Seurakunnissa riittää tahtoa, muttei aina ammattitaitoa auttaa. Pakistanilaisen Tankin kristillisen sairaalan on tarkassa valvonnassa, koska Suomen Lähetysseuralla on sen hallinnossa omia työntekijöitä. Se saa myös ulkoministeriön kehitysyhteistyötukea. Kuva: Anja Nurminen
Kirkosta virtaa ”villiä” rahaa ulkomaille
Miljoonia euroja kulkee seurakuntien ja hiippakuntien kautta ulkomaille ilman, että varojen käyttöä voidaan riittävästi valvoa.
Uutiset Pohjois-Afganistanissa sijaitsevassa naisvankilassa tapahtuneesta prostituutiosta osoittavat, kuinka vaikeaa ja tarpeellista kehitysyhteistyövarojen valvonta on. Ulkoministeriöllä on alueella kehitysyhteistyöasiantuntija ja poliittinen asiantuntija sekä neuvonantajia, mutta silti Sheberghanin vankilassa pääsi tapahtumaan ihmisarvon loukkauksia.
Kuinka seurakunnissa pystytään seuraamaan niiden rahojen käyttöä, joita erilaisilla hyvää tarkoittavilla tempauksilla kerätään johonkin ulkomaan kohteeseen? Kerrotaan esimerkiksi helsinkiläisestä seurakunnasta, jossa kerättiin takavuosina rahaa Viroon. Siellä kirjekuori tuli annettua väärälle henkilölle, minkä jälkeen rahoja ei enää nähty.
Kirkon eri elinten ja lukuisten järjestöjen ulkomaiseen toimintaan käyttämät varat ovat kasvaneet 1990-luvulta alkaen merkittävästi. Kukaan ei tiedä täsmälleen, kuinka paljon kirkon kautta virtaa maailmalle lähetys- ja kehitysapurahaa.
Miljoonat on saatava seurantaan
Seurakuntien, hiippakuntien, kirkon muiden elinten ja kirkollisten järjestöjen arvioidaan käyttävän ulkomaiseen toimintaan vuosittain noin 80 miljoonaa euroa. Rahat kerätään verovaroin ja erilaisilla tempauksilla. Kyseessä on jo kansainvälisestikin merkittävä summa. Suomen valtion kehitysyhteistyövarat olivat viime vuonna yli 600 miljoonaa euroa.
Suomen Lähetysseuran johtaja Seppo Rissanen arvioi, että tästä jopa kymmenen miljoonan euron osuutta olisi syytä pystyä valvomaan muuallakin kuin vain kyseisissä seurakunnissa tai hiippakunnissa. Osa avustuksista ei tule näkyviin edes seurakunnan budjettiin.
– Usein erilaisiin avunpyyntöihin vastataan ilman olosuhteiden perusteellista tuntemista. Myös kehityshankkeiden toteuttamiseen tarvittavasta ammattitaidosta on puutetta, Rissanen sanoo.
Tästä seuraa ongelmia. Ulkomainen toiminta edellyttää ulkomaisia kumppaneita, joilla on lupa toimia kyseisessä maassa. Suosituilla yhteistyökirkoilla voi olla toistakymmentä suomalaista kumppania, mutta kirkoilla itsellään vain vähän voimia yhteistyön hallinnoimiseen.
– Seurauksena on, että työ tehdään suomalaisen kumppanin ehdoin ja heikoin hallinnollisin valmiuksin, Rissanen sanoo.
Seppo Rissasen mukaan vain kirkon lähetysjärjestöjen ja Kirkon Ulkomaanavun toimintaan käyttämiä varoja valvotaan tehokkaasti. Varmimmin seurataan Suomen Lähetysseuran ja Kirkon Ulkomaanavun varoja, koska ne ovat mukana ulkoministeriön kumppanuusjärjestöjen kehitysyhteistyössä.
Oppirahat kasvavat suuriksi
Lukuisten toimijoiden joukko Suomessa aiheuttaa sen, että tehdään paljon päällekkäistä työtä.
– Pelkästään kirkkomme lähetysjärjestöjen ja Kirkon Ulkomaanavun yhteistyön koordinoimisesta ja päällekkäisistä hallinnollisista kuluista aiheutuu arvioni mukaan toista miljoonaa ylimääräisiä kuluja, Rissanen sanoo.
Helsingissä ei lähetetä rahaa kohdemaahan
Helsingin seurakuntayhtymä varaa kirkon virallisille lähetysjärjestöille ja Kirkon Ulkomaanavulle kolme prosenttia arvioidusta verotulosta. Tänä vuonna tämä merkitsee 2 850 000 euroa.
Rahojen käyttöä seurataan tilinpäätösten pohjalta, jotka järjestöt toimittavat seurakuntayhtymälle. Lisäksi kohdennettuihin tarpeisiin myönnetyistä varoista yhtymä saa vuosittain erilliset raportit. Minkäänlaisia avustuksia ei lähetetä suoraan kohdemaahan. Varojen käytöstä päättää yhteinen kirkkovaltuusto.
Kustannuksia aiheuttaa myös se, että hankkeita toteuttavilla henkilöillä ei ole toiminnan edellyttäviä verkostoja. Silloin oppirahat kasvavat suuriksi.
– Toteutuneet hankkeet eivät myöskään välttämättä edistä kestävää kehitystä ja kumppanin omaehtoisuuden kasvamista, muista kehitystavoitteista puhumattakaan, Rissanen sanoo.
Rissanen soisi näkevänsä, että jatkossa myös suomalainen ulkomaantyö saataisiin yhden katon alle. Näin ovat toimineet muun muassa Ruotsin kirkko ja Amerikan evankelis-luterilainen kirkko. Näin ulkomaisten toimintojen tukitoiminnot on voitu pudottaa lähes olemattomiin.
– Merkittävin hyöty kuitenkin olisi, että seurakuntayhteyttä vahingoittava kilpailu jäisi pois ja toiminta voitaisiin kokea yhteiseksi. Ulkomainen kumppani saisi vihdoin kokea, että sitä arvostetaan kirkkona, koska se voi asioida toisen kirkon kanssa.
Seppo Rissanen on tehnyt kirkon ulkomaisen toiminnan arvioinnista esityksen kirkolliskokoukselle, joka käsittelee asiaa valiokunnassa. Toimintaa pitäisi hänen mukaansa arvioida kokonaisuutena ja arvioitsijaksi tulisi saada kansainvälisesti kokenut toimija.
Jaa tämä artikkeli: