Asuntojen mukavuuksina olivat juokseva kylmä vesi, hellauuni ja sähkövalo. Kuva: Sirpa Päivinen
Kirstarin pojat
Lapsuudentoverit tapasivat vanhassa kotitalossaan, jossa nyt on Työväenasuntomuseo.
Tuore maali tuoksuu puutalon seinistä, ja kesätuuli kahisuttaa korkean pihakoivun latvustoa.
– Tuo on vielä alkuperäisiä puita. Vieressä kasvoi pihlaja, sanoo Sulo Santanen, 80.
– Joo, ja tuolla pelattiin jalkapalloa pihan yli. Kellarin luukut olivat maaleina, muistaa Tarmo Ripatti, 78.
Lapsuus ”Kirstarilla” herää henkiin, kun vanhat kaverukset kohtaavat.
– Tästä mentiin meille, Santanen sanoo E-rapun ovella.
Maija ja Lauri Santanen muuttivat poikansa Sulon kanssa kaupungin teknisten laitosten työntekijöiden vuokrataloon Kirstinkadulle välirauhan aikaan kesällä 1941. Perheen isä oli juuri päässyt palolaitokselle sorvariksi, ja äiti työskenteli siivoojana.
18 neliön hellahuoneessa näyttää edelleen lähes samalta, vaikka kalustuksena on museon huonekaluja. Heteka, piironki, ruokapöytä ja ompelukone täyttivät Santastenkin pienen asunnon.– Minä nukuin pukkisängyssä, joka vietiin päiväksi vintin portaikkoon, Santanen kertoo.
Ripatit asuivat seinän takana viereisessä rapussa. Puutaloissa yhteys naapureihin oli välillä liiankin tiivis.
– Meillä ei ollut radiota, mutta hyvin kuului seinän läpi Santasten puolelta, Ripatti hekottelee.
Kivisotaa ja sirpalesadetta
Korttelissa asui kymmeniä lapsia, ja pihalta löytyi aina seuraa. Parhaat leikkipaikat olivat Vesilinnanmäen kallioilla, siellä missä nykyään sijaitsee Linnanmäki. Kesällä oltiin Kirstinkatu 15:n poikia vastaan kivisotaa, jossa oli välillä käydä huonostikin.
– Sulo oli seudun paras heittäjä. Lumipallo lensi meidän pihalta viereisen seitsenkerroksisen kivitalon katolle saakka, Ripatti kehaisee.
Uudistettu museo avataan Helsinki-päivänä
Työväenasuntomuseo avautuu entistä ehompana parin vuoden remontin jälkeen Helsinki-päivänä, perjantaina 12.6. Avajaisia vietetään kello 12–16.
Helsingin kaupunki rakennutti 1908–09 omille työmiehilleen puisia asuintaloja silloiselle Kristiinankadulle, josta myöhemmin tuli Kirstinkatu ja sitten Kirstinkuja. Asunnot olivat pieniä hellahuoneita, joissa asui keskimäärin viisi henkeä. Ajan mittapuun mukaan asunnot olivat kuitenkin hyvin varustettuja.
Kaupunginmuseo perusti vuonna 1989 yhteen taloista Työväenasuntomuseon, joka esittelee työväen asumiskulttuuria pääasiassa 1900-luvun alkuvuosikymmeninä. Hellahuoneissa yhdeksän pientä kotia kertovat taloissa eri aikoina eläneiden asukkaiden tarinoita.
Uudistuksessa rakennus on peruskorjattu ja esineistö huollettu. Eniten muutoksia on tehty asiakaspalvelutiloissa ja johdantonäyttelyssä. Muita uutuuksia ovat kellarinäyttely ja lapsiryhmille tarkoitettu toimintahuone
Pojankoltiaiset etsivät jännitystä elämäänsä, ja sitä oli sota-aikana riittämiin. Pommisuojaan menoa pitkitettiin viime tinkaan saakka.
– Sitten kun viimein juostiin, ilmatorjunta-ammusten sirpaleet ropisivat jo ympärillä kuin rakeet, Santanen sanoo.
Oma kortteli säästyi pommituksissa kuin ihmeen kaupalla, mutta lähialueella tuhoutui useita taloja.
– Yksi riemullinen hetki oli, kun kaveri tuli aamulla kertomaan, että Aleksis Kiven koulu on tuusan nuuskana. Minulla oli läksyt tekemättä, Ripatti kertoo.
”Luin kirjoituksiin käymälässä”
E-rapun kellarissa on hämärää. Aikoinaan jokaisella perheellä oli siellä oma halkoliiteri, perunakellari ja käymälä.
– Täällä luin Norssin ylioppilaskirjoituksiin 25 watin hehkulampun valossa keväällä 1947, kun en ylhäällä muiden seurassa osannut keskittyä, Santanen kurkistaa käymälän ovesta sisään.
Lukurauha tuotti tulosta, ja armeijan jälkeen Santanen pääsi opiskelemaan Teknilliseen korkeakouluun. Työuransa hän teki sähkösuunnittelijana ensin kaupungin leivissä ja myöhemmin omassa yrityksessä. Naapurin Tarmosta tuli koneteknikko.
– Työläisvanhemmat toivoivat lapsilleen parempaa tulevaisuutta. Koulutus oli avain siihen. Moni meistä pääsikin pitkälle, Santanen kertoo.
Santaset muuttivat isompaan asuntoon Lapinlahdenkadulle vuonna 1950, mutta Kirstinkatu jäi lähtemättömästi mieleen. Neljäkymmentä vuotta myöhemmin joukko lapsuudentovereita perusti Kirstarin Jengi -yhdistyksen. Santanen on sen puheenjohtaja, Ripatti rahastonhoitaja.
Menneiden vuosikymmenten työläisperheiden arki elää edelleen yhdistyksen kaupungille lahjoittamassa Työläisäiti-veistoksessa Sturenkadun varrella, ja tietenkin museotalossa.
– Aina ohi kulkiessani poikkean pihaan ja haistelen menneitä tuulia, nykyään Puotilassa asuva Santanen sanoo.
Työväenasuntomuseo, Kirstinkuja 4, avoinna 27.9. saakka ke–su klo 11–17. Vapaa pääsy. Lisätietoa www.helsinginkaupunginmuseo.fi
Jaa tämä artikkeli: