Kirkon hallintorakenne on päivitettävä
Kirkko ja kaupunki käsitteli (K&k 30.4.) kirkon hallintouudistusta. Uudistaminen, jonka käytännössä tulisi tarkoittaa sen keventämistä, on osoittautunut menneinä vuosikymmeninä kirkossamme hyvin vaikeaksi tehtäväksi. Esimerkiksi Mikko Juva yritti tätä arkkipiiskaudellaan 1970- ja 1980-luvun taitteesta, mutta totesi tehtävän jopa hänen asemassaan olevalle lähes mahdottomaksi.
Seurakunnan hallinnon rakenteissa on yhä piirteitä, jotka periytyvät vuoden 1865 kunnallisasetuksesta. Silloin erotettiin kunnan ja seurakunnan hallinnon toisistaan. Kirkon yhteiskunnallinen rooli on yli sadan vuoden aikana muuttunut merkittävästi.
Osana kirkon päivittämistä tälle vuosituhannelle olisi toivottavaa, että kevään kirkolliskokoukselta löytyisi tahtoa siirtää seurakuntaneuvostojen puheenjohtajuus maallikoille. Nykyinen käytäntöhän merkitsee sekä päätösvallan että toimeenpanonvallan keskittymistä samalle taholle.
Seurakunnassa muutos merkitsisi jäsenten roolin vahvistamista, vaikka viranhaltijoilla säilyisi neuvostossa esittelijän rooli sekä läsnäolo- ja puheoikeus. Kirkkoherran teologista asiantuntijuutta muutos tuskin merkittävästi horjuttaisi.
Nykyisin luterilainen seurakunta näyttäytyy liiaksi uskonnollisena ammattiorganisaationa. Painopiste olisi hyvä saada enemmän siihen, että jäsenet saadaan paremmin mukaan palkattujen työntekijöiden kanssa järjestämään toimintaan sen sijaan, että he ovat sen yleisönä. Jos tähän suuntaan halutaan kulkea, sen olisi näyttävä myös hallintomallissa.
Ville Jalovaara
dosentti, Helsingin yhteisen kirkkovaltuuston ja Vuosaaren seurakuntaneuvoston jäsen
Jaa tämä artikkeli: