Kirkosta eronneille lähetetään kirje
Helsingin yhteisen kirkkovaltuuston jäsen Ville Jalovaara toivoi (Mielipide 31.7.), että Helsingin seurakunnat kysyisivät kirkosta eroavilta, haluavatko he kertoa eroamisensa syistä. Jalovaaran mukaan tämä ehkä antaisi viestin siitä, että ovi on auki palata, jos siltä myöhemmin tuntuu.
Ajatus on hyvä. Helsingin seurakunnat ovatkin vuodesta 2010 saakka lähettäneet kirkosta eronneille oman seurakunnan kirkkoherran ja piispa Irja Askolan allekirjoittaman kirjeen. Kirjeessä kiitetään lähtijää seurakunnan jäsenyydestä ja siitä, että hän on jäsenyydellään tukenut työtä, jota seurakunnat tekevät muun muassa lasten ja nuorten hyväksi. Kirjeessä sanotaan myös: ”Meille olisi tärkeää kuulla ajatuksiasi. Minkä olisi pitänyt olla toisin, jotta olisit kokenut kirkon omaksesi?” Kirje päättyy: ”Helsingin seurakunnat tekevät työtä sen hyväksi, että ihmiset voisivat elää yhteydessä ja sovinnossa Jumalan, toisten ihmisten ja ympäristönsä kanssa. Kirkkoon kuulumattomanakin olet tervetullut kirkon tilaisuuksiin. Toivotamme Sinut myös lämpimästi tervetulleeksi takaisin jäseneksi, mikäli sellaiseen ratkaisuun vielä päädyt.” Palautteen kirjeeseen voi antaa postitse, sähköpostitse tai verkkolomakkeella.
Palautteen lähettäneiden vastauksissa on kerrottu eron syitä ja kiitetty, kun seurakunta kysyy niitä. Muutamat vastaavat perusteellisella pohdiskelulla omasta suhteestaan kirkkoon, uskoon ja Jumalaan, ja jotkut vielä toivottavat seurakunnalle siunausta.
Pälvi Ahoinpelto
Helsingin seurakuntayhtymän viestintäpäällikkö
Terveitä abortoidaan,
Urhoolliset lääkärit ja viisaat tiedemiehet ovat saaneet myyntitykkien kanssa aikaan järjestelmän, jossa syntymässä tai heti sen jälkeen luonnollisesti kuolevia vauvoja pidetään hengissä, samoin luonnollisesti kuolevia vanhuksia. Miksi näin? No siksi, että kalliita laitteita saadaan kaupaksi, ja lääkärit saavat hyvää mieltä ja kunniaa itselleen.
sairaat pidetään elossa
Syntyy, synnytetään ja pidetään hengissä esim. vaikeasti sydänvikaisia vauvoja, joille melkein heti syntymän jälkeen tehdään sydänleikkaus. Leikkauksia tehdään sen jälkeen useita, lapsen (ja vanhempien) elämä on hyvin vaikeaa. Miksi lapsen ei annettu kuolla luonnollisesti? Miksi hänen pitää kärsiä?
Elämän toisessa päässä on sama meininki. Äitinikin piti tehdä hoitotestamentti, ettei hänelle tehtäisi toimia, jotka estävät luonnollisen kuoleman.
Jumalan järjestyksen mukaan Hänen käsissään on jokaisen ihmisen syntymän ja kuoleman hetki. Nyt elämme viisaiden ihmisten ajassa, jossa syntymästä ja kuoleman hetkestä on päättämässä kunniaa ja rahaa hakeva viisaisto.
Kymmenen käskyn viides käsky sanoo ”Älä tapa”. Kun abortoidaan uuden elämän alku, niin silloin tapetaan uusi elämä, ihminen.
Pekka J
Jumalan lapsi
Lääkäriä ei saa
Seppo Simolan mielestä on oikein pakottaa synnytyssairaaloissa työskentelevät tekemään abortteja. Tällaisen logiikan mukaan olisi mahdollista edellyttää, että lääkärit myös surmaavat sitä pyytäviä potilaitaan, jos Suomeen tulee eutanasian mahdollistava lainsäädäntö.
velvoittaa aborttiin
Nykyinen käytäntö estää gynekologiksi valmistumisen ilman, että tekee abortteja. Vastaisuudessa lääkäreiden opetukseen voi sisältyä kurssi aikuisen surmaamisesta.
Simolan mielestä keskustelu elämän alkuhetkestä on tarpeetonta.
Journal of Medical Ethics helmikuun 2012 numerossa esitettiin, että vastasyntyneen vauvan surmaamisen pitäisi olla sallittu kaikissa tapauksissa, missä aborttikin, eli käytännössä milloin tahansa. Kirjoittajien mielestä vastasyntynyt on vain potentiaalinen persoona. Saman logiikan mukaan voidaan ajatella, että aikuinen ei jossakin elämänsä vaiheessa enää olisi persoona.
Lääkäreiden kutsumus elämän varjelemiseen ja potilaiden vahingoittamisen välttämiseen voi vaarantua, jos ammatin vuosituhantiset perinteet murretaan lainsäädännöllä. Lääkärit eivät myöskään ole tunteettomia robotteja. Ei ole perusteltua ajatella, etteikö tuhansien täysin terveiden ihmistaimien eliminoiminen vaikuttaisi ihmiseen millään tavoin.
Pekka Reinikainen
LL
Viidesläiset eivät
Seppo Simola kirjoitti pääkirjoituksessaan 24.7. viidesläisyydestä tiukkapipoisena herätysliikkeenä. Olen kasvanut viidesläisessä herätysliikkeessä ja haluan kommentoida.
ole tiukkapipoja
Viidesläisille on tyypillistä olla innostuneita Raamatusta, ja monelle merkitsee paljon, mitä ja miten Raamatun avulla perustellaan. Joku saattaa erehdyksessä pitää innostuneisuutta tiukkapipoisuutena.
En ole kertaakaan törmännyt sellaiseen, että joku julistettaisiin helvettiin tai jotakuta syrjittäisiin Raamatun tulkintatavan takia. Tuntemani viidesläiset myös pitävät erilaisten ihmisten kanssa keskustelemisesta.
Jeesus rukoili jäähyväisrukouksessaan (Joh. 17), että hänen seuraajansa voisivat olla yhtä. Rohkaisen kaikkia kristittyjä tutustumaan eri kirkkokuntiin ja herätysliikkeisiin kuuluviin veljiin ja sisariin! Kokemukseni on, että missä erilaiset kristityt (ja ihmiset yleensäkin) kokoontuvat ystävyyden merkeissä, siellä ristiinnaulittu Kristus on läsnä ja hymyilee leveästi.
Milla Turunen
teologian ylioppilas
Fundalismia
Lämpimät kiitokset Seppo Simola Kirkko & kaupunki -lehden pääkirjoituksista. Ne koskettelevat ajankohtaisia tai muutoin elämän kannalta tärkeitä kysymyksiä. Rohkenet tarttua myös ns. kuumiin kysymyksiin.
pitää vastustaa
Sanot sanottavasi selkeästi ja ymmärrettävästi ja kirjoitukset lähtevät johdonmukaisesti kristilliseltä arvoperustalta. Toisinaan avaat uusia näkökulmia, toisinaan vahvistat sitä, mikä on oikein ja hyvin uusissakin olosuhteissa. Osaat haastaa lukijan oivallisesti myös väittelyyn, kuten tämänkin lehden mielipidesivu osoittaa.
Haluan erityisesti kiittää Sinua pääkirjoituksistasi 17.7. ja 24.7., joissa varoitat fundamentalismista kirkossa ja sen liepeillä. Sitä on vastustettava, niin paljon suvaitsemattomuutta, surua ja väkivaltaa se on synnyttänyt.
Kun suomalainen media ja somemaailma hutkii sinne tänne vailla pienintäkään analyyttistä otetta, on virkistävää ja tärkeää, että omalla äidinkielellään voi lukea pohdittua ja sisältörikasta ajankuvaa. Kiitos!
Päivi Tuomola
Ruoholahti
Rahoille ei saa vastinetta
Isälleni myönnettiin rintamamieshauta Malmin hautuumaalla. Siihen kuuluu pakollinen hoitomaksu 25 vuodeksi, mikä maksoi reilusti yli tuhat euroa.
Malmin hautuumaalla
Luulisi seurakunnan hoitavan jollain tapaa kyseessä olevaa hautapaikkaa, mutta se on jätetty täysin hoitamatta. Haudan edessä on paljaita paikkoja nurmessa.
Olen kertaalleen valittanut asiasta, mutta edelleen se on hoitamatta. Eikö tämä ole epärehellistä toimintaa?
Erotako kirkosta
Olemme pahoillamme mielipidekirjoituksen tehneen omaisen kokemasta mielipahasta.
Lehden kautta tehtyjä anonyymejä reklamaatioilmoituksia emme voi kohdentaa ja hoitaa.
Pyydämmekin omaista ottamaan yhteyttä Malmin hautausmaan toimistoon ja jättämään haudan tiedot sekä omat yhteystietonsa.
Teemme voitavamme nurmikon hyväksi ja otamme yhteyttä tarpeen vaatiessa.
Heikki Nyman
Malmin hautausmaan puistopuutarhuri
Kiitoksia kirkon
Kerron kirkon suntioista, noista seurakunnan palvelijoista. Tulen kirkkoon aamuin tai illoin, iloiset suntiot ovat vastassa silloin. He tervetulleeksi toivottaa ja virsikirjan ojentaa.
työntekijöille
Entäs seurakuntasali, on liinat pöydille laitettu, ja tarjoilupöytä kauniisti katettu. Ja mikä huumaava pullan ja kahvin tuoksu, he meille tarjottavat kaikki laittaa, ja kyllä se meille maittaa. Myös kotiin lähtiessä he meille toivottaa tervetuloa uudestaan.
Kiitos suntiot, että jaksatte palvella meitä, mitä olisikaan seurakunta ilman teitä.
Iloinen kirkossakävijä
Lapseni syntyivät vanhemmalla iällä, elämä näytti ensin onnelliselta, suvun kanssa pidettiin säännöllisesti yhteyttä. Sitten alkoholi alkoi rikkoa elämäämme. Mieheni viihtyi ravintolassa paremmin kuin kotona.
Taloudelliset menot ja lasten kasvatus jäivät yksin minulle. Hyvin toimeentulevat sukulaiset eivät enää soittaneet ja pyytäneet kylään. Pelkäsivät, että joutuvat auttamaan taloudellisesti.
Tuli aika, jolloin minulla ei ollut rahaa ruokaan. Taloudellinen ja henkinen apu löytyivät kirkosta, jossa ei hyljeksitty.
Kun suku on jäänyt, niin ainoiksi rehellisiksi ja hyväsydämisiksi ihmisiksi ympärilleni ovat jääneet kirkon työntekijät. Heidän kanssaan tunnen itseni ihmiseksi ja arvokkaaksi Jumalan lapseksi.
Saan voimia kirkon tilaisuuksista. Toivotan voimia myös kirkon työntekijöille! Teitä tarvitaan.
Yksinhuoltajaäiti
Yleisurheilua myös
Ylen kanaville
On se harmi ja väärin, että vain varakkaat saavat katsoa nykyisiä yleisurheilukisoja ostamalla maksukanavia. Ylen tulisi näyttää edes yhdet kansainväliset yleisurheilukisat kuukaudessa jollain kanavallaan yleisurheilukisakausien aikana.Olympialaiset, MM-kisat ja EM-kisat eivät ole sama juttu, vaikkakin on hyvä, että näemme edes ne. Meidän tulisi kuitenkin saada nähdä edes joskus myös kokonaisia ”timanttiliigakisoja”.
Se innostaisi monia nuoria yleisurheilun pariin. Kansan riveistä nousevat oikeat lahjakkuudet ja tulevat tähdet.
Lisäksi yleisurheilukisoja katsoessa omakin mieli ja itsetunto kohoavat. Eikö se olisi hyvä asia kansakunnalle?
Päivi Ruippo
Jaa tämä artikkeli: