Kirkon kevät. Irja Askolan vaalikampanjan slogan oli Kirkon kevät. Liikkeen Facebook-ryhmässä on yli 1100 jäsentä. Kuva: Esko Jämsä
Kirkon Obama
Helsingin tulevan piispan mielestä kirkko, jossa ei voida keskustella, on pelottava.
Aurinko on noussut jo aamuneljältä, Irja Askola vähän sen jälkeen. On perjantaiaamu. Suomen ensimmäisen naispiispan kasvoilla on televisiomeikit, sillä hän on juuri tullut Aamu-TV:n haastattelusta.
– En minä itse varmaan näin hienosti osaisikaan laittaa, hän sanoo eteisessä.
Tie Askolan asuntoon käy sisäpihan kautta. Olohuone on täynnä kukkia, joita piispa Eero Huovisen seuraaja on edellispäivänä saanut. Yhdessä kortissa ilmeisen hiljattain kirjoitustaidon oppinut pikku kansalainen toivottaa ”onnea Irja-ystävälle”.
– Päällimmäisenä tässä on hämmennystä ja iloa. Tässä on jotakin hyvin samanlaista onnea kuin 22 vuotta sitten, kun ensimmäiset naispapit vihittiin.
– Samalla olen hyvin tietoinen siitä, että valintani oli monille syvä pettymys.
Internetissä Irja Askolan tukijoista on levitelty valheita, ja tuleva piispa itsekin on saanut vihapostia. Hänet on leimattu luopioksi, jonka maallisessa tomumajassa itse Saatana on inkarnoitunut. Varsinkin feministiteologialla on ollut paha kaiku monen korvaan, vaikka harva oikeasti on edes perehtynyt aiheeseen.
– Valehtelu tietysti sattuu. Mutta on aivan eri asia olla aidosti erimielinen. Jo alkukirkosta lähtien kristityt ovat joutuneet keskustelemaan hyvin vaikeista asioista. Kirkko, jossa ei voida keskustella, on pelottava.
Askolasta tuli suosittu juuri hänen edustamansa johtamis- ja keskustelukulttuurin takia. Geneven-vuosinaan Euroopan kirkkojen konferenssissa hän kokosi yhteen porukoita, jotka hädin tuskin ovat suostuneet syömään samassa ruokapöydässä. Samaan hän uskoo Suomessakin.
– Evankeliumi ei ole rajattu suljetulle, yhdenmukaiselle joukolle, vaan ”kaikelle kansalle”. Siksi kirkkokin on kaikenlaisten kansalaisten yhteisö. Tämä on toimintakulttuurimme lähtökohta.
Edellisillan vaalivalvojaisissa hotelli Helkassa tunnelma oli korkealla. Kun ruusukimppua heiluttava Askola saapui paikalle, kannattajat esittivät tervetulotoivotuksena laulun, jossa piispaa nimitetään ”kirkon Obamaksi”.
Monella oli myös yllään Obama-paita. Jos olisimme afrikkalais-amerikkalaisessa kirkossa, tällainen nainen rinnastettaisiin nopeasti Moosekseen, joka johdattaa kansansa luvattuun maahan. Vähemmistöt kokevat, että Irja Askolan tähden heilläkin on täysivaltainen olemisen oikeus kirkossa.
– Jotkut ovat pelänneet, että Askolan myötä kirkko jakautuu kahtia, mutta täällä kun katsoo, niin paikalla on väkeä aivan laidasta laitaan, yksi kannattaja selitti.
Pappien lisäksi joukossa oli seurakuntalaisia kaikista ikäluokista, oli tutkijoita ja professoreita, oikeisto- ja vasemmistolaisia. Tuttavat halailivat toisiaan ja toivottivat ”onnea meille”.
Miksi onnitteluihin on syytä?
– Irja Askola edustaa rohkeasti kirkkoamme ja sen sisälläkin puolustaa niitä, joiden ääni on vaarassa jäädä jalkoihin. Minä uskon, että jotakin oikein hyvää on alkanut Irjan valinnan myötä, sanoo yksi Irjan tukija.
– Hän on hyvin hengellinen, sillä tavalla kuin Anna-Maija Raittila, Antti Alhonsaari ja Taizén luostariyhteisön perustaja veli Roger. Hänen teologiansa on ymmärrettävää. Se ei ole ulkoa opittua, vaan tilanteeseen liittyvää ja sitä hengellisesti tulkitsevaa, kiteyttää pitkäaikainen ystävä.
Tasa-arvo ja kirkollisesta hierarkiasta luopuminen myös ahdistavat. Jotkut pelkäävät, että Irja Askolan kaltaisten teologien myötä millään ei enää ole väliä, että jokainen muka saa uskoa, mitä haluaa.
Tästä ei ole kysymys. Kirkon kriisi tällä hetkellä on pitkälti uskonnollisen kielen kriisi. Toiset mieltävät uskon kielen kirjaimelliseksi, toisille kirjaimellisuus taas edustaa vihonviimeistä harhaoppia ja epäjumalanpalvelusta.
Askolan lähtökohtana on, että uskonnollinen usko ei ensi sijassa ole tiedollisten kokonaisuuksien hallitsemista.
– Usko on Jumalan läsnäolossa hengittämistä. Jumala ei ole kutsunut minua oikeassa olemiseen vaan rakastamiseen.
Tämä merkitsee, että uskonnollinen kieli ei ole samassa viittaussuhteessa todellisuuteen kuin arjen kieli.
– Uskonnollinen kieli on monitasoista. Yhdelle se on samaa kuin taiteen kieli. Toiselle se on tuttuihin sanontoihin sidottua kieltä. On olemassa sellaista hapuilevaa kieltä, josta jotkut eivät edes tunnista uskon elementtejä, mutta joka siltikin ilmaisee pyhän.
– Tällöin on hyvin vaarallista, jos toiselle sanotaan, että tuo ei ole uskonnollista. Myös fundamentalistin vakaumusta pitää kunnioittaa, mutta uskonnon nimissä harjoitettua väkivaltaa ei voi hyväksyä.
– Ihmettelen kuitenkin sitä, millaisella tarmolla kirkossa kiivaillaan opillisista kysymyksistä sen sijaan, että kiivailtaisiin oikeudenmukaisuuskysymyksissä.
Kuka?
– Irja Askola valmistui teologian maisteriksi 1975 ja vihittiin papiksi 1988.
– Hän on julkaissut runoja, tuoreimpana Jos olet, ole nyt (Kirjapaja 2006)
– Hän on Espoon piispan Mikko Heikan teologinen erityisavustaja.
– Aiemmin hän on työskennellyt muun muassa Euroopan kirkkojen konferenssissa Genevessä vuosina 1991–1999.
Jaa tämä artikkeli: