Kirkon virallinen kanta Raamatusta
Filosofian tohtori Juha Nyman kyseli (K&k 6.2.), mikä on kirkon virallinen kanta Raamatun totuuteen. Kirkkojärjestyksen (KJ 1:1) mukaan ”Suomen evankelis-luterilainen kirkko tunnustaa sitä kristillistä uskoa, joka perustuu Jumalan pyhään sanaan, Vanhan ja Uuden testamentin profeetallisiin ja apostolisiin kirjoihin, joka on ilmaistu kolmessa vanhan kirkon uskontunnustuksessa sekä muuttamattomassa Augsburgin tunnustuksessa ja muissa luterilaisen kirkon Yksimielisyyden kirjaan otetuissa tunnustuskirjoissa. Kirkko pitää korkeimpana ohjeenaan sitä tunnustuskirjojen periaatetta, että kaikkea oppia kirkossa on tutkittava ja arvioitava Jumalan pyhän sanan mukaan.”
Raamattu on siis Jumalan sanaa ja armonväline. Sen ydinsanoma on evankeliumi Jeesuksesta Kristuksesta, joka syntyi ihmiseksi ”meidän ja meidän pelastuksemme tähden”. Raamattu kertoo kolmiyhteisen Jumalan rakkaudesta meitä kohtaan Luojana, Lunastajana ja Pyhittäjänä. Perinteinen luterilainen tulkinta-avain Raamattuun on sen tarkasteleminen lain ja evankeliumin näkökulmasta.
Raamatuntutkimuksen metodit tarkastelevat Raamattua tieteen rajatusta näkökulmasta. Tutkimus voi selvittää Raamatun luonnetta kirjallisuutena ja historiallisena dokumenttina; se ei ole sama asia kuin Raamatun hengellinen lukeminen. Kirkon usko ei ole sidottu naturalistiseen maailmankatsomukseen tai 1800-luvun mekanistis-deterministiseen maailmankuvaan ja positivistiseen tieteenfilosofiaan, joka ei hyväksynyt ihmeen mahdollisuutta. Piispainkokouksen nettisivuilla on piispojen 12 teesiä Raamatusta, jotka tarkastelevat asiaa laajemmin.
Tomi Karttunen
Kirkkohallituksen ulkoasiain osasto
Juha Nyman peräänkuulutti (K&k 6.2.) kirjaimellisen tulkinnan julistamista kirkon viralliseksi kannaksi Raamattuun. Hänen mielestään on ristiriitaista, että uskontunnustusta tilaisuuksissaan toisteleva kirkko suhtautuu pyhään kirjaan historialliskriittisesti.
Jyrkkien linjausvaatimusten taustalla on yleensä pyrkimys vetää mutkia suoriksi ja tehdä maailmasta yksinkertaisempi paikka elää. Maailma ei kuitenkaan ole mustavalkoinen. Arkkipiispa Kari Mäkinen on todennut, että keskustelu kirkon ykseydestä ja yksimielisyydestä on historiaromantiikkaa. Vuonna 2011 hän lausui kirkolliskokouksen avauspuheessaan: ”Puhe moniäänisyydestä sisältää tajun siitä, että kirkossa vallitsee aitoa erimielisyyttä ja erilaisuutta niin raamatun- ja uskontulkinnoissa kuin niiden takana olevissa maailmankuvissa.”
Minä en ole harras uskovainen, enkä usko objektiiviseen käsitykseen Jumalasta, vaan pikemminkin subjektiivisuuteen. Uskon myös lähimmäisenrakkauteen eli kristinuskon ydinsanomaan, joka kiihkoilijoilta tuntuu usein unohtuvan.
Moni ystäväni lähti kirkosta taannoisen homokohun aikaan ja ymmärrän heitä hyvin. Itse kuulun kirkkoon yhä juuri sen moniäänisyyden vuoksi. Avoimempikin kirkko saisi olla, mutta olen kärsivällinen. Suunta on oikea.
Arttu Haglund
Jaa tämä artikkeli: