null Kirkon Kotimaanapu

Kirkon Kotimaanapu

Kirkon kyljessä on erinäinen määrä järjestöjä. Kuuluisa vanha Erkkikään ei hahmota, mitä ne kaikki tekevät, miten niitä hallitaan, mistä ne saavat rahoituksensa ja mikä niiden hengellinen tai ideologinen tausta on. Varmaa on vain se, että kirjavassa järjestökentässä puuhastellaan usein päällekkäin samojen asioiden parissa ja näin tehottomasti syödään voimavaroja hyvältä asialta, jonka nimissä ollaan liikkeellä.

Kirkon Ulkomaanapu ja kirjava joukko lähetysjärjestöjä puuhaavat maamme rajojen yli suuntautuvan lähimmäisen auttamisen parissa. Erinäisistä syistä kirkon päättäjät Helsingissä ja Vantaalla ovat valinneet näistä vain muutaman, joiden kanssa tehdään yhteistyötä. Jo pelkän tehokkuuden vuoksi muiden seurakuntien ja koko kirkonkin toivoisi liittyvän seuraan.

Erityisesti Suomen Lähetysseura ja Kirkon Ulkomaanapu ovat näyttävästi kehittäneet toimintaansa ja työskennelleet ulkoisen mielikuvansa kohentamiseksi. Ne ovat niin sanotusti nostaneet profiiliaan ja brändiään. Ne tarjoavat myös yksityisille ihmisille helposti toteutettavia tapoja auttaa kaukaisia lähimmäisiä. Luottamus siihen, että niiden kautta apu todella menee perille, on korkealla.

Kirkon kotimaisessa auttamistyössä tilanne on vielä monin verroin sekavampi. Diakoniatyötä tehdään kaikkialla ihan kirkon omana perustyönä. Kansalaiset myös arvostavat suuresti tätä kirkon tekemää työtä. Tietoisuus siitä, mitä kaikkea diakonia pitää sisällään, on kuitenkin useimmille hämärä. Lukuisat eri kohderyhmiä auttavat järjestöt sekoittavat pakkaa vielä tehokkaasti.

Se, mikä meiltä puuttuu, on Kirkon Koti-maanapu. Se olisi toimija, jonka ensimmäinen tehtävä olisi kirkastaa kirkon kotimaisen auttamistyön kuvaa. Toinen tehtävä olisi luoda ihmisille helppoja ja yksinkertaisia tapoja osallistua omalla panoksellaan lähimmäisen auttamiseen kotimaassa. Esimerkiksi kelpaavat Kirkon Ulkomaanavun toisenlaiset lahjat. Moni haluaisi auttaa kotimaassa, mutta kaipaa luotettavaa, selkeää ja yksinkertaista tapaa.

Yhtään lisää kirkon kyljessä kihnuttavia järjestöjä ei kaivata. Mutta joku nykyisistä järjestöistä tai muista tahoista voisi ottaa asiasta kopin ja ryhtyä puoliviralliseksi Kirkon Kotimaanavun kirkastajaksi ja kehittäjäksi.

Seppo Simola, päätoimittaja

seppo.simola@evl.fi

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.