Pihakahvilassa / Kaffe på plattan. Suomalais-libyalainen pariskunta Mari Jaatinen ja Hesham Aghila kävi Matteus församlingin ja Vartiokylän seurakunnan tarjoamilla pullakahveilla.
Kirkon kahvikutsu yllätti Itäkeskuksessa
Seurakunnat pyrkivät kohtaamaan tavallisia kaduntallaajia.
Teksti Noora Melaanvuo
Kuva Sirpa Päivinen
Ilmaista kahvia kirkon pihalla, vinkkasivat seurakunnan vapaaehtoiset Tallinnanaukion sillan kupeessa lauantaina. He ojensivat ohikulkijoille aiheesta kertovan lapun. Kutsu esitettiin kaikille kyselemättä, kuuluvatko he kirkkoon tai mikä heidän taustansa muuten on.
Ja kyllähän monille pullakahvit maistuivat. Matteuksenkirkon pihalla kahvitteli maaliskuisessa auringonpaisteessa puolentoista tunnin aikana melkein 150 henkilöä.
– Ihan mukava yllätys, kommentoi Arabianrannasta Itäkeskukseen asioille tullut pariskunta Mari Jaatinen ja Hesham Aghila kutsua.
He eivät olleet aiemmin huomanneet Matteuksenkirkon olemassaoloa. Kirjastoa ja kulttuurikeskus Stoaa vastapäätä sijaitsevan kirkon ovi on heidän mukaansa huomaamattomissa.
Ruotsinkielinen Matteus församling aloitti kerran kuukaudessa järjestettävät pihakahvit toissa syksynä. Diakonissa Carita Riitakorven mukaan taustalla oli halu jalkautua kaupunkilaisten pariin ja olla heidän kanssaan.
Vartiokylän seurakunta lähti mukaan kahvitusten järjestelyihin hiljattain.
– Toivoimme suomenkielistä seurakuntaa mukaan, sillä Matteuksenkirkko on molempien seurakuntien yhteiskäytössä, kertoo Riitakorpi.
Vartiokylän seurakunnan diakonissa Arja Tuunela kävi tutustumassa Matteus församlingin kahvituksiin viime syksynä. Hänen mielestään on oikein, että kirkko tulee ulos seinien sisältä.
– Tarjoamme kahvin sen sijaan, että olisimme aina vain pyytämässä purkki kädessä rahaa johonkin keräykseen, Tuunela sanoo.
Pihakahvituksissa on mukana vapaaehtoisia molemmista seurakunnista. Vapaaehtoiset ja työntekijät ovat valmiita keskustelemaan tai rukoilemaan ihmisten kanssa, jos joku sitä toivoo. Kirkon ovet pidetään kahvitusten aikana auki hiljentymistä ja sielunhoitoa varten.
Mutta paikalla saa myös käydä juomassa vain ne kahvit. Puheita tai muuta erityistä ohjelmaa ei pihakahveilla järjestetä.
– Tämä oli hauska piristys. Ei ole uskonnollista paapatusta vaan pyydettiin vain kahville. Tällainen madaltaa kynnystä tulla kirkolle, jos ei ole uskonnollinen ihminen, tuumi opiskelija Atte Lehmusoksa, joka oli käymässä entisellä kotipaikkakunnallaan ja matkalla kirjastoon.
Lähistöllä asuva Leena Riuttamäki piipahti kirkolla kauppareissun yhteydessä. Hän on osunut pihakahveille kerran aikaisemminkin. Riuttamäki piti tervetulleena mahdollisuutta rupatella muiden kanssa.
– Täällä jutellaan ventovieraiden kanssa, iloitsi Riuttamäki. Hänelle Matteuksenkirkko on tuttu ennestään.
Matteus församling on ottanut vaikutteita kahvien tarjoamiseen ruotsalaisesta St Claran seurakunnasta. Aiemmin tyhjään tukholmalaiskirkkoon alkoi 1990-luvulla tulla väkeä, kun seurakunta ryhtyi tarjoamaan konkreettista apua Sergelin torilla.
– Meiltä on käynyt vapaaehtoisia ja työntekijöitä katsomassa, miten homma toimii Ruotsissa, kertoo diakonissa Cecilia Forsén.
Matteus församlingin vapaaehtoinen Annica Söderström pyrkii olemaan läsnä ja kuuntelemaan, jos joku kahvittelijoista tuntuu kaipaavan jutteluseuraa.
Hän on huomannut, että ihmisten ei ole aina helppo tulla kirkkoon. Ulkona voi olla helpompi aloittaa juttelu.
Välillä kahvikupin äärellä on pohdittu syvällisiäkin. Vakavammista keskusteluista huolehtivat yleensä työntekijät. Kävijät saattavat puhua esimerkiksi taloudellisista huolistaan tai sairauksistaan.
Mutta vapaaehtoisiltakin on pyydetty esirukousta.
– Jotkut haluavat pohtia, mitä usko on. Siitä on tullut kiitosta, että kirkko antaa mahdollisuuden kohdata ihmisiä, Söderström sanoo.
Jaa tämä artikkeli: