Kirkon kanta
Tämä kirjoitus ei ole kirkon virallinen kanta eutanasiaan. Eikä siihen, pitäisikö papin siunata lapsi, vaikka tätä ei kasteta. Ei siihen, tulisiko kirkko erottaa valtiosta, mitä se sitten tarkoittaakaan, ei Vihreiden periaateohjelmaan eikä mihinkään muuhunkaan yleisessä keskustelussa olevaan asiaan. Ei edes siihen, miten kirkon tulisi julkisuudessa esiintyä.
Kirkolla ei ylimalkaan ole kovin paljon ”virallisia” tai muitakaan yhteisiä kantoja ajankohtaisiin asioihin. Hyvä niin, sillä lukitut kannat usein estävät tarkastelemasta monimutkaisia asioita eri näkökulmista. Kirkon ihmiset turhan paljon pidättäytyvät julkisesta keskustelusta odotellessaan, että jokin ylempi taho määrittelisi, mitä asioista pitää ajatella.
Yleensä eri asioista ei ole vain yhtä oikeaa totuutta, vaan niillä tuppaa olemaan monta puolta riippuen siitä, mistä näkövinkkelistä niitä katsotaan. Eutanasia esimerkiksi näyttäytyy erilaiselta lääkärin, kärsivän potilaan tai hänen omaisensa, elämän kunnioituksen, yksilönvapauden tai yleisten eettisten periaatteiden näkökulmista. Vuosituhantisessa kirkon perinteessä, jossa lapset on aina kastettu, näyttää oudolta, että pappi antaisi lapselle pelkän siunauksen kastamatta häntä. Asia näyttää ihan toiselta äidistä, joka haluaisi tuoda lapsensa jotenkin Taivaallisen Isän lähelle, mutta jonka mies ei halua lasta kastettavan.
Olisi hyvä, jos kirkon ihmiset, olivatpa pappeja, lukkareita, talonpoikia tai piispoja, osallistuisivat reippaammin ja rohkeammin ajankohtaisten asioiden pohtimiseen myös julkisesti. Nykyinen sähköisen ja sosiaalisen median todellisuus ei siedä sitä, että asioista etsitään työryhmätyöskentelyjen ja komiteamietintöjen kautta yhtä ainoaa oikeaa tapaa ajatella ja puhua.
Monet kirkon ihmisten kannanotot ovat toki varsin pöljiä eivätkä anna kovin kaksista kuvaa taustayhteisöstään. Sananvapauteen kuuluu kuitenkin myös, että tyhmiäkin saa puhua, kunhan noudattaa lakia ja hyviä käytöstapoja. Kirkon ihmisten erilaisia puheenvuoroja kuunnellessa on hyvä muistaa, etteivät ne suinkaan aina ole kirkon kantoja, ainoastaan kirkollisia näkökulmia, joille kukin sitten antaa sen painoarvon, jonka katsoo niille kuuluvan.
Seppo Simola, päätoimittaja
Jaa tämä artikkeli: