Kummiksi pyytäminen on yksi tärkeimpiä syitä liittyä kirkkoon. Kuva: Esko Jämsä / KuvaKotimaa
Kirkon ovet käyvät
Viime vuonna syntyi kyseenalainen ennätys: kirkosta erosi 48 268 ihmistä. Myös liittyneiden määrä kasvoi. Tuore tutkimus selvitti, miksi ihmiset liittyvät kirkkoon.
Viime vuonna kirkkoon liittyi 11 156 uutta jäsentä, lähes 700 enemmän kuin 2007. Eronneiden määrä kuitenkin nousi yli 10 000:lla. Luvuissa eivät ole mukana kasteessa kirkkoon liitetyt vauvat eivätkä 31.12. liittyneet ja eronneet.
Luterilaiseen kirkkoon kuuluu nyt 80,7 prosenttia Suomen väestöstä.
Koko 2000-luvun ajan kirkkoon on liittynyt suurin piirtein 10 000 ihmistä joka vuosi. Dosentti Juha Kauppinen on selvittänyt tuoreessa Takaisin kirkkoon -tutkimuksessaan (Kirkon tutkimuskeskus 2008) liittymisen syitä.
Kirkkohäät, lapsi ja kummius
Tampereella tutkittiin vuosina 1996, 2001 ja 2006 kirkkoon liittyneitä. Kaikille yli 15-vuotiaille, joita oli joukossa 1 026, lähetettiin postikysely. 2–14-vuotiaita liittyi kirkkoon yli 500. Lisäksi 53 eri-ikäistä vastaajaa kutsuttiin henkilökohtaiseen haastatteluun.
Kauppisen tutkimuksen mukaan elämänkaarisyyt ovat yleisin syy liittyä kirkkoon. Esimerkiksi eräs 28-vuotiaana liittynyt nainen kertoi, että hän erosi miehensä kanssa kirkosta kyllästyttyään kirkollisveroon ja siihen, ettei nuori aikuinen saa kirkolta mitään rahan vastikkeeksi. Lapsen syntyessä hän liittyi takaisin, koska toivoi, että kirkolla olisi lapselle jotain annettavaa. Hänestä on tärkeää, että lapsi voisi uskoa ja turvata Jumalaan.
Sanna liittyi kirkkoon vuonna 1996 esikoisensa kasteen yhteydessä. Hän kävi ajan mittaan kaikkien lastensa kanssa seurakunnan kerhoissa ja tapahtumissa ja koki ne hyviksi.
”Kyllä mä koin saavani tukea itsekin. Sehän on monelle peikko, että miten se kirkko rupeaa vaatimaan; sun pitää uskoo näin ja näin paljon, käydä jumalanpalveluksissa, sä et voi tehdä näin ja näin, koska sä kuulut kirkkoon. En mä oo koskaan kokenut niin, vaan oon aatellu, että mä haluan itse uskoa.”
Kummius ja kirkkohäät olivat monelle hyvin konkreettinen syy kirkkoon liittymiseen.
”Syy oli se nimenomaan, että mentiin naimisiin. Ja kun tossa on niin kaunis kirkko, haluttiin tehdä se siellä. Siihen ei nyt liittynyt mitään uskonnollisia asioita”, kertoo 41-vuotiaana liittynyt Erkki .
Ahtaasta yhteisöstä väljempään
Lähes joka kymmenes liittyjä vaihtoi uskonnollista yhdyskuntaa. Suuri osa tuli vapaista suunnista. Osalla oli hyvin ahdistava uskonnollinen kasvatus. 49-vuotiaana liittynyt Heikki kertoo: ”Liityin kirkkoon vastalauseena vanhempieni mielipuoliselle uskonkiihkolle ja kirkon halveksimiselle. He olivat helluntailaisia, joille kirkko oli saatana.”
Miksi kirkkoon liitytään?
Elämänkaarisyyt: 60 prosenttia
- Kummiksi pyytäminen 14 %
- Nuorisorippikoulun käyminen 13 %
- Rippikoululaisen vanhemmat ja sisarukset 3 %
- Kirkkohäät 13 %
- Vakava sairaus tai kuoleman läheisyys 10 %
- Oman lapsen syntymä ja kaste 7 %
Henkiset ja hengelliset syyt: 33 prosenttia
- Siirtyminen toisesta uskonnollisesta yhteisöstä 9 %
- Uskon selkiytyminen 7 %
- Paluu uhmakasta eroa katuen 6 %
- Tuki kirkon arvoille ja työlle 4 %
- Kysymys naisten pappeudesta 4 %
- Yhteisöllisyyden kaipuu 3 %
Arkielämän syyt: 9 prosenttia
- Maahanmuutto, ulkomailta paluu 5 %
- Kirkolta saatu apu 4 %
Muutamat vapaista suunnista irtautuneet olivat alkaneet tuskastua jatkuvaan ”suorittamiseen”. Seurakunnan talous perustuu kymmenysten maksamiseen. Sitä sekä päivittäistä rukouselämää ja Raamatun lukua edellytettiin kaikilta. Jos oma avioliitto päättyi eroon, olo seurakunnassa saattoi käydä tukalaksi.
”Kirkossa on hienoa se, että siellä ei kysellä uskon vakavuutta eikä jäsenkirjaa vaan toiminta on kaikille avointa”, sanoi 30-vuotiaana liittynyt nainen.
Apua ihmiselle
Muuan haastateltu oli tullut uskoon karismaattisessa seurakunnassa, toinen taas vankilassa, ja liittynyt sen jälkeen kirkkoon. Myös Tuomasmessuissa ja Alfa-kursseilla usko oli selkiintynyt ja saanut ihmiset liittymään kirkkoon.
Tutkimuksessa löytyi myös hieman yllättävä ”iloisten veronmaksajien” ryhmä. He eivät niinkään ajatelleet sitä, mitä itse voisivat kirkosta saada, vaan mitä voivat antaa toisille maksamalla kirkollisveroa.
30-vuotiaana liittynyt Taneli perusteli: ”Toinen merkittävä asia on, että haluan hieman, ehkä äänestykseen verrattavasti, ilmasta arvostavani sitä moraalista linjaa ja niitä arvoja, joita (--) kirkko edustaa. Ja olla sillä tavalla tukemassa yhteiskunnan tervettä rakennetta, heikoista huolenpitämistä ja tän rahan ja mammonan vallan kyseenalaistamista.”
Yhtenä syyryhmänä erottui sairaus tai kuoleman läheisyys. 49-vuotiaana liittynyt Risto miettii: ”Ennen sitä on ollu niin nuori, sitä ei ajatellu tota tuonpuoleista. Mutta kun alkaa menee omia vanhempia läheltä, niin kyllä sitä miettii, että mitä siellä oikein on tuonpuoleisessa.”
Vakavasti sairas nainen pyysi ennen kuolemaansa avomiestään Jussia liittymään kirkkoon. ”Liittymisen syy oli tää vaimo, mutta syy oli myös siinä, että silloin hapuilin mielessäni takasin sinne lapsuuden Jumalan huomaan. Ehkä mä olin alitajuisesti tajunnut koko ajan, että mä kuulun kuitenkin tähän kirkkoon ja sillä siisti.”
Jaa tämä artikkeli: