
Hyvä näin. Kirkkoon takaisin liittyneellä Maria Pottosella ei ole mitään erityisiä odotuksia kirkon tai seurakunnan suhteen. Hänestä tuntuu luontevalta, että lapsi osallistuu aikanaan koulussa uskonnonopetukseen. – Toki hän saa tehdä omat valintansa, kun pystyy siihen, Pottonen toteaa. Kuva: Jukka Granström
Kirkon ovi avautuu myös sisään päin
Kirkkoon liittyvillä on ratkaisuunsa painavat syyt.
Vuodenvaihteessa uutisoitiin isosti, että viime vuonna kirkosta erosi ennätysmäärä ihmisiä – yli 80 000. Vähemmälle uutisoinnille jäi se, että kirkkoon myös liittyi enemmän ihmisiä kuin koskaan ennen. Helsingissä liittyjiä oli 2 045 ja koko maassa 13 816.
Yksi liittyjistä oli Maria Pottonen, 26. Hänestä tuli viime kesänä äiti, ja hän liittyi kirkkoon netin kautta tyttärensä ristiäisten jälkeen.
– Ei se ollut mikään kovin radikaali päätös. Tuntui luontevalta, että koko perhe kuuluu kirkkoon, Pottonen kertoo.
Hänet kastettiin lapsena kirkon jäseneksi. Teininä hän oli aktiivinen Oulunkylän seurakuntanuori ja kävi rippikoulun ja oli sen jälkeen kolmena vuonna isosena.
– Olin myös aktiivinen partiolainen, ja isosena oleminen oli jatkumoa sille. Se oli viikoittainen tapa viettää aikaa kavereiden seurassa.
Sitten seurasi toisenlainen elämänvaihe. Maria Pottonen muutti paikkakunnalle, jossa hänellä ei ollut mitään siteitä seurakuntaan.
– Minulle tuli kriisi ja halusin erota jostain. Niinpä erosin kirkosta.
Vuosi sitten Maria Pottonen muutti takaisin lapsuutensa ja nuoruutensa seudulle Oulunkylään. Tuttuun seurakuntaan oli helppo palata. Nyt hän käy vauvansa kanssa seurakunnan perhekerhossa.
Viime vuonna kirkkoon liittyi myös Timo Seutu, 61. Lapsena kastettu ja rippikoulun käynyt Seutu erosi kirkosta heti tultuaan täysi-ikäiseksi.
– Koulun uskonnonopetus oli minusta ollut aivan lööperiä. Toinen syy oli, että seurustelin tytön kanssa, joka oli kommunistiperheestä. Niissä piireissä uskontoa pidettiin porvariston propagandana, Seutu muistelee.
Tiede selitti maailmaa yhä paremmin, yliluonnollisia olentoja ei tarvittu.
Yliopistolla matematiikkaa ja fysiikkaa opiskellut nuori mies ajautui kulkemaan pitkiä polkuja viinan ja huumeiden kyydittämänä. Opinnot jäivät, avioliitto hajosi ja työura jäi pätkittäiseksi. Seutu vietti vuosia ilman asuntoa ja jäi eläkkeelle alle nelikymppisenä.
Raitistuminen alkoi pohjakosketuksen kautta, joka oli viedä hengen. Jopa tupakasta Seutu on sittemmin taistellut itsensä irti.
Hänellä on ollut aikaa pohtia. Alkoi tuntua siltä, ettei tieteen logiikka sittenkään selitä kaikkea.
Edellisessä asuinpaikassaan Tapulikaupungissa Timo Seutu kävi seurakuntakodissa diakoniaruokailussa ja viihtyi.
– Siellä oli hyvä ruoka ja mukavia ihmisiä. Kerran sitten kysäisin papilta kirkkoon liittymisestä, ja hän toi minulle paperit. Sillä tavalla minä liityin, Seutu muistelee.
– Kun tapaa hyviä ihmisiä ja kysyy heiltä, uskovatko he Jumalaan, todennäköisesti he vastaavat myönteisesti. Minulle tämä on todiste Jumalasta, joka johdattaa ihmisiä hyvyyteen. Sitä paitsi kirkossa ja nuoruuteni sosialismin aatteessa on paljon samaa. Myös kirkko pyrkii olemaan pienen ja heikon ihmisen puolella, Seutu arvioi.
Kirkon jäsenyydeltä hän odottaa ystävyyttä toisten seurakuntalaisten kanssa.
Kirkkoon liittymisen syitä on tutkittu muun muassa Kirkon tutkimuskeskuksessa.
Tampereella vuosina 1996, 2001 ja 2006 tehdyn tutkimuksen mukaan elämänkaareen liittyvät tapahtumat kuten avioliitto, kaste, kummius ja lähestyvä tai läheisen kuolema ovat syynä 59 prosentilla kirkkoon liittyvistä, kertoo dosentti Juha Kauppinen.
Henkiset ja hengelliset syyt ovat perusteena 32 prosentilla. Kirkkoon liittyy yhtä paljon naisia ja miehiä, ja liittyjien keski-ikä on 34 vuotta. Aikuisena kirkkoon liittyneet sitoutuvat kirkkoon keskimääräistä lujemmin.
Miten Kauppinen kommentoi Maria Pottosen ja Timo Seudun kertomuksia?
– Molemmat tarinat ovat tuttuja tutkimuksesta. Marian kirkosta eroaminen oli varmaankin itsenäistymisen tarvetta. Nuoren perheen yhteisen arvopohjan hakeminen kirkkoon liittymisen avulla on myös varsin tavallista, Kauppinen kommentoi.
Timo Seudun ratkaisu kertoo Kauppisen mielestä seurakunnan hyvän perustyön merkityksestä. Tässä tapauksessa sitä teki diakonia.
– Tällaisen ratkaisun tehneet ovat saaneet kokea, että myös elämässään vaikeuksiin joutuneita rakastetaan ja kohdellaan kunnioittavasti.
Tyypillistä on Kauppisen mukaan sekin, että kirkkoon liittymistä ei edellä mikään järisyttävä kääntymyskokemus.
– Kumpikin tapaus kertoo kotiinpaluusta. Senkin voi ymmärtää hengellisenä kokemuksena.
Salla Korpela
Jaa tämä artikkeli: