Kirkonrakentajien sukua
Albergan helmi. Perkkaan kappeli on kunnostettu entiseen loistoonsa. Pertti Kaistan isoisä Hugo oli kyseisen kirkon rakennusmestari.

Albergan helmi. Perkkaan kappeli on kunnostettu entiseen loistoonsa. Pertti Kaistan isoisä Hugo oli kyseisen kirkon rakennusmestari.

Kirkonrakentajien sukua

Pertti Kaistan pappa rakensi Perkkaan kappelia. Mies itse huhki nuorena Leppävaaran kirkon rakennustyömaalla.

Asun perheineni Ruukinrannassa talossa, jonka isoisäni Hugo rakensi vuonna 1917. Työkseni suunnittelen siltoja. Olen diplomityöinsinööri, niin kuin tyttäreni Maria sanoi, kun vihdoin sain diplomityöni valmiiksi.
Kolme omaa lasta on jo melkein omillaan, neljä nuorempaa on saanut meiltä sijaiskodin.
Pappani Hugo oli rakennusmestarina, kun pikkukirkkoyhdistys rakensi Leppävaaraan ensimmäisen kirkon, nykyisen Perkkaan kappelin.
Hänen kahdesta pojastaan jäi eloon vain isäni Pentti, joka vuorostaan oli suunnittelemassa ja valvomassa Leppävaaran nykyisen kirkon rakentamista.

Pappa kuului Työväenyhdistyksen painiseuraan. Kun talo oli pystyssä jo kansalaissodan aikaan, isäukko aina välillä mietti, liekö siinä asekätköjä. Ei ole tullut vastaan.
Perkkaan kappeli oli minun kotikirkkoni. Äiti otti kirjoja mukaan, että olisin viihtynyt jumalanpalveluksessa. Lapset istuivat eteisessä pöydillä, kun kirkkoon ei mahtunut. Oli kuumaa ja ahdasta.
Meitä oli kolme sisarusta, Inkeri, Pirkko ja minä. Olimme kirkkokuorossakin jo pieninä, 60-luvun loppupuolella. Kuoron keski-ikä putosi kerralla, kun mentiin. Tauon jälkeen hairahduin kuoroon 70-luvulla takaisin.

Pidin poikakerhoa ja olin seurakuntanuorikin jo ennen rippikouluikää. Omalta ripariltani löysin vaimoni Helenan. Tämä tapahtui vuonna 1972. Olin tämän jälkeen monta kesää isosena poikaleireillä, nappulaleireillä ja ripareilla.
Isäni Pentti oli seurakunnan luottamustoimissa, vuosikaudet seurakuntaneuvostossa, yhteisessä kirkkoneuvostossa, kiinteistölautakunnassa ja erilaisissa työryhmissä.
Parhaiten on jäänyt mieleen ”loppusijoitustoimikunta”, joka suunnitteli Kellonummen hautausmaan. Äiti ei oikein lämmennyt seurakuntatoiminnalle. Hänen hommansa oli pitää lämpimänä ruokia, kun isä häipyi taas kokouksiin.

Isä oli rakennusalan diplomi-insinööri ja siksi rakennustoimikunnan puheenjohtajana Leppävaaran kirkon rakentamisessa. Muistan kotona olleen puhetta, että kirkko tulee sinne mäelle. Sehän oli pelkkää metsää siihen aikaan, tyhjä tontti jyrkän kallion päällä. Yhden kesän olin itsekin kesätöissä kirkon työmaalla, betonia raudoittamassa. Valettiin alemman kerroksen seiniä, muuraustyöt olivat juuri alkaneet. Olin tuolloin 1970-luvun lopulla parikymppinen ja aloittanut juuri opiskelut Otaniemessä.
Joskus 80-luvulla olin jonkin vuoden musiikkityön toimikunnan puheenjohtajana, kunnes kanttori Kauko ”Kassu” Perkkiö päätti lopettaa koko toimikunnan.
”Saa sitä kahvia juoda muuallakin”, hän sanoi.

Myös diakoniatyön toimikunnan puheenjohtajana olen ollut, valtuustossa muutaman kauden ja kiinteistölautakunnassa aika monta vuotta varsinaisena, sitten varajäsenenä. Muuralan pappilan ja seurakuntayhtymän kiinteistöjen kohtaloa pohtivat toimikunnat tulivat tutuiksi nekin. Kamarikuorossa laulan edelleen, minkä ehdin.

Seurakunnassa toimiminen on minun kohdallani ollut sellaista sosiaalista ajautumista. Erityisen aktiivista toiminta oli riparin jälkeen. Vieläkin tapaillaan. Meidän porukka piti hauskaa ja keksi kaikenlaista, siksi se on pysynyt kasassa. Punainen veisukirja oli silloin aika tuore juttu, ensimmäistä painosta laulettiin, kun olin riparilla.
Aina on ollut tämä sama ongelma: riparin jälkeen nuoret ovat jonkin aikaa mukana, mutta katoavat sitten, kun perustavat perheen ja muuttavat muualle. Kuoron kautta minulla on säilynyt aktiivinen kontakti kirkkoon.

Leppävaaralainen seurakuntaelämä on minusta aika tavanomaista, ei mitään räiskyvää. Ristivetoa on, mutta työntekijät ovat olleet pääsääntöisesti hyviä aina. Heidän kanssaan on ollut mukava tehdä töitä.

Mikä?

Perkkaan kappeli. Kun Leppävaaran seurakunta perustettiin vuonna 1964, tuli Espoon suomalaisen seurakunnan pyhäköstä sen ensimmäinen kirkko.

Milloin?

Perkkaan kappelina tunnetun kirkon rakensi pikkukirkkoyhdistys talkoovoimin vuonna 1929.

Missä?

Kappeli sijaitsee Kehä ykkösen eteläpuolella, vanhan Bergansin ratsutilan mailla, osoitteessa Upseerinkatu 5. Tästä juontuu nimi Perkkaa. Pikkukirkkoyhdistys sai rakennustontin lahjoituksena. Hinta oli yksi markka.

Perkkaan kappelin perinnemessu ja kirkkokahvit su 31.8. kello 12. Kappeli on avoinna kello 18 asti.

Haastattelu on lainattu Leppävaaran seurakunnan 50-vuotisjuhlakirjasta. Kaisa Raittila, Jani Laukkanen: Palanut tiili, sininen pisara.

Jaa tämä artikkeli:


Minuutissa mystikoksi

Villi city