Tuleva puuseppä. Matias Peltonen tuumii, että puuseppänä pääsisi rakentamaan monenlaista, vaikka oman talon parkettilattioineen.
Kirkon naamiaisten luurankomies
Matias Peltonen osaa jo vaikka mitä – kuten piirtää luunkovan tyrannosauruksen.
Käyn päiväkerhossa KilonRistillä, Annin kerhossa. Siellä lauletaan, leikitään ja syödään. Osaan sellaisen laulun kuin Jumalan kämmenellä, mutta Syttyy kynttilä on vaihtunut sellaiseen kuin Pieni liekki lepattaa.
Päiväkerhossa on sellainen mututoukka maanantaisin. Sillä on tehtäväkirja. Joskus puhutaan tunteista, ja pitää tehdä surullinen ja iloinen ilme. Tunteista puhuminen on helppoa. En nyt muista niitä kaikkia, mutta perustunteita on ainakin kuusi. Yhtä monta kuin olen vuotta.
Rukouksia päiväkerhossa on ainakin kaksi, yksi alkaa että Taivaan Isä ja toinen että Isä meidän. Se viimeksi sanottu on aika pitkä, mutta osaan sen kyllä. Paitsi en yksin. Ensin pitää aikuisen sanoa se edellä.
Leppävaaran kirkossa olen käynyt kerhon kanssa. Tehtiin siellä joitakin rukouksia, mutta muistan ne paremmin sitten taas, kun olen siellä. Kirkko oli sellainen punaisista tiilistä tehty, ja siellä oli varmaan sata penkkiä. Ihmisiä oli paikalla monista kerhoryhmistä, eripituisia ja -ikäisiä. Joskus siellä on pidetty naamiaisetkin. Minä olin luuranko.
Käyn jumpassa koululla, ja joskus pelaan jalkapalloa. Minulla on muskari myös. Se on Sellolla ja siellä soitetaan kannelta. Sellaista toivon, että pääsisin Kanadaan. Äitikin on käynyt siellä kerran. Siellä olisi varmaan hieno hotelli ja uima-allas.
Lempiruokaani ovat makaronilaatikko, sushi ja kukkakaali. Mun hoitotädin Tarjan kanssa me ollaan hyviä höpöttämään. Posteljooni on makarooni, me sanotaan. Jotkut asiat voivat olla hassuja, vaikka ovat totta. Niin kuin lumisokeus. Jos katsoo penkkiä, voi tulla penkkisokeaksi. Niin me Tarjan kanssa höpötetään.
Eniten minä tykkään legoista. Sain citypoliisiaseman, mutta haluaisin vielä taisteluaseman. Siinä on krokotiili ja härveleitä. Olen nähnyt sen television mainoksessa ja Prismassa.
Osaan aika monia asioita niin kuin iskeä silmää ja syödä oikealla kädellä. Osaan käyttää veistä ja kuoria porkkanoita. Osaan leikata vaikka kuinka terävät kulmat ja kirjoittaa aika pitkiä sanoja.
Yksivuotiaat, niin kuin pikkuveljeni Lauri, eivät osaa kirjoittaa edes omaa nimeään. Lauri ei osaa myöskään piirtää. Se vain vetää kynää paperilla ja sanoo, että se on pakettiauto. Minä osaan piirtää tyrannosauruksen. Se on luunkova.
Sellainen minua saattaisi pelottaa, että menisin yksin syvälle metsään. Siellä voi tavata vaikka karhun tai kyyn. Karhu on varmaan Suomen isoin peto. Ei niitä Espoon metsissä kulje.
Keväällä on se hauskaa, kun joessa ja purossa on sellainen pinta, että vesi menee siinä kauheaa vauhtia. Meidän lähistöllä on purossa niin syvä kohta, että siinä menee vesi saappaaseen. Kun olen yhdeksänvuotias, aion kokeilla vähän isommilla saappailla.
Tulevaisuudessa haluaisin olla puuseppä. Se on kiva ammatti, kun saa rakennella esimerkiksi junaradan kappaleita. Voi tehdä myös mökkejä, tai parkettia. Sen lisäksi hakisin itselleni vaimon jostakin, ja vaimo synnyttäisi lapsia. Asuisin omakotitalossa, jossa olisi terassi ja parveke ja autotalli, kaikki käsityötä, itse tehtyä. Lattia tehtäisiin parketista, paitsi vaimo voisi haluta johonkin laattoja.
Joskus kun näen pahaa unta, menen kertomaan isälle ja äidille ja ne tulevat rauhoittelemaan minua.
Minulla on sellainen vaiva, ettei Nukkumatti tule minun luokseni ensimmäisenä. Mutta sillä onkin hommaa, kun sen pitää niin monessa talossa kiertää.
Sitten se usein vain juoksee ja heittää ne hiekat ikkunasta. Tiedän illasta niin paljon juuri siksi.
Ennen nukkumaanmenoa meillä luetaan ääneen tai kerrotaan tarina. Sitten puhellaan päivän tapahtumista. Kohta on minun vuoroni lukea Laurille iltasatuja.
Sille ei voi mitään, että kun minä täytän yksitoista, Lauri aloittaa vasta eskarin. Koko ajan minä vain kasvan, eikä Lauri voi sille mitään. Olisi kai se Laurinkin mielestä hassua, jos alkaisin kasvaa pieneyttä.
Kuka?
Matias Peltonen, seitsemän vuotta.
(Matias oli haastattelun aikaan iältään kuusi vuotta).
Missä?
Asuu Kilossa.
Mitä?
Haluaa tulevaisuudessa puusepäksi.
Matiaksen haastattelu on lainattu Leppävaaran seurakunnan 50-vuotisjuhlakirjasta. Kaisa Raittila, Jani Laukkanen: Palanut tiili, sininen pisara.
Juhlakirja postitetaan kaikille Leppävaaran seurakuntaan kuuluville palmusunnuntaihin mennessä.
Jaa tämä artikkeli: