpitämään kirkon tarjoamia sosiaali- ja terveyspalveluja, muun muassa joillekin elintärkeää ruoka-apua, niin menköön.
Matti Ahola
Nimimerkki Veroja maksava (K&k 6.11.) kritisoi kirkkoon kuulumattomien, kastamattomien lasten pääsyä seurakunnan kerhoihin. Vastaus hänen kysymykseensä, miksi: Koska se on mahdollisesti lapsen ainoa tilaisuus tutustua Jumalaan ja Jeesukseen. Eikö siinä ole syytä tarpeeksi?
Maksan mielelläni
Jaa tämä artikkeli: